YLE : Ajoissa myyminen kannattaa

Ajoissa myynyt

Tilanne vuokramarkkinoilla on kiristynyt vuoden sisällä. Myyntijohtaja Sari Halkosalmi Realia Asuntovuokrauksesta kertoo, että myös omistusasunnoista siirrytään entistä enemmän vuokralle.

- Kevään aikana on ollut nyt jonkin verran huomattavissa, että omistusasunnoista on luovuttu ja jääty vuokralle odottamaan asuntojen hintojen kehitystä, Halkosalmi sanoo.

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id66365.html

4

990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Prinsessa Rommidal

      YLE: RAUHASSA odotellaan vuokralla!

      • hieman monimutkaisempaa

        taitaa olla kuitenkin niin että nykyinen talouden kehitys ei indikoi mitään hinnan suuria laskemisia. Toki korot ovat nousseet sen verran että on vaikeaa ostaa ensiasuntoa jos lainamäärä on suuri, mutta muuten omistusasuminen on edullisempaa jos laina vain ei karkaa käsistä. Laina-ajat ovat edelleen Euroopan keskitasoa lyhempiä. Totuus on se että "vuokralla odottelu" on sekin kallista puuhaa. Esimerkiksi helsingissä tilanne on se, että vaikka hinnannousu olisi muuten jo pysähtymässä luovat kiinteistöjen nousevat kunnostusmaksut painetta hintaan. Putkiremonttien tarve kasvaa koko ajan ja hinnat nousevat. Nämä hinnat siirtyvät asuntojen hintaan myös.


    • Odottaa

      Mitä järkeä tässä on? Myydä asunto ja maksella voittojaan vieraalle ja odotella asuntoromahdusta. Toisaalta jos joku pönttö on ostanut reiluun ylihintaan kämppäs kyllä siinä voitoilla voi vuoden pari asua vuokralla ja todeta sitten - oho - sinne ne meni - heh ehh ...

      • niin kallista ole

        sillä,kai nyt myydessä tajuaa ottaa reilut voitot,
        itsekin myin alle kolme vuotta vanhan omakotitaloni pois ja hyvä työsuhdeasunto tuli
        tilalle 250€kuussa raisiosta ja nyt seuraillaan
        mitä tapahtuu jos tapahtuu.asuminen on muuten aika
        yksilöllinen juttu riippuu tarpeista,joku ostaa nyt
        toinen huomenna toinen kalliilla toinen kait halvalla,.....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe