Kuin kastanjetit rannettani vasten
soivat siemenkodat ailakin.
Ja mietin, ruokaa linnun lasten
poiminko, vai omaaniko kuitenkin.
Se onkin kummallinen juttu,
itse näkemättä nälkää,
minä, puutteen tuttu
kiellän muita: älkää!
Niinkuin joku porho paras,
huudan kurkku suorana:
Mene, senkin marjavaras!
- Se onko hyvä ohjenuorana?
***
Iloni tulkoon yksin siitä,
että marjat punottaa.
Kauneus niiden eikö riitä
ja että niitä kantaa maa?
soivat siemenkodat ailakin.
Ja mietin, ruokaa linnun lasten
poiminko, vai omaaniko kuitenkin.
Se onkin kummallinen juttu,
itse näkemättä nälkää,
minä, puutteen tuttu
kiellän muita: älkää!
Niinkuin joku porho paras,
huudan kurkku suorana:
Mene, senkin marjavaras!
- Se onko hyvä ohjenuorana?
***
Iloni tulkoon yksin siitä,
että marjat punottaa.
Kauneus niiden eikö riitä
ja että niitä kantaa maa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei suinkaan se ilo nyt yksin siitä, kuinka marjat
punottaa, ja kauneus niiden.
Onhan elämässä paljon muutakin iloa, ystävä
kallis - ystävätkin ovat ilo.
Mutta kyllä tämäkin runosi on aarre, niin taiten
olet osannut sen luoda.
Ensimmäinen säkeistö, alkukin on jo kaunis mutta
tuo viimeinen säe, jonka olet erottanut tähdillä
muista, jättää haikean mielen.
Runo kuitenkin on mielestäni hyvä kuvaelma marja-
mietteistä, kiitos.
lempeästä arvostelusta. Olet oikeassa siinä, että, että maailmassa, elämässä, on paljonkin kauniita ja hyviä asioita, kukin runon arvoisia.
Minun runoni ovat useimmiten sillätavoin yksinkertaisia, että niissä on vain yksi kantava ajatus.
Ehkäpä päähäni ei mahdu kahta asiaa kerrallaan, ainakin toinen jo häiritsee toista.