On sääli, että olette joutuneet kaaleitten hampaisiin.
Olette niitä jotka uskaltavat olla erilaisia.
En nyt ollenkaan sano, että kaikkia asioita tiedän tai osain arvostaa mitä edustatte.
arvomaailmmennekkin ja moraalinne se ei edes minulle kuulu, eikä pitäsi kuulua muillekkaan.
Sillä meillä ihmisillä jokaisella on omat peikomme luurankomme.
Mutta arvosta teidän rohkeutta olla erilaisia.
Olen itse mustalainen, ja osaan nähdä sen minkä jokainen jos usklataa olla itselleen rehellinen.
Te olette niitä, jotka uskaltavat ajatella omilla aivoillan.
Asioista pitää uskaltaa puhua.
Se mitä te henkilökohtaisella elämälle teette tai mikä on suuntauksenne on teidän oma asianne, siitä en tahdo puhua.
Mutta puhun siitä mitä ajatte takaa kaalokentällä.
On kuitenkin tärkeää huomioida, mitä tahdomme ajaa takaa.
Onko tarkoituksemme rakentaa, saada aikaan muutosta ja mihin suuntaan?
Vai onko tarkoituksemme vain brovosoida ja saada aikaan sekaannusta, mitä jo mielestäni on jo muutenkin liikaa?
Mutta totta on, että muutosta pitää saada.
Ja uudistus voisi vaikka lähteä siitä, että Hki: päässä kaalotyön tekijät voisi pikkuhiljaa vaihtua esim: uusiin
En sitten tiedä toisiko se sitten mitään muutosta tai uudistusta mutta, jostain sitä varmaan on lähdettävä.
Asiat ovat varmaan ehkä junnaaneet liian kauan paikallaan.
Menen ja tiedä...
Puolesta puoluettomasti
2
283
Vastaukset
- ...mutta mitäs teet
Täällä hesassa on monopoli, ja jaettu "oikeudet" samankaltaisille tyhjänjauhajille
- voi voi---
Paljonkin tehdä, sillä ainahan voi alkaa monopolia horjuttamaan.
Sillä eihän tuo järjestelmä ole suinkaan niin horjuttamaton.
Aikansa ovat puurojansa saaneet keitellä, eikä mitään valmista ole tullut.
Ei opetushallituksessa
eikä juuri missään muussakaan.
Mutta aikansa kutakin, sillä sitähän pelätään, että totuus paljastuu ja alkaa uudet tuulet puhaltaa.
No mutta yritetään silti ymmärtää näiden tien raivaajien tarkoitusperiä ei ne välttämättä olennkaan ole niin pahat kuin eräät antavat ymmärtää.
Ei savua ilman tulta.
Sillä tyhjät tynnyrit ne eniten kolisee.
Ja se koira älähtää mihin kalikka kolahtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785