Teinityttö kuvasi 20 sekuntia elokuvaa pikkuveljelleen - vankila uhkaa!

p2pman

Washington Post kertoo, kuinka 19-vuotias Jhannet Sejas koki elämänsä järkytyksen muutama minuutti sen jälkeen kun hän oli kuvannut Canon-digikameralla parinkymmenen sekunnin pätkän Transformers-elokuvaa näytteeksi kotona odottavalle 13-vuotiaalle pikkuveljelleen. Jhannet oli juhlistamassa 19:ta syntymäpäiväänsä poikaystävänsä kanssa elokuvateatterissa, ja hän oli elokuvasta niin innoissaan, että halusi pienellä näytteellään houkutella myös veljensä katsomaan sitä. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan ehtinyt toteutua koskaan, sillä äkkiä Jhannet näki, kuinka kaksi poliisia lähestyi taskulamppuineen häntä teatterisalissa ja komensi sekä hänet että poikaystävän salin ulkopuolelle. Kamera meni samantien takavarikkoon rikosvälineenä, ja teinitytölle iskettiin eteen syyte elokuvan laittomasta tallentamisesta.

Jhannetia odottaa nyt oikeudenkäynti, jossa hänet voidaan tuomita jopa vuodeksi vankeuteen ja 2.500 dollarin sakkoihin. "Olin kauhuissani", Jhannet itse kommentoi tapahtunutta Washington Postille ääni vieläkin murtuen. "Minua itketti, en ole koskaan ollut minkäänlaisissa vaikeuksissa lain kanssa." Jhannet kertoo, että teatterin apulaisjohtaja oli nähnyt hänen pitelevän poikaystävän siskolta lainattua Canon-kameraa - jolla oli tarkoitus tallentaa syntymäpäivän muistoja - ja oli kutsunut poliisit paikalle. Odottavan oikeudenkäynnin lisäksi Jhannet sai automaattisesti elinikäisen porttikiellon omaan kantateatteriinsa, jossa hän oli käynyt katsomassa elokuvia säännöllisesti. Hän on alunperin Boliviasta kotoisin oleva ahkera maahanmuuttajatyttö, joka tekee kahta osa-aikaista työtä rahoittaakseen opintonsa. Nähtäväksi jää, onnistuuko piratismin suhteen vainoharhainen elokuvateollisuus tuhoamaan tämän nuoren naisen elämän 'nollatorelanssillaan'.

Kendrick Macdowell, Yhdysvaltojen teatterinomistajien liiton asianajaja, puolustelee teatterin rajuja otteita toteamalla, että he eivät voi kouluttaa teatterinjohtajia toimimaan tuomareina ja valamiehistöinä sen suhteen, mikä on "hyvää ja pahaa varastamista". Electronic Frontier Foundationin Cindy Cohn on eri mieltä. "Elokuvateollisuuden on aika tajuta, että sen yleisö ei ole sen vihollinen. Heidän on lakattava kohtelemasta elokuvan ystäviä kuin nämä olisivat rikollisia. Se, mitä he ovat tekemässä tälle tytölle, on äärimmäisen kohtuutonta - he hyökkäävät tyttöparan kimppuun, vaikka tämä todellisuudessa yritti mainostaa heidän elokuvaansa."

lähde: http://piraattiliitto.org

1

1022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selitykset

      tytöllä. Poliisien paikalletuloon menee kymmeniä minuutteja, todistaa paska puheeksi tytön puolustelut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe