Mä oikeesti lähin riparille sellasilla fiilingeillä et joo rippileiri, tuskinpa sie ny mitää ihmeellistä tuu tapahtumaan jne. mut sie oli oikeesti hauskaa! Meitä oli vaan 13 "pientä" ja kuus isosta. Olis meitä enemmänki ollu, mut jotku oli siirretty jollekki toiselle leirille jonku tietyn syyn takia, mutta pienestä porukasta huolimatta saatiin aikaan vaikka mitä hauskaa.
Joka aamu oli "jumis" jonka jälkeen oli oppitunti. Sit syötiin, taas oli oppitunti, kahviteltiin jonka jälkeen oli kolmas ja viimeinen oppitunti ja lopuks oli pistarit päivän asioista ja paras ryhmä palkittiin ja jokanen sai jotain hyvää suuhunpantavaa *slurps*.
Illemmalla oli vapaa-aikaa jolloin käytiin sit uimas, soutelemas tai pelattiin pelejä. Sit isosilla oli aina jotain iltaohjelmaa jolloin pidettiin leikkimielisiä kisoja yms. Muunmuassa pidettiin häät. Ensin äänestettiin tyttö ja poika ja sit arvottiin kuokkavieraat, kaaso, bestman sun muut.
Iltaohjelman jälkeen oli sauna ja sen jälkeen iltahartaus.
Vipana päivänä eli tänään oli loppukoe jonka ilmeisesti kaikki läpäs. Ne oli ihan perus juttuja, ihan helppoja kysymyksiä et jos vähänki ymmärsi Raamatusta ni pärjäs.
Leiristä olis vaikka kuinka paljo kerrottavaa mut en ny kummiskaan aivan yksitysikohtasesti viitti tässä selitellä, mut erittäin viihtyisää oli.
Se on ohi nyt :(
16
1939
Vastaukset
- tuonen joutsen
Todella monilla on sellainen kuva että rippileiri on pelkkä virsien veisausta ja rukoilua, eikä hauskaa saa pitää ollenkaan(niin oli myös minulla). Rippileiri on oikeasti aivan muuta ja esim. meillä ei ollut noin paljon oppitunteja kuin teillä. Leiriltä saa varmasti uusia kavereita ja paljon erinlaisia kokemuksia.
Joten jos vähänkin epäilet meneväsi rippileirille, ei kannata epäillä vaan mene ihmeessä!!!- miten on
Arvaappa onko kaikkialla riparit noin hyvin onnistuneita ja kaikkien mielestä?
- menneet
miten on kirjoitti:
Arvaappa onko kaikkialla riparit noin hyvin onnistuneita ja kaikkien mielestä?
protuleirille! Yhtä hauskaa ja mukavaa, mutta ei typerää tuputusta.
- tulee mieleen
"...ja lopuks oli pistarit päivän asioista ja paras ryhmä palkittiin ja jokanen sai jotain hyvää suuhunpantavaa *slurps*."
Tulee mieleen yhtäläisyyksiä koirakoulutuksen kanssa.. Aivopesu voi olla "niin kivaaa" kun saa suuhunpantavaa- :DD
No olihan se melkosta aivopesua koko touhu ja sanoisin et mut on kyl jotenki aivopesty tai oon jollaki tavalla enemmän uskonnollinen ennen leiriä...
- viranhaltija
Joskus mietin, että miten ihmeessä jotkut luulevat, että rippileirillä voidaan aivopestä ihmisiä. Ei meillä ole siellä kidutusvälineitä eikä muitakaan pakkokeinoja. Ei siellä sanota, että näin sinä uskot tai näin sinun tulee uskoa. Siellä kerrotaan, mitä on evankelisluterilaisuus ja kristinusko. Ei viikossa tulla uskovaiseksi tavallisella luterilaisella rippileirillä, vaikka siellä leirijumalanpalveluksia on tai lauletaan ruokalaulu tai puhutaan Jumalasta. Eikä se tosiaan mikään salaisuus ole, että rippileirillä puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta.
Ei minun oma rippileiri mikään huippukokemus ollut, joten voin ymmärtää sen, että siitä jää huonot muistot ja katkeruus. Mutta sen sanon, että leiriin vaikuttaa myös se, millä mielellä on mukaan tullut. Jos on sellainen tunne, että kaikki on pakkoa, niin kannattaa omien vanhempien kanssa pitää väylä auki ja palata kotiin vaikka kesken leirin.
- 125
olihan siellä mukavia ihmisiä mutta itse leiri oli sellaista paskan nielemistä. jälkeen päin vituttaa kun ei mennyt protulle.
- ehtii
Protun voi käydä vielä ysiluokan jälkeenkin, jos kiinnostaa. Meidän leirillä oli aika monta sellaista, jotka olivat viime kesänä riparilla ja tulivat tänä kesänä protulle.
- miullaki
joo miulla oli aika sama juttu ku olin leirille lähössä et ei siellä muuta tehäkkää ku jeesustellaan ja päntätään raamattuu.. mutta siellä oli tajuttoman kivaa! meitä riparilaisia oli n. 27 ja isosia 12 ja sit opet
- Kas näin
kilpailu siitä, kenellä on tottelemattomin porukka. Kas, kun kukaan ei halunnut vähäisimmässäkään määrin leimautua jonkun jeesustelijaluuserin tottelevaiseksi puudeliksi.
Teimme mm. sellaista, että siivosimme huoneen aivan tiptop, ja sitten nostimme matot roikkumaan verhojen tilalle :) Oli siinä kyylääjille miettimistä :)
Uskovaisten narsistisen vallanhimon huomasi siitäkin, että yleensä halusivat kyttäillä, mitä puuhasimme. - voivat olla kivoja
Kaikki leirit voivat olla tosi kivoja, ja niissä voi olla paitsi osanottajana myös "isosena", "apparina", apuohjaajana, ohjaajana - ja joskus sitten myös vetäjänä.
Ev.lut. "isosena" on edistämässä uskonasiaa ja jessejuttuja, halusi tai ei. "Isosinnostuksen" nyt mahdollisesti saaneiden kannattaisi vielä miettiä, käyttäisikö sittenkin aikaansa jonkun muun järjestön leiritoiminnassa, on vaikka Luonto-Liiton leireja varhaisnuorille, lapsijärjestöjen leirejä,urheiluseurojen leirejä jne. - äläppä
Älä ihmeessä mene isoseks jos et Jumalaan usko, se on väärin rippileirien tarkoitusta ajatellen. On sitä muitakin leirejä joihin voi mennä , jos ei Jumalaan usko.
- mitähäään
Kas näin kirjoitti:
kilpailu siitä, kenellä on tottelemattomin porukka. Kas, kun kukaan ei halunnut vähäisimmässäkään määrin leimautua jonkun jeesustelijaluuserin tottelevaiseksi puudeliksi.
Teimme mm. sellaista, että siivosimme huoneen aivan tiptop, ja sitten nostimme matot roikkumaan verhojen tilalle :) Oli siinä kyylääjille miettimistä :)
Uskovaisten narsistisen vallanhimon huomasi siitäkin, että yleensä halusivat kyttäillä, mitä puuhasimme.Mitä ihmeen järkee on lähtee rippileirille, jos ei ole kiinnostunut Jeesuksesta. Lahjojenko takia pitää ripille päästä. Herää nuori Suomen kansa ja tutustu luojaasi.
- menossa
äläppä kirjoitti:
Älä ihmeessä mene isoseks jos et Jumalaan usko, se on väärin rippileirien tarkoitusta ajatellen. On sitä muitakin leirejä joihin voi mennä , jos ei Jumalaan usko.
Vaikka en varsinaisesti Jumalaan usko niin "kunnioitan" omaa uskontoani ja haluan että muutkin avostaisivat omaa uskontoaan ja niitä jotka Jumalaan ym. uskovat. ja muutenkin ku siellä leirillä oli niin mahtava yhteishenki niín haluan että tulevalla leirillä on samanlaista ja olisin omalla osaltani luomassa sitä...
- ei uskova??
menossa kirjoitti:
Vaikka en varsinaisesti Jumalaan usko niin "kunnioitan" omaa uskontoani ja haluan että muutkin avostaisivat omaa uskontoaan ja niitä jotka Jumalaan ym. uskovat. ja muutenkin ku siellä leirillä oli niin mahtava yhteishenki niín haluan että tulevalla leirillä on samanlaista ja olisin omalla osaltani luomassa sitä...
"Vaikka en varsinaisesti Jumalaan usko niin "kunnioitan" omaa uskontoani ja haluan että muutkin avostaisivat omaa uskontoaan.."
Tosiaan.
Vaikka en varsinaisesti kommunistiseen ideologiaan usko niin "kunnioitan" sitä niin paljon että ajattelin mennä mukaan töihin kommunistisen nuorisoliiton leirille...
HALOO. Ei voi Suomen nuoriso olla näin nuijaa. - riparilla
ei uskova?? kirjoitti:
"Vaikka en varsinaisesti Jumalaan usko niin "kunnioitan" omaa uskontoani ja haluan että muutkin avostaisivat omaa uskontoaan.."
Tosiaan.
Vaikka en varsinaisesti kommunistiseen ideologiaan usko niin "kunnioitan" sitä niin paljon että ajattelin mennä mukaan töihin kommunistisen nuorisoliiton leirille...
HALOO. Ei voi Suomen nuoriso olla näin nuijaa.Mun mielestä riparille menoa ei kannata jännittäää. itse en ole ollut vielä mutta puolen vuoden päästä menossa ja tuntuu ettei millään jaksais odottaa sitä :) olen kuullut paljon mukavaa juttua ripareilta ja itse olen aivan into piukassa menossa sinne. en itse jumalaan usko ja kavereiden kanssa ollaan menossa, mutta hieman jännittää koska paikat ovat rajalliset joten en välttämättä pääse haluamalleni leirille. jolloin kaverini voisitvat päästä omaan haluamaansa ja minä en :S sitten harmittaisi :S
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862