Mahdotonta?

Nyt jos täällä on joku joka tietää niin olisin todella kiitollinen hänelle :)

Eli kysymys kuuluu: Voiko ysin suorittaa toisessa kaupungissa? Siis että muuttaisi yksin toiseen kaupunkiin käymään yhdeksännen luokan? Varmaan mahdotonta, mutta kysyn kuitenkin.

Minulla oli unelma että muuttaisin 16-vuotiaana toiseen kaupunkiin opiskelemaan (asun pikkupaikkakunnalla). Olen unelmoinut siitä jo siis kauan ja keskustelin vanhempienikin kanssa asiasta ja heillekin se sopi.

Sen olisi pitänyt siis vuoden päästä tapahtua (olen nyt 15v.). Jäin kuitenkin luokalleni eli joudun käymään kasin uudestaan ja pääsen opiskelemaan vasta kahden vuoden päästä.

En sitten millään jaksaisi odottaa kahta vuotta kun olin niin pitkän odottanut ja unelmoinut että muutan 16v. erääseen ihanaan kaupunkiin. Enää olisi ollut vuosi siihen unelmaan, mutta tämä kaksi vuotta tuntuu ikuisuudelta. Eikä se ole varmaan enää sama asia muuttaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä toiseen kaupunkiin kuin 16-vuotiaana. Kaiken lisäksi poikaystäväni asuu siellä ja olimme suunnitelleet kaikkea mutta nyt ne lykkääntyy vuodella!

Onko olemassa siis pienintäkään mahdollista että muuttaisin yhdeksännelle luokalle toisella paikkakunnalle. Olisin silloin kuitenkin jo lukio-/ammattikouluikäinen ja periaatteessa voisin muuttaa opiskelemaan sinne. Kaikki asiat olisivat niinkuin alunperikin olin suunnitellut paitsi että kävisin lukion/ammiksen sijaan ysiä, mutta mitä siitä, olisin kuitenkin 16-17v.

En jaksa odottaa kahta vuotta.. Sanokaa että tuo on mahdollista jotenkin!
4490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siis ihan älyttömästi että jäin luokalleni (se ei ollut kokonaan omaa syytäni), enkä haluaisi sen pilavan sitä että muuttaisin jo vuoden päästä toisella paikkakunnalle.

Se ei voi pilata sitä!!! Mä oon kuitenkin odottanut sitä jo niin kauan ja mun poikaystävä kans ja kaks vuotta vielä tuntuu siis oikeesti ikuisuudelta kun oikeesti oisin voinut muuttaa jo vuoden päästä sinne.. Mä teen mitä vaan et voin muuttaa jo vuoden päästä :)

Äänestä

Voi koulua vaihtaa 9 luokallakin meille tulee kouluun aina uusia 9-luokkalaisia
mitähän ongelmia siinä olisi?

Äänestä
  • Voin vain kuvitella kuinka 16-vuotias kahdeksannelle luokalle jäänyt tyttö osaa toimia aikuisesti ja itsenäisesti tulevan "sulhasensa" kanssa omassa kodissa....

    Äänestä

Tämänhetkiset kotiolosuhteet eivät oo parhaat mahdolliset ja viihtyisin toisella paikkakunnalla toisen vanhemman kanssa (ne on eronnu) ja on kans käyny mieles et menisin suorittaan ysin sinne, mut kaipa mä tän vuoden vielä kestän. Kattoo sit ysin jälkeen mitä tekee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Nyt jos täällä on joku joka tietää niin olisin todella kiitollinen hänelle :)

Eli kysymys kuuluu: Voiko ysin suorittaa toisessa kaupungissa? Siis että muuttaisi yksin toiseen kaupunkiin käymään yhdeksännen luokan? Varmaan mahdotonta, mutta kysyn kuitenkin.

Minulla oli unelma että muuttaisin 16-vuotiaana toiseen kaupunkiin opiskelemaan (asun pikkupaikkakunnalla). Olen unelmoinut siitä jo siis kauan ja keskustelin vanhempienikin kanssa asiasta ja heillekin se sopi.

Sen olisi pitänyt siis vuoden päästä tapahtua (olen nyt 15v.). Jäin kuitenkin luokalleni eli joudun käymään kasin uudestaan ja pääsen opiskelemaan vasta kahden vuoden päästä.

En sitten millään jaksaisi odottaa kahta vuotta kun olin niin pitkän odottanut ja unelmoinut että muutan 16v. erääseen ihanaan kaupunkiin. Enää olisi ollut vuosi siihen unelmaan, mutta tämä kaksi vuotta tuntuu ikuisuudelta. Eikä se ole varmaan enää sama asia muuttaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä toiseen kaupunkiin kuin 16-vuotiaana. Kaiken lisäksi poikaystäväni asuu siellä ja olimme suunnitelleet kaikkea mutta nyt ne lykkääntyy vuodella!

Onko olemassa siis pienintäkään mahdollista että muuttaisin yhdeksännelle luokalle toisella paikkakunnalle. Olisin silloin kuitenkin jo lukio-/ammattikouluikäinen ja periaatteessa voisin muuttaa opiskelemaan sinne. Kaikki asiat olisivat niinkuin alunperikin olin suunnitellut paitsi että kävisin lukion/ammiksen sijaan ysiä, mutta mitä siitä, olisin kuitenkin 16-17v.

En jaksa odottaa kahta vuotta.. Sanokaa että tuo on mahdollista jotenkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu