Muita joille työ on "kaikki?"

työskentelijä

Onko muita joille työ on oikeastaan se ainoa kunnollinen ajanviete? Olen parikymppinen eikä elämääni kuulu mitään samanlaisia rientoja kuin ilmeisesti muilla samanikäisillä. Oikeastaan baarielämä on mielestäni jotenkin vastenmielistä ja esim. festareille en luultavasti menisi vaikka maksettaisiin. En jaksa mitään sikailua. Voisin paiskia hommia viikonloput ja juhlapyhätkin läpeensä. Muita?

16

1395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ... paitsi, että olen vielä opiskelija. Kouluhommien lisäksi ei ole muuta ajanvietettä. Viikonloputkin menevät niin, että menen kotiin hommiin (suuntaansa n. 300 km), tosin siellä niitä riittääkin. Kaupungissa viikonloput menevätkin neljän seinän sisällä, mitä nyt hiukan lenkillä pitää välillä käydä. Huvittelupaikat eivät erityisemmin kiehdo, tosin välillä käyn elokuvissa.

    • työ on kaikki

      Valitettavasti!

      En tahtoisi niin, mutta näin vain on käynyt.

      Tuossa jokin aika sitten päätyi yli kymmenen vuotta kestänyt ihmissuhde, ja olen todella yksinäinen. Ystäviä minulla kyllä on, mutta heillä kaikilla on jo perheet ja asuvat kaukana, enkä voi olettaa että heillä olisi aina aikaa minulle.

      Ravintolaelämä ei kiinnosta. Välillä sentään harrastan liikuntaa, mutta sekin on välillä tylsää ilman kaveria. Kun elämässäni ei ole paljon mitään muutakaan, kuin nuhruinen pieni yksiöni ja netti, pyrin täyttämään sen työllä. Olen todennut muuttuneeni jotenkin tämän eroni myötä työnarkomaaniksi. En osaa kieltäytyä töistä kun niitä tarjotaan. Työ on minulle asia mikä toisaalta pitää minut elämässä kiinni, mutta toisaalta toivoisin silti itselleni aivan toisenlaista elämää...

    • a81

      Perjantai tuli taas. Jos olisi nappula, jota painamalla aika hyppäisi suoraan maanantaiaamuun, painaisin sitä empimättä. Viikonloput on niin helvetin tympeitä ja ankeita, ei ole kavereitakaan työn ulkopuolella joiden kanssa voisi olla tekemisissä.

      Ja eikös se seurusteluparikin yleensä löydetä kaveripiiristä. Hyvät mahikset siis mulla erakolla ikisinkulla, ikää 26v ja lisää vaan rapisee. Kun ihmiset näkee että joku on yksin, sitä aletaan pitämään jonkunlaisena friikkinä. Tällanen luuseri just jolla ei ole edes kavereita.

      Työ on kaikki.

    • aivan sama...

      Työ on kaikki kaikessa. En tiedä mitä tekisin jos jostakin syystä jäisin työttömäksi. Se olisi varmasti pahin mahdollinen tilanne minulle, jolla ei työn ulkopuolella ole juuri lainkaan ystäviä. Moni manailee aina maanantai-aamuja, mutta minulle ne ovat useimmiten odotettu helpotus. Miten tässä on näin käynyt?

    • Voipi olla

      Tuli vain ieleen mitä mahdat paeta....et uskalla kohdata jotain asiaa/tilannetta kun uppoudut niin töihisi...
      Voisiko olla näin.

      Itse nautin elämästä ja kaikesta kivasta. Teen töitä vain sen verran, että pärjään jotenkin.

      No jokainen tyylillään...
      Enkä ryyppää / rällää.

      • a81

        ... ainakin tunnen oloni yksinäiseksi kaikkialla, vähiten ehkä töissä. Viihteellä en käy, koska en kuitenkaan törmää kenenkään niistä harvoista tutuista, enkä uusiakaan tuttavuuksia osaa tehdä. Juttuni töksähtelevät vaan liikaa, en osaa. Ei ole kiva istuksia yksin kaljapöhnissä siellä jossain nurkkapöydässä, mutta minkäs teet kun ei ole pokkaa.

        Töissä on tekemistä ja on eräänlainen hyvä "tekosyy" höpistä siinä samalla työkavereille niitä näitä. Jostain syystä se on vaan helpompaa niin.

        Luonnollisesti myös suuri ihastukseni löytyy työpaikalta, mutta kiinnostus lienee varsin yksipuolinen.


    • minulla kanssa.

      Onneksi nyt valmistuin lääkäriksi niin voin päivystää viikonloppunakin.

    • eib

      kun eilen luin tän viestin, aattelin että ei koske mua. mutta nytkun mietin uudestaan, tajusin et eihän mulla ole mitään tekemistä työn jälkeen. hetken käyn tossa kylällä pyörimässä, sitten kotiin. töissä kun oon, niin koko ajan ootan sitä hetkeä kun pääsee pois, mutta miksi?
      nytkin istun kotona miettien mitähä sitä sitten tekisi. ulos tekis mieli lähtee, mutta minne? ja kenen kanssa?
      jos illalla sais sen verra ittestää irti, että kävis rullaluistelemassa vähän.

      • Nallekarggi

        Ihan on mullekkin tuo työ ajanvietettä ja hyvää sellaista, koska omaan aivan mahtavat työkaverit. Ainoastaan tulee hieman katkera olo, kun ne kertoo mitä kaikkea ihanaa ovat vapaapäivinä tehneet ja mulla ei ole mitään kerrottavaa. Olen myös 15 vuotta muita nuorempi. Aamulla vitutta kyllä aina lähtee töihin, mutta sitten töissä on ajatukset yksinäisyydestä poissa. Työssä otattaa nuppii asiakkaiden palvelu:) Erakko taidan olla muutenkin..


      • tällähetkellä
        Nallekarggi kirjoitti:

        Ihan on mullekkin tuo työ ajanvietettä ja hyvää sellaista, koska omaan aivan mahtavat työkaverit. Ainoastaan tulee hieman katkera olo, kun ne kertoo mitä kaikkea ihanaa ovat vapaapäivinä tehneet ja mulla ei ole mitään kerrottavaa. Olen myös 15 vuotta muita nuorempi. Aamulla vitutta kyllä aina lähtee töihin, mutta sitten töissä on ajatukset yksinäisyydestä poissa. Työssä otattaa nuppii asiakkaiden palvelu:) Erakko taidan olla muutenkin..

        On viikonloppunakin tekemistä.
        Ja samoin minulla, toisessa niissä asiakaspalvelua joka ei voisi vähempää kiinnostaa.


    • Eläkeläinenkö?

      Menin ja suurinpiirtein tapoin itseni liialla työnteolla ja tunnollisuudella. Jouduin sairaalaan ja ensimmäiset 4 päivää vain nukuin. 1.5kk sairaslomaa näin kärkeen, kun kävelen 200m niin olen niin väsynyt että pitää melkein istuutua. Hanki vähän fiksumpaa tekemistä ettei käy sinulle samoin. En suosittele kenellekään...

    • mnbvcxzqwertyuiopå

      opiskelen. Tai no en nyt opiskele kovin innokkaasti, mutta koneellahan tämä aika kuluu. Minäkään en voi sitää tätä perusuomalaista örvellystä. Jos ottaisivat vähän, mutta kun kavereilta menee aina ihan överiksi ja sitten joutuu katsomaan kaikkien perään. Sen takia en jaksakkaan lähteä mihinkään. Sitten tuntuu jotenkin orvolta olla selvinpäin tuollaisessa ryyppyporukassa. Jotenkin tuntuu ettei Auomessa voi olla sosiaalista elämää, jos ei käytä alkoholia.

      • työskentelijä

        Kun joku kydyi että pakenenko jotakin työntekoon niin kyllä pakenen; tappavaa tylsyyttä! Vaikka jotain pientä saatankin keksiä viikonloppuisin, kuten lenkkeilyä jne. olen silti melko tylsistynyt. Olen jo suunnitellut koirankin ottamista.

        Minäkin olen opiskelija, mutta käyn iltakoulua ja käyn siellä yleensä vain tenttimässä. Kun koulu taas alkaa saapahan siinäkin taas lisää tekemistä, vaikka totta puhuakseni kirjojen pänttääminen on kyllä kaikkea muuta kuin mukavaa ajanvietettä...

        Tismalleen samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että miksi ihmiset eivät osaa ottaa asiallisesti? Yksi ja viimeinen ystäväni käy viihteellä opiskelukavereidensa kanssa ja jaksaa aina kuuluttaa miten kännissä oli ja ettei siksi muista mitään, ja kun muutkin joivat (liikaa) niin pakkohan sitä oli. Mitä järkeä?! Hohhoijaa.


    • teemu79

      Aamulla viideksi töihin ja viideltä iltapäivällä kotiin. Aina kun on mahdollista niin yritän jäädä ylitöihin. Yksinkertaisesti mulla ei oo muuta elämää
      kun työ. Siellä tulee täytettyä päivän sosiaalisuus tarve.
      Viikonloput menee kotona viinaa kitaten. Onneksi kotoakin löytyy aina jotain työtä ja jos ei löydy niin keksin aina jotain. Muita kavereita mulla ei oo paitti työkaverit enkä kyllä kaipaakkaan muita.
      Kesäloman oon saanu jo vältettyä 6 vuotta. Sama juttu muilla vapailla.
      OIkeastaan olen melko tyytyväinen tähän tilanteeseen, jot siinä ei oo valittamista.

    • tyttö20+

      Koulu tai työ vie ajatukset muualle ja silloin on edes joidenkin "tuttujen" ihmisten keskellä. Heti kun astuu asunnon ovesta sisään, realiteetit iskeytyvät taas kerran vasten kasvoja...Mutta kummallista on se, että kyllä sitä koulusta/töistä pääsemistäkin odottaa, joten tuskin musta olisi aivan mahdottomaksi rehkijäksi, vaikkakin olen hyvin tunnollinen. Ilman lomia en jaksaisi.

      En ole myöskään baarissa kävijä, ei siihen ole tullut edes rutiinia. Yksin en varmasti mene eikä "kaverit" juuri käy. Toisaalta ei mua kiinnosta tuhlata iltaa kännäämiseen, sitäkin ilman voi tehdä paljon tai olla muuten hyvässä seurassa. Se suomalainen kerskumismentaliteetti näissä asioissa on kyllä inhottavaa - sillä usein pönkitetään omaa paremmuutta.

      Liikunta on jonkinlainen henkireikäni, mutta sitäkin teen mieluusti jonkun kanssa. Voi kun olisi joku samalla aaltopituudella oleva tämän kiinnostukseni suhteen (mieluusti tietenkin vastakkaisen sukupuolen edustaja ;)! Joukkueurheilua tulee jonkun verran harrastettua, tosin sieltäkään en ole oikein löytänyt sydänystäviä. Vaikka olen ujo, niin muiden ihmisten ympärillä olo sopivissa mittasuhteissa on minulle tärkeää, mutta jutusteleminen muille koulussa/töissä tuntuu olevan hyvin vaikeaa - olen siis erikoistunut kuuntelemiseen ja vastaan melkeinpä vain tarvittaessa.

      Tarvitsisin vaikka vain sen yhden ihmisen, jonka kanssa jakaa asioita. Ehkä haaveilen toisinaan liikaa pilvilinnoissa...Vaikeaa on juuri silloin kun tapahtuu muutoksia tai eteen tulee ongelmia, jotka on vain yritettävä selvittää yksin omassa päässä. Sehän se on, kun ajattelee juuri vapaalle pääsyä ja tekemistä, muttei ole ketään, jonka kanssa tehdä jotain. Sitä jää liikaa jamittamaan samaan arkeen eikä sen tekemisen kuitenkaan tarvitsisi olla mitään kovin erikoista.

      Väsymys kyllä tulee välillä vastaan, jos rehkii liikaa, ja se ruokkii sitten vielä pahempaan oloon. Tai on päivän askareista jo väsynyt ja kotiin tullessa iskee se toisenlainen yksinäisen väsymys. En tajua, miten jotkut teistä jaksavat tehdä töitä noin paljon. Älkää siis rehkikö itseänne aivan näännyksiin!

      • tyttö20+

        Sellainen tuli vielä mieleen, että muillehan mä "esitän" hyvävointista (mikä sekin on rasittavaa), mutta alkaako se todellinen paha olo näkymään lopulta koulu-/työtuloksissa? Onhan tämä tilanne ollut jo päällä jonkin aikaa ja yritän pakon edessä tsempata, ehkä hieman on ollut lepsuilua havaittavissa. Toisaalta voihan työnteko tai opiskelu olla juuri se päivän piristävä ruiske.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      338
      5124
    2. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      178
      3641
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      185
      3271
    4. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      24
      2237
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      42
      1689
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      58
      1515
    7. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      259
      1470
    8. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      52
      1444
    9. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      372
      1424
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      82
      1332
    Aihe