Muita joille työ on "kaikki?"

... paitsi, että olen vielä opiskelija. Kouluhommien lisäksi ei ole muuta ajanvietettä. Viikonloputkin menevät niin, että menen kotiin hommiin (suuntaansa n. 300 km), tosin siellä niitä riittääkin. Kaupungissa viikonloput menevätkin neljän seinän sisällä, mitä nyt hiukan lenkillä pitää välillä käydä. Huvittelupaikat eivät erityisemmin kiehdo, tosin välillä käyn elokuvissa.

Valitettavasti!

En tahtoisi niin, mutta näin vain on käynyt.

Tuossa jokin aika sitten päätyi yli kymmenen vuotta kestänyt ihmissuhde, ja olen todella yksinäinen. Ystäviä minulla kyllä on, mutta heillä kaikilla on jo perheet ja asuvat kaukana, enkä voi olettaa että heillä olisi aina aikaa minulle.

Ravintolaelämä ei kiinnosta. Välillä sentään harrastan liikuntaa, mutta sekin on välillä tylsää ilman kaveria. Kun elämässäni ei ole paljon mitään muutakaan, kuin nuhruinen pieni yksiöni ja netti, pyrin täyttämään sen työllä. Olen todennut muuttuneeni jotenkin tämän eroni myötä työnarkomaaniksi. En osaa kieltäytyä töistä kun niitä tarjotaan. Työ on minulle asia mikä toisaalta pitää minut elämässä kiinni, mutta toisaalta toivoisin silti itselleni aivan toisenlaista elämää...

Perjantai tuli taas. Jos olisi nappula, jota painamalla aika hyppäisi suoraan maanantaiaamuun, painaisin sitä empimättä. Viikonloput on niin helvetin tympeitä ja ankeita, ei ole kavereitakaan työn ulkopuolella joiden kanssa voisi olla tekemisissä.

Ja eikös se seurusteluparikin yleensä löydetä kaveripiiristä. Hyvät mahikset siis mulla erakolla ikisinkulla, ikää 26v ja lisää vaan rapisee. Kun ihmiset näkee että joku on yksin, sitä aletaan pitämään jonkunlaisena friikkinä. Tällanen luuseri just jolla ei ole edes kavereita.

Työ on kaikki.

Työ on kaikki kaikessa. En tiedä mitä tekisin jos jostakin syystä jäisin työttömäksi. Se olisi varmasti pahin mahdollinen tilanne minulle, jolla ei työn ulkopuolella ole juuri lainkaan ystäviä. Moni manailee aina maanantai-aamuja, mutta minulle ne ovat useimmiten odotettu helpotus. Miten tässä on näin käynyt?

Tuli vain ieleen mitä mahdat paeta....et uskalla kohdata jotain asiaa/tilannetta kun uppoudut niin töihisi...
Voisiko olla näin.

Itse nautin elämästä ja kaikesta kivasta. Teen töitä vain sen verran, että pärjään jotenkin.

No jokainen tyylillään...
Enkä ryyppää / rällää.

Onneksi nyt valmistuin lääkäriksi niin voin päivystää viikonloppunakin.

kun eilen luin tän viestin, aattelin että ei koske mua. mutta nytkun mietin uudestaan, tajusin et eihän mulla ole mitään tekemistä työn jälkeen. hetken käyn tossa kylällä pyörimässä, sitten kotiin. töissä kun oon, niin koko ajan ootan sitä hetkeä kun pääsee pois, mutta miksi?
nytkin istun kotona miettien mitähä sitä sitten tekisi. ulos tekis mieli lähtee, mutta minne? ja kenen kanssa?
jos illalla sais sen verra ittestää irti, että kävis rullaluistelemassa vähän.

Menin ja suurinpiirtein tapoin itseni liialla työnteolla ja tunnollisuudella. Jouduin sairaalaan ja ensimmäiset 4 päivää vain nukuin. 1.5kk sairaslomaa näin kärkeen, kun kävelen 200m niin olen niin väsynyt että pitää melkein istuutua. Hanki vähän fiksumpaa tekemistä ettei käy sinulle samoin. En suosittele kenellekään...

opiskelen. Tai no en nyt opiskele kovin innokkaasti, mutta koneellahan tämä aika kuluu. Minäkään en voi sitää tätä perusuomalaista örvellystä. Jos ottaisivat vähän, mutta kun kavereilta menee aina ihan överiksi ja sitten joutuu katsomaan kaikkien perään. Sen takia en jaksakkaan lähteä mihinkään. Sitten tuntuu jotenkin orvolta olla selvinpäin tuollaisessa ryyppyporukassa. Jotenkin tuntuu ettei Auomessa voi olla sosiaalista elämää, jos ei käytä alkoholia.

Aamulla viideksi töihin ja viideltä iltapäivällä kotiin. Aina kun on mahdollista niin yritän jäädä ylitöihin. Yksinkertaisesti mulla ei oo muuta elämää
kun työ. Siellä tulee täytettyä päivän sosiaalisuus tarve.
Viikonloput menee kotona viinaa kitaten. Onneksi kotoakin löytyy aina jotain työtä ja jos ei löydy niin keksin aina jotain. Muita kavereita mulla ei oo paitti työkaverit enkä kyllä kaipaakkaan muita.
Kesäloman oon saanu jo vältettyä 6 vuotta. Sama juttu muilla vapailla.
OIkeastaan olen melko tyytyväinen tähän tilanteeseen, jot siinä ei oo valittamista.

Koulu tai työ vie ajatukset muualle ja silloin on edes joidenkin "tuttujen" ihmisten keskellä. Heti kun astuu asunnon ovesta sisään, realiteetit iskeytyvät taas kerran vasten kasvoja...Mutta kummallista on se, että kyllä sitä koulusta/töistä pääsemistäkin odottaa, joten tuskin musta olisi aivan mahdottomaksi rehkijäksi, vaikkakin olen hyvin tunnollinen. Ilman lomia en jaksaisi.

En ole myöskään baarissa kävijä, ei siihen ole tullut edes rutiinia. Yksin en varmasti mene eikä "kaverit" juuri käy. Toisaalta ei mua kiinnosta tuhlata iltaa kännäämiseen, sitäkin ilman voi tehdä paljon tai olla muuten hyvässä seurassa. Se suomalainen kerskumismentaliteetti näissä asioissa on kyllä inhottavaa - sillä usein pönkitetään omaa paremmuutta.

Liikunta on jonkinlainen henkireikäni, mutta sitäkin teen mieluusti jonkun kanssa. Voi kun olisi joku samalla aaltopituudella oleva tämän kiinnostukseni suhteen (mieluusti tietenkin vastakkaisen sukupuolen edustaja ;)! Joukkueurheilua tulee jonkun verran harrastettua, tosin sieltäkään en ole oikein löytänyt sydänystäviä. Vaikka olen ujo, niin muiden ihmisten ympärillä olo sopivissa mittasuhteissa on minulle tärkeää, mutta jutusteleminen muille koulussa/töissä tuntuu olevan hyvin vaikeaa - olen siis erikoistunut kuuntelemiseen ja vastaan melkeinpä vain tarvittaessa.

Tarvitsisin vaikka vain sen yhden ihmisen, jonka kanssa jakaa asioita. Ehkä haaveilen toisinaan liikaa pilvilinnoissa...Vaikeaa on juuri silloin kun tapahtuu muutoksia tai eteen tulee ongelmia, jotka on vain yritettävä selvittää yksin omassa päässä. Sehän se on, kun ajattelee juuri vapaalle pääsyä ja tekemistä, muttei ole ketään, jonka kanssa tehdä jotain. Sitä jää liikaa jamittamaan samaan arkeen eikä sen tekemisen kuitenkaan tarvitsisi olla mitään kovin erikoista.

Väsymys kyllä tulee välillä vastaan, jos rehkii liikaa, ja se ruokkii sitten vielä pahempaan oloon. Tai on päivän askareista jo väsynyt ja kotiin tullessa iskee se toisenlainen yksinäisen väsymys. En tajua, miten jotkut teistä jaksavat tehdä töitä noin paljon. Älkää siis rehkikö itseänne aivan näännyksiin!