Hei,
Haluaisin kuulla kokemuksianne siitä, onko suhde esikoiseen/vanhempiin lapsiin muuttunut vauvan tulon myötä ja jos on, niin miten.
Minua ahdistaa se, että aloin tuntea itseni etäiseksi äidiksi esikoiselleni vauvan tultua. Jouduin vauvan kanssa useaan otteeseen sairaalaan ja kun siitä rumbasta selvittiin, 2-vuotiaani oli muuttunut. Hän torjui minut täysin, mutta sittemmin torjunta on muuttunut suorastaan äidin janoamiseksi, jos nyt niin voi sanoa. Taapero on erittäin hankala, mutta hänen käyttäytymisensä on mielestäni täysin normaalia sen ikäiselle uudessa kriisitilantessaan. Omat jotenkin viileät tunteeni kauhistuttavat minua. Miksi en osaa olla enää esikoiselleni äiti? Minulle ei tule ikävä, jos taapero on välillä muualla muutaman tunnin. Ennen tuli. Onko kellään samansuuntaisia kokemuksia?
Korjautuuko tilanne? Vauva on kohta jo 5kk...
suhde muuttunut
2
584
Vastaukset
- awa84
jotenki sitä sillon odotudaikana mietti että osaako tuota vauvaa sitten rakastaa yhtä paljon kun esikoista.. mutta jotenkin tuntuu tosiaan että tunteet viileni.nyt onneksi alkaa palailemaan tuo sama rakkaus mikä oli ennen vauvaa.(vauva 1v.)
tuntui että koko tyttö jotenkin ärsytti minua ja tuntui tosiaan etäiseltä. mää luulen että tää on ihan normaalia mutta näistä asioista ei vain puhuta.. - Terveydenhoitajaäiti
Täysin normaalia, symbioosi mikä sinulla on ollut esikoiseen on katkennut uuden vauvan myötä. Näin yleensä tapahtuu ja kuuluukin tapahtua, on siis ihan normaalia. Ei äidin ja lapsen kuulu olla kuitenkaan koko lapsen lapsuutta sellaisessa symbioottisessa suhteessa. Myös kahden vuoden ikä on sellainen missä äitiin otetaan etäisyyttä ja itsenäistytään, se on myös uhmaiän tarkoitus. Tsemppiä vaan, olet hyvä äiti. :)
Niin ja unohdin vielä sanoa, että yleensä se symbioosi on esikoislapseen vahvempi kuin muihin lapsiin mikä on myös ihan normaalia. Eli jos et tunne samanlaista sidettä vauvaan, niin sekin on ihan normaalia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17313321
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454890Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282022Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191773Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711683Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371505