käynnistä. Hesarin mielipiteet 2.8.2007:
"Timo Saloviita nosti m ielipidekirjoituksessaan (HS 29.6.) esiin tärkeitä asioita. Erityisopetuksesta nimittäin keskustellaan mediassa vähän verrattuna siihen, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse.
Perheemme on kamppaillut esikoisemme ensimmäisen kouluvuoden ajan erityisopetusasioiden kanssa hämmentyneenä ja avottomana. Lapsi ehti käydä koulua integroituna yleisopetukseen vain muutaman kuukauden ajan, ennen kuin meidän vanhempien annettiin ymmärtää, että yleisopetus ei sovi hänelle.
Tämän jälkeen aloimme jonottaa erityisluokkapaikkaa. Odotus kesti vuoden. Suostuimme lapsemme siirtoon erityisluokalle, koska emme nähneet muutakaan ratkaisua. Vaikuttaa siltä, että erityislapsi ei paljon paina kovien arvojen yhteiskunnan vaakakupissa.
Kouluille myönnetyt avustajaresurssit ovat niin mitättömät, että lapsi ei voi saada henkilökohtaista avustajaa. Toisaalta erityislapsi ei tee mitään ammattitaidottomalla avustajalla. Saloviita kirjoitti, että muualla Euroopassa käytetään avustajien sijaan erityisopettajia. Miksi näin ei ole meillä?
Unescon linjauksen mukaan erityisluokkasiirrot saisivat olla vain harvinainen poikkeus. Miksi meillä sallitaan jos jonkinlaiset syyt tehdä lapsesta erilainen ja sysätä hänet syrjään? Eikö tämä kerro siitä, että erilaisuutta ei siedetä?
Erityisluokka ei tarjota lapselle samoja mahdollisuuksia kuin yleisopetuksessa olevalle. Erityisoppilas käy samaa luokkaa korkeintaan kolme vuotta ja usein mualla kuin oman kotipihan kaverit. Toinen ero perustuu yhtä vallitsevaan asenteeseen, että erityislasten kanssa ei voi tehdä kaikkea selaista, mita "tavallisten" lasten kanssa voi.
Kun opettaja opettaa alakoulun ensimmäisille luokille samaan aikaan kunkin luokka-asteen matematiikkaa ja äidinkieltä sekä pitää yllä kuria, kutistetaan usein esimerkiksi taideaineiden opetusta. Tämä on lyhytnäköistä, sillä taideterapian mahdollisuuksista on oltu tietoisia jo kauan.
Lapsille tulisi taata yhtäläinen oikeus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja laadukkaaseen opetukseen. Ekaluokkalaisemme vietti kotona sen vuoden, jonka jonotti erityisluokkapaikkaa. Hän kävi koulua yksityisopetuksessa "opetuksen tilapäisenä erityisjärjestelynä". Vanhempien tehtäväksi jäi paikata lapsen sosiaalista tyhjiötä puistoissa eillä aikaa, kun muut samanikäiset kasvoivat toisten kanssa kouluyhteisön jäseninä.
En usko erityisluokalle "pääsyn" olevan helpotus. Miten lapsi voi saada oikean kuvan ikäistensa elämästä, kun hänet eristetään kaikista keskiarvoista? Miten hän voi parantaa keskittymiskykyään paikassa, jossa kaikki kärsivät samasta ongelmasta?
Me vanhemmat kärsimme vaihtoehtojen puutteesta. Siitä, että lapsella on jokin diagnoosi, ei pitäisi seurata, että koulunkäynnistä tulee vankeusrangaistus, josta koko perhe odottaa ulospääsyä."
"Timo Saloviita nosti m ielipidekirjoituksessaan (HS 29.6.) esiin tärkeitä asioita. Erityisopetuksesta nimittäin keskustellaan mediassa vähän verrattuna siihen, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse.
Perheemme on kamppaillut esikoisemme ensimmäisen kouluvuoden ajan erityisopetusasioiden kanssa hämmentyneenä ja avottomana. Lapsi ehti käydä koulua integroituna yleisopetukseen vain muutaman kuukauden ajan, ennen kuin meidän vanhempien annettiin ymmärtää, että yleisopetus ei sovi hänelle.
Tämän jälkeen aloimme jonottaa erityisluokkapaikkaa. Odotus kesti vuoden. Suostuimme lapsemme siirtoon erityisluokalle, koska emme nähneet muutakaan ratkaisua. Vaikuttaa siltä, että erityislapsi ei paljon paina kovien arvojen yhteiskunnan vaakakupissa.
Kouluille myönnetyt avustajaresurssit ovat niin mitättömät, että lapsi ei voi saada henkilökohtaista avustajaa. Toisaalta erityislapsi ei tee mitään ammattitaidottomalla avustajalla. Saloviita kirjoitti, että muualla Euroopassa käytetään avustajien sijaan erityisopettajia. Miksi näin ei ole meillä?
Unescon linjauksen mukaan erityisluokkasiirrot saisivat olla vain harvinainen poikkeus. Miksi meillä sallitaan jos jonkinlaiset syyt tehdä lapsesta erilainen ja sysätä hänet syrjään? Eikö tämä kerro siitä, että erilaisuutta ei siedetä?
Erityisluokka ei tarjota lapselle samoja mahdollisuuksia kuin yleisopetuksessa olevalle. Erityisoppilas käy samaa luokkaa korkeintaan kolme vuotta ja usein mualla kuin oman kotipihan kaverit. Toinen ero perustuu yhtä vallitsevaan asenteeseen, että erityislasten kanssa ei voi tehdä kaikkea selaista, mita "tavallisten" lasten kanssa voi.
Kun opettaja opettaa alakoulun ensimmäisille luokille samaan aikaan kunkin luokka-asteen matematiikkaa ja äidinkieltä sekä pitää yllä kuria, kutistetaan usein esimerkiksi taideaineiden opetusta. Tämä on lyhytnäköistä, sillä taideterapian mahdollisuuksista on oltu tietoisia jo kauan.
Lapsille tulisi taata yhtäläinen oikeus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja laadukkaaseen opetukseen. Ekaluokkalaisemme vietti kotona sen vuoden, jonka jonotti erityisluokkapaikkaa. Hän kävi koulua yksityisopetuksessa "opetuksen tilapäisenä erityisjärjestelynä". Vanhempien tehtäväksi jäi paikata lapsen sosiaalista tyhjiötä puistoissa eillä aikaa, kun muut samanikäiset kasvoivat toisten kanssa kouluyhteisön jäseninä.
En usko erityisluokalle "pääsyn" olevan helpotus. Miten lapsi voi saada oikean kuvan ikäistensa elämästä, kun hänet eristetään kaikista keskiarvoista? Miten hän voi parantaa keskittymiskykyään paikassa, jossa kaikki kärsivät samasta ongelmasta?
Me vanhemmat kärsimme vaihtoehtojen puutteesta. Siitä, että lapsella on jokin diagnoosi, ei pitäisi seurata, että koulunkäynnistä tulee vankeusrangaistus, josta koko perhe odottaa ulospääsyä."
Vastaukset 5
Vanhimmat
huomiota niihin aiheettomiin lastensuojelutoimiin, joiden kohteeksi nämä lapset joutuvat.
On lastensuojelulain ja ihmisoikeuksien vastaista ottaa lapsi huostaan, kun perusopetuslaki vaatii esim. riittävän tuen järjestämistä kouluun. Millä oikeudella tässä yhteiskunnassa jätetään osa lapsista auttamatta? Ainakaan lain mukaista se ei ole!!!!!
Samoin sossujen kouluttaja kirjoitti osuvasti hoidollisista huostaanotoista, että lastensuojelulla ei pitäisi olla mitään tekemistä siinä tilanteessa kun hyvän kodin lapselle oikea apu on järjestää lapselle sopivaa kuntoutusta terveyshuollon tukena.
jotain
viranomainen toimii päinvästoin
ja jättää heidät keitä varten virkamiehet on palkattu työtänsä tekemään
ihan täysin oman onnensa nojaan!
Jos ei ole tukea, apua tai terveydenhuoltoa tarvitsevan lapsen perheellä tarpeeksi
tietoa, voimia ja uskallustakaan jne
vaatia lapselleen tai nuorelleen kuuluvat lainmukaiset yhteikunnan palvelut
niin mitä onkaan tänä päivänä lapsella ja hänen perheellään edessä?
Pahimmassa tapauksessa huostaanotto!
maan sisäisiä lakeja, sekä kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan.
Poliitikot ja virkamiehet eivät saa kääntyä kansalaisia vastaan toimissaan.
Onneksi näihin asioihin on ruettu kiinnittämään huomiota Suomessakin.
arvostelua väärien ls-toimien takia.
Jos asuisimme Ranskassa, tuhansia perheitä odottaisi jo tällä hetkellä suuret valtion maksamat korvaukset perheiden saaman epäinhimillisen kohtelun takia.
Osittainenkin lasten terveydenhuollon korvaaminen huostaanotoilla on niin törkeä ihmisoikeusrikos lasta ja koko perhettä kohtaan, että ainakaan minä en jätä asiaa kesken, ennen kuin tähänKIN maahan saadaan jotain parannusta lasten kohteluun. Olen koko ikäni maksanut veroja tälle yhteiskunnalle ja minulla on oikeus vaatia myös oman lapseni kohdalla lakia noudatettavaksi mm.
perustuslain
terveydenhoitolain,
erityissairaanhoitolain ja
perusopetuslain kohdalla.
Myös lastenpsykiatrian törkeät epäkohdat on nostettava päivänvaloon ja julkiseen keskusteluun!
Poliitikkojen ensimmäinen tärkeä tavoite tulisi olla taata riittävät määrärat lasten terveyshuoltoon ja perusopetukseen.
jäsenliittoihinne näissä viranomaisten harjoittamissa asiattomissa, laittomissa lastensuojelutoimissa.
Ja jos liitolla tai muuten tiedossanne on jotain sivustoja, joissa lasten vanhemmat keskustelevat, viekää tietoa eteenpäin, että näitä asioita ei enää saa lakaista hiljaa maton alle!!!!!