Hurjia lukuja ufosieppauksista

"Havainnot avaruusaluksista ja -olennoista eivät rajoitu vain havaintoihin ja valokuviin lentävistä lautasista, sillä on olemassa ihmisiä, jotka kertovat joutuneensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Vuonna 1979 heitä oli ilmeisesti vain noin 200, mutta vuonna 1992 julkaistun tutkimuksen mukaan siepattuja oli Yhdysvalloissa jo 3,7 miljoonaa! Viimeksi mainittua Roper-järjestön julkaisemaa tutkimusta on kuitenkin arvosteltu muun muassa siksi, että tulos perustuu epäsuoriin kysymyksiin (esim. tyyliin ”Kuinka usein olet löytänyt outoja arpia kehostasi, joiden alkuperää sinä tai muut eivät tiedä”). Myöntävät vastaukset näihin epäsuoriin kysymyksiin eivät välttämättä kerro sieppauksesta.

Skeptikko Philip Klass on todennut: ”Jos oletetaan, että ufosieppaukset alkoivat syksyllä 1961 Betty ja Barney Hillillä, ja sen jälkeen ET:t ovat siepanneet 3,7 miljoonaa amerikkalaista, tämä tarkoittaa, että keskimäärin 340 amerikkalaista on siepattu joka päivä viimeisen 30 vuoden aikana. Koska useimmat ufosieppaukset (väitetysti) tapahtuvat öisin, tämä tarkoittaa, että (keskimäärin) yksi amerikkalainen on siepattu kahden minuutin välein joka yö viimeisen 30 vuoden aikana.”"

Lainaus täältä:

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ufosieppaus.html

Aika järkyttäviä lukuja, mitähän tuo kertoo joko tutkimusen luotettavuudesta tai sitten amerikkalaisista?
8613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niiden sieppaamisesta on? Eivät taida ymmärtää omaa etuaan.

Äänestä
  • Sun tyhjä pääs kykenee vastaan ottamaan erilaisia väitteitä, mutta itse olet niin tyhjä, että luotat vain toisten kaltaistesi juttuihin, mutta et osaa ajatella omillasi, et näköjään.

    Laita nyt se nuppisi lämpiämään ja tajua, ettei ihmisiä kukaan tervejärkinen ulkopuolinen olento hyväksy vaihtokauppoihin eikä muihinkaan typeriin teorioihisi.

    Äänestä

  • Vai sellasta kirjoitti:

    Sun tyhjä pääs kykenee vastaan ottamaan erilaisia väitteitä, mutta itse olet niin tyhjä, että luotat vain toisten kaltaistesi juttuihin, mutta et osaa ajatella omillasi, et näköjään.

    Laita nyt se nuppisi lämpiämään ja tajua, ettei ihmisiä kukaan tervejärkinen ulkopuolinen olento hyväksy vaihtokauppoihin eikä muihinkaan typeriin teorioihisi.

    Lämmenneen jo hyvinkin pehmeäksi :)

    Äänestä

Taitaa kertoa enemmän amerikkalaisista.

Äänestä
  • Ihmekös tuo jos on noin paljon sieppauksia. Onhan ympäri maailmaa hullujenhuoneetkin täynnä Napoleoneja ja Aleksanteri Suuria.

    Äänestä

  • i.kiliikkuja kirjoitti:

    Ihmekös tuo jos on noin paljon sieppauksia. Onhan ympäri maailmaa hullujenhuoneetkin täynnä Napoleoneja ja Aleksanteri Suuria.

    Kyllä se on urbaanilegendaa. Enemmän on ihmispoloisia, joita "säteilytetään" taivaalta yms. Ainakin minun kokemukseni mukaan.

    Olen tavannut - irrallaan kadulla - yhden henkilön, joka tapasi esitellä itsensä: "Olen Johanna ja olen Jumala". Ei ollut poikkeus. Napoleonia en ole tavannut.

    Yksi tyyppi levittää netissäkin sanomaa, jonka mukaan Vatikaani laskee hänen asuntoonsa homokaasua ja myrkyttää vesijohtoveden.

    Äänestä

tarkoin valittu ufokkihetki, koska ihmisen psyyke on unen rajatilassa vähän niin ja näin.

Äänestä
  • "siepattu" keskellä päivää? Taitaa olla melko harvinaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kadunmies vaan kirjoitti:

"Havainnot avaruusaluksista ja -olennoista eivät rajoitu vain havaintoihin ja valokuviin lentävistä lautasista, sillä on olemassa ihmisiä, jotka kertovat joutuneensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Vuonna 1979 heitä oli ilmeisesti vain noin 200, mutta vuonna 1992 julkaistun tutkimuksen mukaan siepattuja oli Yhdysvalloissa jo 3,7 miljoonaa! Viimeksi mainittua Roper-järjestön julkaisemaa tutkimusta on kuitenkin arvosteltu muun muassa siksi, että tulos perustuu epäsuoriin kysymyksiin (esim. tyyliin ”Kuinka usein olet löytänyt outoja arpia kehostasi, joiden alkuperää sinä tai muut eivät tiedä”). Myöntävät vastaukset näihin epäsuoriin kysymyksiin eivät välttämättä kerro sieppauksesta.

Skeptikko Philip Klass on todennut: ”Jos oletetaan, että ufosieppaukset alkoivat syksyllä 1961 Betty ja Barney Hillillä, ja sen jälkeen ET:t ovat siepanneet 3,7 miljoonaa amerikkalaista, tämä tarkoittaa, että keskimäärin 340 amerikkalaista on siepattu joka päivä viimeisen 30 vuoden aikana. Koska useimmat ufosieppaukset (väitetysti) tapahtuvat öisin, tämä tarkoittaa, että (keskimäärin) yksi amerikkalainen on siepattu kahden minuutin välein joka yö viimeisen 30 vuoden aikana.”"

Lainaus täältä:

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ufosieppaus.html

Aika järkyttäviä lukuja, mitähän tuo kertoo joko tutkimusen luotettavuudesta tai sitten amerikkalaisista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu