ujous, huono itsetunto ja

Toi sun viestis kuullostaa melkein siltä et oisin sen ite kirjottanu... Mullaki on huono itsetunto ja pelkään puhua kasvotusten ikäisteni ihmisten kanssa..
Ei kannata ottaa sellaista asennetta että "en saa kavereita uudesta koulusta".. Vaan mennä muiden mukaan vaikka seuraamaan vierestä muiden keskusteluja ja tekemisiä ja sitten myöhemmin kun tuntuu siltä osallistua keskusteluunkin..
Itse tein niin ja sain luokaltani kolme kaveria, Vaikka olenkinkin hiljainen, ujo ja masentunut olen saanut kavereita koulustani.. :) Uskon että sinäkin saat! Turhaan pelkäät sen puolesta. :)

mustaki tuntuu aika lailla samalta. mut oon ehkä pääsemäs yli asiasta. Kantsii hankkii ehkä joku uusi harrastus ja lukiosta varmaan saa sit kuiten ki kavereit. tsmppii sullekki!

Viiltely ja oksentelu kertoo aika paljon, kuinka kärsit. Lukiossa ei varmaan enää tyypit keskity niin paljon kenenkään kiusaamiseen, kuin vielä yläasteella. Ajattele, että nyt voit olla oma itsesi ja unohtaa nämä kiusaajat, jotka eivät varmaankaan kaikki tule samaan kouluun kuin sinä? :)

Minäkin olen kuulunut aina 3 luokalta 9 luokkaan asti vähemmistöön, siihen ryhmään jota kiusataan ja hyljeksitään. Onneksi mulla on koko tuon ajan ollut samat ystävät ja edelleen ollaan ystäviä. Nyt olen 16 ja menossa lukioon. Yhdessä sen nimittelyn kesti vielä ja ystävien kesken saattoi jakaa kaikki murheet ym. Ja minä, joka olen menossa eri paikkakunnalle lukioon ystäväni kanssa, ajattelen että vihdoinkin pääsen paikkaan, jossa kellään ei ole mitään ennakkokäsitystä musta, voin olla millainen haluan! Tämä ajatus keventää huomattavasti mieltäni. :)

Tosin mulla ei ole huonoa itsetuntoa, en ole ujo ja tulen hyvin toimeen uusien ihmisten kanssa huolimatta siitä, että olen aina koulussani ollut ystävieni kanssa se hyljeksitty ja kiusattu. Tosin ystäviinikään se ei hirveästi vaikuttanut, enemmän ja vähemmän toisiin. Olen kai aina ajatellut olevani kiusaamisen yläpuolella, enkä ole oikeastikaan välittänyt siitä. :)

Voimia sulle

Itsensä kiduttaminen ei auta. Lopeta semmoinen.

Koskaan ei saa kuule luovuttaa! Älä viiltele, jää arpia, eikä auta asiaa. Kantsii mennä puhumaan, vaikka vanhemmille. :) Kyl mä ainakin uskon et saat kavereita, jos vaan yrität!

Mullakin on ollu/on vaikeita aikoja; perheväkivaltaa, masennusta, läheisten menettämistä, kaverit jätti, perhe kohtelee kuin ilmaa, mut silti jaksan.
Täl hetkellä ei yhtäkään (siis 0) kaveria, vaikka en ees oo ujo tai omaa huonoa itsetuntoa. Odotan silti innolla lukiota. Sä pystyt mihin tahansa kunhan puhut ja keräät vähitellen voimia! :))
Hyvää syksyn alkua kaikille!

Sanoit että muut varmaan pitävät sinua omituisena, tylsänä ja huonona. Niin... Minä ainakin ajattelen monesti hiljaisista ihmisistä, että olisipa kiva tietää, millainen tyyppi tuo on. Koska luultavasti sen hiljaisen kuoren alla voi olla hyvinkin mukava ja mielenkiintoinen ihminen.

Mikä syy olisikaan olettaa, että se olisi tylsä? Mikä edes on tylsä? Ei sillä ole väliä, mitä se vapaa-ajallaan tekee. Koska mitä se minua liikuttaisi. Vaan sillä, millaista olisi jutella ja olla kaverina sen kanssa, sehän on tärkeää ja miten se viihtyisi minun kanssani.

Erilaiset ihmiset ovat mielenkiintoisia. Jonkun kanssa on hauska laskea leikkiä, jonkun toisen kanssa taas on helppo puhua syvällisiä. Sen sitten näkisi millainen tyyppi se on, kun osaisi tutustua siihen. Tai jotain ihmistä ei voi tyypitellä mitenkään, vaan se on vaan niin mielenkiintoista ja omanlaistaan seuraa:)

Ehkä sää tunnet muiden seurassa hieman, että sun pitäisi olla jotenkin erilainen, että voisit saada kavereita. Se ainakin laittaa hirveästi paineita, jos ajattelee, että minun pitää olla tosi rohkea, huumorintajuinen, puhua jännittävistä asioista jne. Miksi pitäisi. On monia, joiden mielestä kouluaineista ja läksyistä puhuminenkin on ihan ok. Tai opettajista puhuminen tai yleensäkin ihmisistä jotain.

Ehkä pelkäät, ettet osaa käyttäytyä oikein/mielenkiintoisesti, kun ihmisiä on lähettyvillä. Se taas saa jännittämään. Tuskin ne odottavatkaan sinulta yhtään erilaisempaa käytöstä, kun tähän astikaan. Eli ei ainakaan muiden takia tarvitsisi olla paineita käyttäytyä tilanteissa paremmalla tavalla. Koska kukaan ei odota. Jos kävelet arasti pää painuksissa, niin ok. Ihmisiä on erilaisia.

Niin, miten kavereita saadaan. Se riippuu ainakin ihmisestä. Joidenkin mielestä on helppo vaikka ohimennen kysäistä oppitunnilla lähellä istuvilta neuvoa, sanoa jotain liikunta tunnilla peleistä tai ihan mitä vaan. Sitten pikkuhiljaa voi ehkä puhua saman ihmisen kanssa enemmän, ja jos se vaikka sitten toisella kertaa aloittaa itse puhumisen. Huomaa vähän, kiinnostaako sitä yhtään. Sillä tavalla pikkuhiljaa.

Joku taas tutustuu kerralla, vaikka kun jostain syystä joutuu pariksi jonkun vieraan ihmisen kanssa. Kyllähän siitä näkee toisesta ihmisestä, miten innokkaasti se myös juttelee. Että jos on itse enemmän äänessä kuin toinen, niin kannattaa välillä hieman ajatella, että tämä ei taida toista kiinnostaa. Tietenkin, jos toinen on tosi hiljainen, niin se voi olla ihan ymmärrettävää. Riippuu paljon minkäluonteinen toinen on, niin on helpompi tulkita, kiinnostaako sitä just tällä hetkellä puhua vai ei, vai kiinnostaako sitä minun kanssa puhua.

Välillä sattuma puuttuu peliin. Kaverin oikeastaan voi saada melkein mistä vain, tai sitten omanlaista kaveria ei vaan löydy. Eikä kaverin tarvitse välttämättä olla yhtään samanlainen. Minä ainakin pidän ihmisistä, joiden seurassa tuntee, että olen ihan tämmöisenä mukava. Semmoisista, jotka ymmärtää ja hyväksyy erilaiset ihmiset.