Mielipiteitä P.T.Kekkosesta?

Mitä mielipiteitä?

Mitä mielipiteitä teillä on Gunwritersien edesmenneestä päätoimittajasta P.T.Kekkosesta? Hänen kielikäyttönsä oli kieltämättä värikästä. Hän oli kuin punaniskaisen korpijuntin perikuva.

29

5134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kieruvieteri

      Kuolleista ei tulisi puhua pahaa, enkä sitä teekään. Kyseenalaista ainoastaan PTK:n tietämyksen. Hänellä ol tapana kirjoitella varsin värikkäästi, käyttäen sanoja joita hän oli oppinut jostain vanhasta kirjallisuudesta. Näillä sanoilla hän harhautti lukijaa, sekoittaen koko sepustuksensa. Satunsa hän kirjoitti niin, ettei kukaan voinut niitä kyseenalaistaa.
      Piirtäjänä hän oli yläasteikäisen lapsen tasolla. Kuten matematiikassakin. Latausvinkkinsä hän kopioi latausoppaista ja lisäili vielä omiaan. Toisinaan jopa vaarallisen virheellisesti.
      Mies jolla ei ollut edes metsästyskorttia, puhui metsästysaseista kuin jotain olisi ymmärtänyt.
      Ballistiikka oli hänelle täyttä hebreaa.
      Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä, en voi kuin ihmetellä miten hänen kaltaisensa "asiantuntija" pääsee asealan julkaisuihin kirjoittelemaan asiantuntijana.

      • Suputin

        Mikä pahinta, jotkut aseintoilijat niin kotimaassa kuin maailmassakin pitävät PTK:a guruna, asenerona. PTK:n kirjoituksethan ovat omaa luokkaansa viihteenä, mutta totuuden kanssa niillä on tuskin tekemistä.

      • Suputin
        Suputin kirjoitti:

        Huomiokaa, että PTK:n oppipoika on eräistä tekosistaan tunnettu nuorukainen nimeltään Markus Pönkä. Tunnettekohan kai ne pönkäleet?

      • poika vaan

        Suataaniin olla muitakii lapsouvia Perttulilla.

      • gunmenall

        Kaikenlaisia pöljiä trolleja tännekkin pääsee PT oli suomen paras esetuntia todella ainutlaatuinen joita tuskin enää tulee pitää olla pöljä jos noilla trollitaidoilla yrittää hakata maamme kenties ykkösmiehen asetuntian taidot nauraaa :))))))

    • P,T ...

      poistununut keskuutestamme. ? Surunvalitteluni. Lueskelin nuorena poikana joskus -70 -80 luvulla ERÄ-lehdestä hänen mielenkiintoisia artikkeleita asetekniikasta ym. alaan liittyvästä.

      • PTK-lukija

        P.T.Kekkonen kuoli leikkauksen jälkisten komplikaatioiden seurauksiin syyskesällä 2002. Katso PTK-muistokirjoitus Gunwriters-sivustosta: http://www.guns.connect.fi/gow/titari.html
        Gunwritersia ei enää päivitetä, mutta silti pysyy pystyssä aseharrastajien iloksi ja viherpiipertäjien kauhuksi.

      • sordiino
        PTK-lukija kirjoitti:

        P.T.Kekkonen kuoli leikkauksen jälkisten komplikaatioiden seurauksiin syyskesällä 2002. Katso PTK-muistokirjoitus Gunwriters-sivustosta: http://www.guns.connect.fi/gow/titari.html
        Gunwritersia ei enää päivitetä, mutta silti pysyy pystyssä aseharrastajien iloksi ja viherpiipertäjien kauhuksi.

        Mielenkiintoinen tämä Markus Pönkän ja PTK:n välinen yhteys. Mahtoivatko olla hyviäkin tuttuja?

      • toi Pöngän Markus
        sordiino kirjoitti:

        Mielenkiintoinen tämä Markus Pönkän ja PTK:n välinen yhteys. Mahtoivatko olla hyviäkin tuttuja?

        PTK ja MP olivat takuulla toistensa tuttuja, olihan PTK sentään "työnantaja" MP:lle, mitä tulee aseartikkelien kirjoitteluun.
        Tutkipas Googletta hakusanoilla "Markus Pönkä", niin esiin ilmestyy lukuisia keskusteluita ja artikkeleita aseista. MP väittää, että aseenkanto olisi osa ihmisoikeuksia, itsepuolustusta ja sananvapautta, ihan Amerikan tyyliin. Onhan Amerikan perustuslakiin merkitty "vapaa aseenkanto-oikeus". MP väittää myös, että vapaa metsästely on osa ihmisoikeuksia ja että aserajoitukset ovat diktatuuria, fasismia ja kommunismia yms pahuutta.
        MP taisi toteuttaa itsensä kirjaimellisesti ampumalla rikoskumppaninsa Tallinnassa muka itsepuolustuksena.

    • Puoliksi tuttu mies

      P.T.K oli todellisuudessa ujo ja arka mies. Äkkiseltään häntä olisi luullut jollakin lailla vammaiseksi tai muutoin "tärähtäneeksi". Puheestakin oli vaikea saada selvää, ja katsekontaktit olivat harvassa.

      Hänen kirjoitustyylinsä erosi täysin hänen todellisesta olemuksestaan. Kynän varressa hänestä tuli äreä ja ikään kuin murkkuikäinen "kovis", joka ei kunnioittanut ketään. Vainoharhaisuuden puolelle välillä mentiin, kun viranomaisia nähtiin joka puskassa vaanimassa viattomia kansalaisia. Näin kotipsykologina sanoisin hänellä olleen nuoruuden aikaisia traumoja, joita hän sitten purki kirjoittamalla omaksumallaan tyylillä.

      Hänen asiantuntemustaan ei kuitenkaan sovi epäillä. Hän oli kova lukemaan varsinkin teknistä ja historiallista kirjallisuutta, ja omasi nykymittapuulla mitaten mahtavan yleistiedon. Muistikykyä häneltä löytyi enemmän kuin pienestä kylästä. Piirtäjän lahjatkin paranivat alkukankeuden myötä ihan kohtuulliseksi.

      Yksi hänen ei-niin-hyväksyttävää-juornalismia oli tapa "keksiä" itse muka lukijoiden lähettämiä kysymyksiä, joihin hänellä sitten "sattumalta" oli olemassa valmista materiaalia, josta kyhätä laaja ja joskus turhankin seikkaperäinen vastaus. Myös englanninkielisten lähteiden kääntäminen suomen kielelle ilman lähdeviittauksia ei ole kovin fiksua, vaikka hän sitä estoitta tekikin.

      Mutta se joka epäilee hänen tietämystään aseisiin liittyvistä asioista, soittaa lähinnä omaa kyvyttömyyttään arvostella oikeaa alan asiantuntijaa.

      Ikävä kyllä tuota asiantuntemusta hän ei osannut tai halunnut käyttää niin, että siitä olisi ollut iloa juurikaan muille, kuin vesi kielellä Ase&Erä -lehden Suuliekki -liitettä lukeville nöösipojille.

      • Ammuskelija

        Kekkonen oli todellinen asiantuntija ja omistautunut aseharrastukselle. Sitä tietomäärää mikä hänellä oli on vertaansa vailla. Hänen hyllytystään aselehdistä ei voi panna ainostaan hänen kielenkäyttönsä piikkiin vaan totta on se että esim. patruunatehtaat eivät katsoneet hyvällä hänen säästölatausreseptejään. Ahneus on päivän sana. Tänäkään päivänä ruutitehtaat suhtautuvat nihkeästi säästölatauksiin.

        Kun hän sai julkaisukiellon painetussa sanassa niin silloin huomasi kielenkäytössä katkeruutta ja ehkä hieman vainoharhaa. Kaikenkaikkiaan hän oli tavallisen kuluttajan puolella ja kaupallisuutta vastaan. Oma asetietämykseni karttui paljon hänen kirjoituksiaan lukemalla.

      • CZ-75
        Ammuskelija kirjoitti:

        Loistava yleistieto ja mieletön kiinnostus tekniikkaan. Taito ja HALU ottaa selvää asioista perinjuurin. Ihmettelen edellisissä kommenteissa väitettyä asiaa, keksityistä kysymyksistä. Itse kysyin Gunwriters sivustoilla monia asioita, ja aina sain vastauksen. Moni kaverini samoin.

        Ehkä kova elämä ja sen mukanaan tuomat kompleksit olivat osittainen syy "herravihaan" ja auktoriteettien halveksuntaan. Toki joissakin mielipiteissä oli havaittavissa vainoharhaisia piirteitä, mutta tietomäärä ja teknisen tarkastajan työkokemus olivat loistava pohja, edelläkäyvän journalistin uralle. Persoonana ei todellakaan miellyttänyt kovinkaan montaa, ja esim. riitautui todella herkästi monien päätoimittajien kanssa. Esim. A&E lehti julkaisun alkuaikoina oli ehdoton ja ennennäkemätön juuri P:T:K:n ansiosta. Toki monia muitakin loistavia asejournalisteja lehdessä työskenteli.

        Lukekaapa Arma Fennicaa, ja G.O.W Suomi-konepistoolin historia. Kekkosen piirrokset ja perinpohjainen taustatyö asioiden ja niiden HISTORIAN julkituomisessa hakee vertaistaan.

        Ehkä G.O.W:n loppuaikoina oli havaittavissa linjan muuttumista hivenen huonompaan suuntaan. Yhteys Markus Pönkään ei ole selvinnyt minulle, mutta yhteistyötähän he julkaisutoiminnassa tekivät. Jäljempänähän Pönkä harhautui talousrikolliseen toimintaan ja päätyi lopulta surmaamaan liikekumppaninsa todella raa'alla tavalla. En itse pitänyt Pöngän kirjoitustyylistä. Jostain syystä jutut, vaikka osin asiantuntevia olivatkin, suuntautuivat kuitenkin jopa anarkistiseen sävyyn ja ainakin minun oli vaikea lukea kaikkea, ja varsinkaan hyväksymättä.

      • CZ 75

      • sota apatiaa vastaan

        Hän oli todellakin omistautunut harrastukselleen.
        Asetietous oli useinmiten muualta kopioitua. Epämääräinen kielenkäyttö vain sai asian tuntumaan hänen omilta oivalluksiltaan.
        Hänen säästölatausreseptejään kutsutaan alilatausdetonaatioriskeiksi.

        Asetietämyksesi on hataralla pohjalla mikäli se perustuu PTK:n sepustuksiin.

      • uutta auringon alla,,
        sota apatiaa vastaan kirjoitti:

        Hän oli todellakin omistautunut harrastukselleen.
        Asetietous oli useinmiten muualta kopioitua. Epämääräinen kielenkäyttö vain sai asian tuntumaan hänen omilta oivalluksiltaan.
        Hänen säästölatausreseptejään kutsutaan alilatausdetonaatioriskeiksi.

        Asetietämyksesi on hataralla pohjalla mikäli se perustuu PTK:n sepustuksiin.

        Voi ja on ihan mahdollista että mainittu herra kopioi estoitta jostain juttujaan, mutta en ole törmännyt ainakaan siten niihin että olisi tullut suora "Ahaa"-elämys.
        Jotain jokaiselle matkan varrella tarttuu.

        Lopetin tilaamasta erästä Suomalaista lehteä sen jälkeen kun totesin että eräs toinen varsin arvostettuna pidetty keräilijä kirjoitti suoraan plagioiden ja mutu tekniikalla asioita siten että virheet tulivat suoraan silmille.

        Jotain perää on varmasti siinä että detonaatioita ja luotien piippuun jäämisiä sattui, sillä loppupuolen jutuissahan korostetaan suorastaan kyllästymiseen asti luotien rasvausta, isompia aloituslatauksia jne.

        Osa jutuista oli todennäköisesti tehty kieli poskessa ja kännissä, tarkoituksena provosointi.

        Mikäli jonkun asetietämys pohjautuu PTK:n juttuihin ja vielä muistaa ne oikein, niin se on melko korkealla.
        Kannattaa kokeilla lukea joku kertomus ja sen jälkeen etsiä virheet ja laskea paljonko sai uutta tietoa. Virheiden osuus verrattuna tietopläjäykseen on selkeästi isompi. Kokeile osoittaa joku.
        Lähdeteoksena virheiden bongaukseen kannattaa käyttää jotain muuta kuin nettiä tai pelkästään yhtä netti juttua, sillä niissä on virheitä riesaksi asti.

    • Alan ammattilainen

      Harva meistä on sellainen, joka kykenee itse luomaan jotakin uutta niinkin laajaaan ja pitkälle kehitettyyn aiheeseen, kuin "asetietämys" edustaa.

      Jo tuo asetietämys on jaettavissa ties kuinka moneen ja hyvin pitkälle menevään tietoon mekaniikasta, fysiikasta ja kemiasta.

      Jos kykenee nimeämään kuvien perusteella eri asemalleja, niin se ei vielä tarkoita että olisi ko alan asiantuntija. Apinakin oppii tunnistamaan erilaisia hahmoja.

      PTK ei ollut mikään keksijä. Siksi kaikki hänen (kuten pääosin meidän muidenkin) tiedot ovat peräisin jonkun muun julkaisemista lähteistä.

      Osa meistä kykenee ymmärtämään ja muistamaan asioita enemmän kuin muut. PTK kuului ryhmään joka ymmärtää ja muistaa paljon. Tietojen yhdistämiselläkin pääsee asioissa pintaa syvemmälle, vaikka mitään uutta ei varsinaisesti keksisikään.

      • Slew

        Jos PTK oli mielestäsi apina, niin sinä lienet kaatopaikkavaris.

      • Alan ammattilainen
        Slew kirjoitti:

        En väittänyt Kekkosta apinaksi, vaan mainitsin apinoidenkin oppivan tunnistamaan aseita. Siis tunnistamaan erilaisia asemerkkejä ja -malleja, jolla perusteella monet murkkuikäiset "asedikkarit" pitävät itseään asintuntijana.

        Kekkosen ymmärrys aseasioista oli paljon syvempää. Hän tiesi ja löysi vastauksia miten ja miksi alkuisiin kysymyksiin. Kirjallisuudesta opittuja asioita tietenkin nekin, mutta yleensä isot tiedot ovat peräisin useista lähteistä, ja näitä tiedonpalasia yhdistelemällä sitten muodostuu kokonaisuuksien ymmärtäminen.

        Kekkonen oli aikansa lapsi. Hänellä ei ollut alkuunkaan sellaisia tietolähteitä käytössään, joita nykyään löytyy napin painalluksella, ja joista ehkä juuri siksi aiheutuu helposti ähky, kun liian nopeasti yrittää ymmärtää liian suuria paloja.

        Kekkonen käytti hyväkseen perinteisiä menetelmiä, kuten kirjaston palveluja ja muualta haalimiaan julkaisuja. Myös verkostoituminen muihin samaa asiaa harrastaviin ihmisiin toi hänelle erittäin paljon ymmärrystä lisäävää informaatiota.

        Ihan omasta kokemuksesta olen havainnut, että monella ns "asiantuntijalla" tietämys on varsin pinnallista. PTK:lle ei riittänyt pinnallinen tieto. Hän otti asioista selvää, ja kansakoulupohjalta keräsi sellaisen tietomäärän, että samaan tuskin kovin moni suomalainen tänä päivänä pystyy/haluaa.

        PTK:lle se maksoi paljon. Hän elätti itsensä freelancerina puolet elämästään, ja sai tuona aikana runsaasti vihamiehiä, joiden yksi yhteinen nimittäjä oli kateus. Lehdet vuoron perään kieltäytyivät julkaisemasta hänen kirjoituksiaan, ja lopuksi yksinäinen mies kirjoittikin vain nettiin, ja ilmeisesti saamatta siitä palkkioksi sentin senttiäkään.

        Käyhänä hän syntyi ja köyhänä kuoli. Sokeritauti hänet lopulta kaatoi.

      • Slew
        Alan ammattilainen kirjoitti:

        suoraan Kekkosen olleen asealan asiantuntija? Kuvaamallasi tavalla koottiin ei kovinkaan kauan sitten esim väitöskirjat.

      • Alan ammattilainen
        Slew kirjoitti:

        suoraan Kekkosen olleen asealan asiantuntija? Kuvaamallasi tavalla koottiin ei kovinkaan kauan sitten esim väitöskirjat.

        Pertti Tapio Kekkonen oli omassa sarjassaan asealan asiantuntija.

        80-luvun alussa hän tuli julkisuuteen Erä-lehteen tekemistään kansantajuisista jutuista, kuten sotilasaseiden esittelyistä ja esim ruudin valmistusprosessin kuvaamisesta. Ne olivat yksityiskohdiltaan ennennäkemättömiä, ja siksi ne saivatkin osakseen paljon huomiota.

        Jossakin vaiheessa hän alkoi kuitenkin arvostella viranomaisia ja maahantuojia sellaiseen tyyliin, että minkä lehtien päätoimittajat eivät sitä purematta nielleet. Kekkonen ei tyyliään suostunut muuttamaan, ja siksi Kekkonen sai lähteä. Olisiko ollut juttu hirvien kaatamisesta pienoskiväärillä korvan taakse ampumamalla se viimeinen niitti Erä-lehteen. Tosin itsehän he sen julkaisivat.

        Asealan asiantuntija on hyvin epämääräinen käsite. Kekkonen oli asiantuntija yleisessä asetekniikassa ja asehistoriassa. Metsästykseen liittyvissä aseasioissa hän oli noviisi, eikä Kekkonen kyllä mikään metsästäjä ollutkaan, sen paremmin kuin asekeräilijäkään. Enempi hän uurasti alan kirjojen, kuin itse aseiden kanssa. Metsästystietämyskin oli peräisin kirjallisuudesta, ja sillä ei tietenkään pitkälle pötkitä oikeiden metsästäjien kanssa keskusteltaessa.

        Edelleenkin minua häiritsee aseharrastajista puhuttaessa joidenkin tavan yhdistää asekeräilijät, metsästäjät ja kilpa- sekä virkistysampujat samaan lokeroon. Kyse on kuitenkin aivan erilaisista intresseistä, ja eroja näiden ryhmien väliltä löytyy enemmän kuin yhtäläisyyksiä.

      • kaapunnipoeka

        ase-ekspertti.Alan ammattilaene, ootko virkystelyammunnan ekspertti kute Suurose Pertti?

    • U.K. Kekkosta

      On tainnu historiikki kaupunnijupilta jäähä unholaan.

    • Kysyn vaan

      Puhuvat että kuoli epäselvissä oloissa, avittiko joku ennenaikaista lähtöä ?

    • Ikivanha

      Mistä oikein kaivat näitä lähes kymmenen vuotta vanhoja juttuja?

    • kuularuisku

      Juu, tuli aikoinaan kahlattua hänen artikkeleitaan. Juttelin hänen kanssaan
      muutaman kerran pitkiä puheluita ja, kuten joku tuossa edellä taisi mainitakin,
      Ensivaikutelma oli ihan päinvastainen, kuin lehdissä. Hiljainen ja nöyrähkö.
      Yllättyihän siitä, kun artikkeleissa esiintynyt kiihkeys puuttui.
      Jokatapauksessa, laaja tekninen tietotaito tuli langanpäästäkin esiin ja, pitkään
      aseita harrastaneena jäin omalta vaatimattomalta osaltani ikävöimään.
      Jäi myös harmittamaan Asemaailma-lehden loppuminen muutaman numeron jälkeen. Tämähän toki tapahtui jo ysärin alkupuolella ja muista syistä, kuin
      P.T.K: sta itsestään.
      Muisteluja: Kukahan mahtoikaan olla se eräs Suuliekki-liitteen testiampuja,
      punainen baskeri ja isot pulisongit. Oli jo silloin iäkkäämpi, todennäköisimmin
      Jo menehtynyt? Onhan siitä jo 25-30 vuotta.

      • sorvari

        Artikkelit kirjoitti j.hartikka ja tekstin koneella PT kekkonen artikkelit löydät guns.connect.fi älkää puhuko paskaa vaan katsokaa itse

    • tietoaon

      Oli siinä mies jolla oli tietoa enemmän kuin koko muulla suomella yhteensä!

    • raskaatmullat

      Äijä oli täydellinen sekopää!! :D :D

    • varmatieto

      PTK asui äitinsä kanssa kahden. PTK kirjoitteli juttujaan ja äiti tarkasti ettei jäänyt paljoa kirjoitusvirheitä. Omia aseita ei PTK:lla juuri ollut, yksi pienoiskivääri. Kun oikeita asetietäjiä on todella vähän saattaa monesta vähemmän tietävästä tuntua että PTK oli oikea aseguru.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe