Tyopaikan saannot vs. laki

Iltaa. Mieltani on pitkan aikaa askarrattanut eras tapaus tyopaikaltani, jossa kollegani sai lopputilin saapuessaan tyopaikalleen pienessa maistissa.

Ko. yritys noudattaa ns. nollalinjaa, eli alkoholia ei saa olla edes se 0.5 promillea veressa.

Ko. yritys on sitoutunut ns. hoitoonohjaukseen, jossa ensimmaisen kerran karahtanyt ohjataan hoitoon, ja vasta toisesta aloitetaan tyosuhteen purku.

Kollegani irtisanottiin ensimmaisesta kerrasta, vaihtoehtoina oli rattijuopumussyyte tai irtisanoutuminen itse. Rattijuopumussyyte tulisi siita koska henkilo oli ajanut trukkia, kuitenkin alle lain sallliman 0.5 promillen humalassa.

Henkilo irtisanoutui.

Onko taman edes laillista. Tyopaikalle ei tietenkaan saa saapua nauttineena, mutta jos jo edellisen illan pikku huurut aiheuttaa potkut 30. vuoden jalkeen, niin huh huh.
2299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kerran rattijuopumussyyte oli mahdollinen, alkoholia on täytynyt olla veressä yli 0,5‰. Muussa tapauksessa rattijuopumussyytettä ei voida nostaa.

Äänestä

Sanoisin näillä tiedoilla että henkilö on vaarantanut selkeästi oman ja työkavereiden työturvallisuuden josta voisi hyvin myös syyttää.

Pelkästään jo mainitsemillasi perusteilla pitäisin irtisanomista laillisena.

Uskoisin että on työsopimuksessaan tai erillisellä paperilla sitoutunut yrityksen sääntöihin ja toimimaan näiden mukaan.

Tarina ei kerro ehtikö henkilö aiheuttaa vahinkoa omaisuudella tai itselleen/sivulliselle.

Toisaalta jos on itse itsensä irtisanonut niin voi olla hieman mutkikas tilanne siis tämän juopon kannalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysynpa vaan kirjoitti:

Iltaa. Mieltani on pitkan aikaa askarrattanut eras tapaus tyopaikaltani, jossa kollegani sai lopputilin saapuessaan tyopaikalleen pienessa maistissa.

Ko. yritys noudattaa ns. nollalinjaa, eli alkoholia ei saa olla edes se 0.5 promillea veressa.

Ko. yritys on sitoutunut ns. hoitoonohjaukseen, jossa ensimmaisen kerran karahtanyt ohjataan hoitoon, ja vasta toisesta aloitetaan tyosuhteen purku.

Kollegani irtisanottiin ensimmaisesta kerrasta, vaihtoehtoina oli rattijuopumussyyte tai irtisanoutuminen itse. Rattijuopumussyyte tulisi siita koska henkilo oli ajanut trukkia, kuitenkin alle lain sallliman 0.5 promillen humalassa.

Henkilo irtisanoutui.

Onko taman edes laillista. Tyopaikalle ei tietenkaan saa saapua nauttineena, mutta jos jo edellisen illan pikku huurut aiheuttaa potkut 30. vuoden jalkeen, niin huh huh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu