Peittävätkö nämä perheenrikkojat

oman syyllisyytensa

miehen perheen haukkumiseen? Kun ihminen tuntee syyllisyttä, hän vähättelee omaa osuuttaan ja vierittää kaiken syyn muiden harteille. Siitäköhän johtuu, että he suhtautuvat niin halveksivasti miehen entiseen liittoon.
Jos toista rakastaa, yleensä häntä kannustetaan ja tuetaan hänen asioissa,eikä missään nimessä yritetä erottaa ja auttamaan unohtamaan. Hyväksytään ja ymmärretään.
Syyllisyyttä usein peitellään kuin pahaa peikkoa eikä siitä haluta tai uskalleta puhua. Se on myös pelkoa, että menettää, mitä on saanut vaikka toistelta ottaen.
Pitää tutkiskella sisintään, ja miettiä miksi toimii noin epätavallisesti. Jos toimii rehellisesti toisia kohtaan ja myös itseään, ei tarvitse hävetä omia toimia eikä salailla mitään.

7

863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huaah

      tai kirjoitusta ylipäätään jaksat tästä samasta aiheesta rustata? Ja vielä monen vuoden ajan.

      Eikö sinulla ole asiat niin kuin haluat? Et anna lastesi tavata ex-miehesi kumppaneita, joten et joudu itsekään heidän kanssaan tekemisiin.

      Mitäs jos keskittyisit oman sisimpäsi tutkimiseen ja miettisit, miksi jaksat vuositolkulla roikkua palstalla, joka ei edes sinua koske ja tehdä kotikutoisia psykologisia analyysejä ihmisistä, joiden elämästä et todellisuudessa tiedä yhtään mitään.

    • sellaiset nyxät

      jotka yrittävät erottaa isää ja lapsia, ja haluavat mustamaalata syyttä, voivat juuri potea huonoa omatuntoa, tai sitten ovat vain persooniltaan kovin keskeneräisiä ja epävarmoja ihmisiä. Kuitenkin pitäisi aina ottaa huomioon se, että jollakin nyxällä syyt vuodatukseen voivat olla todellisia ja oikeista aiheista, kaikilla kun ei ole sama tilanne elämässään kuin sillä joka kulloinkin viestiä lukee ja siihen vastaa.

      Mutta kyllä täällä on "nyxiä" jotka eivät koe mihinkään negatiiviseen kirjoitteluun tarvetta, aivan kuten exiäkin. Eri asia on vaikkapa täällä kirjoittaa hetkellisistä tuntemuksistaan tai pohtia jotain tiettyä ongelmaa, hakea siis apua/tukea johonkin tiettyyn asiaan.

      Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että tämä on palsta uusperheellisille, ja kuten missä tahansa perheessä, myös tällaisessa on omia kipukohtiaan ja asioita, joita halutaan purkaa. En vielä ole kohdannut yhtäkään perhettä, jossa ei olisi samalla tavoin vastaavia asioita ja tuntemuksia, jotka eivät aina ole pelkästään positiivisia. Ei uusperhe ole mitenkään poikkeava tässä suhteessa toisista perhemuodoista, eikä yksistään autaaksi tekevä "onnela". Realistisuutta kiitos.

    • kuka tahansa voi viedä

      Niin mitä ihmettä valittaa? Ihminen ei ole mitään omaisuutta vaikka minkälaiset konkelot papin aameninen tekisi. Tekisi liudan kakaroita tai palvelisi kumppaniaan kuin kuningasta...jos toinen ei ole tyytyväinen niin sehän lähtee kenenkä tahansa matkaan.

      Ressukoitahan sellaiset äijät ovat jotka naisten pyöriteltävissä alinomaan. Haetaan uutta ja exiä liuta kakkakaroineen jää perään poraan uuden kukkoillessa lisää kakaroita. "Perheenrikkoja" ei ole todellisuudessa ollutkaan mikään rikkoja vaan täysin ämmien pyöriteltävissä oleva ressukka jonka kuka tahansa naikkonen saa siitos sonnikseen jos tarve vaatii.

    • sillä ex vaimo ja

      lapset on aina miehen elämässä mukana. Ihminen kovettaa kuoren itselleen, kun tulee vastaan asioita joista muuten ei selviä. Hän joko valehtelee tai kaikin keinoin yrittää deletoida omasta mielestä uhkana olevat ihmiset pois, vaikkakin ne olisivat miehelle hyvin tärkeitä.

      • ja siitähän juuri

        saimmekin lukea viestissäsi. Pelon ja epävarmuuden vuoksi haluat mustamaalata kaikki UO:t kuten exäsi UO:n valehtelevaksi ja kaikin keinoin "uhat" deletoivaksi ihmiseksi. No, jos sinun exäsi UO sitten olisikin sellainen, se ei edelleenkään tee kaikista sellaisia.

        Ei ex ole mikään uhka, hän on UO:n puolison aiempien lasten toinen vanhempi. Ei enempää eikä vähempää, merkityksellinen ihminen, koska kai jokaiselle on jotain merkitystä sillä ihmisellä, jonka kanssa on lapsia tehnyt. Oli se sitten ex tai UO.


      • ..................

        Siis todella: hae apua itsellesi! Tämä uusperhe-palstalle kirjoittelu on sinun kohdallasi jo pakkomielle. Ei sinänsä, jokaisellahan saa olla mielipide, mutta sinun on tullut jo näiden vuosien aikana selväksi.

        Vielä kerran: ole tyytyväinen, ettet itse joudu elämään niinkin kamalassa systeemissä kuin uusperhe. Miksi ihmeessä siis välität, miten sinulle tuntemattomat ihmiset elämänsä järjestävät? Vai luuletko tosiaan, että sinun kirjoitustesi pohjalta jokainen uusperheellinen pakkaa kimpsunsa ja eroaa miehestään?!


    • Asiaa, täyttä asiaa

      Kas näin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe