niin mieskaverini on ollut pieneen poikaani aivan ihastuksissaan alusta saakka. Poika oli silloin alle parikuukautinen. Olisi kannellut ja hoitanut paljon enemmänkin poikaa, jos olisin antanut jne..
Poika on nyt päälle puolivuotias (eli emme miehen kanssa kovin kauan olleet yhdessä) liikkuu paljon pyörien/ryömien lattialla ja kävelytuolillaan, syö kiinteitä ruokia, tullut omaa tahtoa ja uteliaisuus kasvanut valtavasti ympärillään olevaan ympäristöön eli tahtoo koskea kaikkea...jne...
Miesystäväni edelleen sanoo tykkäävänsä pojasta paljon ja näin näyttää päälisin puolin olevan, mutta mutta se mihinkä olen kiinnittänyt huomioni on: Miestä on alkanut etomaan pojan kuolaaminen, mies ei pysty syömään samassa pöydässä ja samaan aikaan pojan kanssa (poika istuu syöttötuolissa ja syötän häntä) mies ei ole enää pitkiin aikoihin halunnut vaihtaa vaippaa (ennen halusi) ärsyttää poikaa antamalla lelua muttei annakaan, sanoo pojan kitisevän vaikkei poika kitise vaan omalla tavallaan näyttää ettei pidä asiasta (poika on todella hyvän tuulinen) kun poistun huoneesta ym.vessaan poika alkaa monesti itkemään, poika uteliaisuuttaan koskee esim.dvd-leffoihin mies sanoo tosi tuohtuneesti taas teet pahojas...jne... Pojalle tullut tasaisesti ihme paikkoihin ihmeellisiä jälkiä joille ei löydy minkäänlaista selitystä, poika on kanssani joka paikassa paitsi kun joudun jättämään toiseen huoneeseen kotonani, mutta silloin on mies hänen kanssaan. Tosin en enään ole uskaltanut jättää.
Semmoisia pieniä asioita ruvennut olemaan paljon, ilmeet, eleet, sanojen lipsahduksia, äänensävyt...
Mahdankohan ylireagoida?, kun minua huolestuttaa että miehellä menee vielä hermot pojan kanssa pojan kasvaessa isommaksi ja en tahdo että poika kokee omassa kodissaan minkäänlaista hyljeksintää tai että herättää jossakin etoavia tunteita?
Riittä pojalle jo ettei hänen isänsä tahdo hänen kanssaan olla tekemisissä, ei tunnustaa, ei nähdä, ei mitään...
Miesystäväni ja lapseni
7
992
Vastaukset
- lapsen hyvinvointi
Ehkä arki on tullut ja uutuuden viehätys kadonnut, jäljelle on jäänyt vain mies jonkun toisen miehen lapsen kanssa?
Minusta kannattaa tosiaankin seurata tilannetta. Aika omituiselta nimittäin kuulostaa, jos ei voi syödä lapsen kanssa samaan aikaan. Kuulostaa ihan sisaruskateudelta...omituista. - saunantakatonttu
Otathan huomioon, että tuon ikäinen kyllä kolhii itseään jatkuvasti hakiessaan tuntumaan maankamaraan :)
Jos oikeasti epäilet miehen satuttavan poikaa, selvitä asia ja hankkiudu tarvittaessa ukosta eroon. Ei tuo käytöskään aikuisen miehen käytökseltä oikein kuulosta millään tavoin.
Mieti tarkkaan, puhukaa asioista ja mieti vielä uudelleenkin.- nainen69
Puolivuotias joka ryömii ja pyörii lattialla ei vielä paljon itseään kolhi! Ei kaatuile korkealta tms. Toista on sitten kävelemään opettelevan ja leikki-ikäisen taaperon kanssa, jolla mustelmia ja kolhuja säärissä, polvissa tavallisimmin.
Erittäin epätodennäköistä on että esim. olkavarsiin tai vartaloon tulee jälkiä. Kovakouraiseen käsittelyyn viittaavia jälkiä voivat olla mustelmat tai hiertymät/punoitus näillä alueilla.
Suhtaudu tuntemuksiisi ja havaintoihisi vakavasti! Jos miesystäväsi ei tajua ettei puolivuotias vielä ymmärrä kieltoja ja käyttää fyysisiä otteita lapsen rankaisemiseen, mieti tarkkaan haluatko altistaa lapsesi tällaisen ihmisen käsittelylle. Jatkuessaan kaltoinkohtelulla on taipumus vain muuttua pahemmaksi.
- Masa.
Selvitä asia miehesi kanssa heti,mutta älä ota syyttelevää tai hyökkäävää asennetta.
- johtopäätöksiä
Ymmärrän täysin etomisen, itseänikin oksettaa katsoa usein pikkulasten syömistä ja vaippoja ei ole mitään intoa vaihtaa. Ei siinä mistään pahoinpitelyistä kyse ole.
Jäitä hattuun ennen kuin alat mistään syytellä.Mustelmiakin tulee toisille tosi helposti, ettei sekään automaattisesti mitään tarkoita. - dr.phil jakso
johtopäätöksiä kirjoitti:
Ymmärrän täysin etomisen, itseänikin oksettaa katsoa usein pikkulasten syömistä ja vaippoja ei ole mitään intoa vaihtaa. Ei siinä mistään pahoinpitelyistä kyse ole.
Jäitä hattuun ennen kuin alat mistään syytellä.Mustelmiakin tulee toisille tosi helposti, ettei sekään automaattisesti mitään tarkoita.Jossa äiti oli laittanut videokameran kuvaamaan isäpuolta lasten kanssa, koska ihmetteli lasten mustelmia ym ruhjeita.. karmeaa katseltavaahan se oli, kun ukko antoi avaria puristi ja tukisti pitkin päivää ja heti, kun äiti tuli töistä kotia ni ääni muuttui kellossa.. että näinkin voi käydä, koskaan ei voi olla liian varovainen turvallisuus asoiden suhteen. ja kun lapsi ei ole miehen oma...
- puolivuotiaalla
dr.phil jakso kirjoitti:
Jossa äiti oli laittanut videokameran kuvaamaan isäpuolta lasten kanssa, koska ihmetteli lasten mustelmia ym ruhjeita.. karmeaa katseltavaahan se oli, kun ukko antoi avaria puristi ja tukisti pitkin päivää ja heti, kun äiti tuli töistä kotia ni ääni muuttui kellossa.. että näinkin voi käydä, koskaan ei voi olla liian varovainen turvallisuus asoiden suhteen. ja kun lapsi ei ole miehen oma...
ryömijällä pitäisi olla missään yhtään mitään mustelmia!!!! eli jostain muusta tulevat. LUOTA VAISTOIHISI, vakoile, mutta älä anna tilanteet jatkua yhtään sen jälkeen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827