"Ei meidän poika.."

Itsensä huijaamista

Miksihän omaiset esim. tuossa Kadonneet -ohjelmassa aina puolustavat poikaansa/tytärtään, että "eihän hän ole voinut hukkua tai paleltua mihinkään, hänhän on niin fiksu, että varmasti osaa pitää itsestään huolta".

En epäilekään sitä, etteikö nämä ihmiset olisi fiksuja. Mutta kyllä se kahden-kolmen promillen humalakin on jo sellainen tila, että siinä ei välttämättä järki kulje yhtä selvästi. Helposti siinä voi kävellä vahingossa jääkylmään jokeen, kun erehtyy luulemaan sitä pimeässä kävelytieksi. Tai pysähtyy vaikka kuselle joen varteen ja siitä sitten liukastuu.

Eihän kaikki kadonnneet ihmiset ole olleet katoamishetkellä humalassa, mutta aika paljon noita katoamisia tuntuu sattuvan juuri humalassa oleville ihmisille.

7

2136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan samaan

      huomiota. Tosssa Jari Pesosenkin tapauksessa Jarin äiti suoralta kädeltä tyrmää koko ajatuksen, että Jari olisi tippunut jokeen, koska "Jari oli niin hyvä kalamies ja uimari". Ei oo todellista, hyvä uimari 3 promillen humalassa :D

      Samoin yhdessä kadonneet sarjan osassa yksi äiti kuvaili poikaansa niin rauhalliseksi ja rauhaa rakastavaksi jne.. - kyseisenä katoamisiltana tämä poika potki syytöntä autoa ja haastoi riitaa pariinkin otteeseen - joten pojan rauhallisuudesta voidaan olla montaa mieltä.

      • tietää parhaiten...

        Kyllähän äiti poikansa tuntee, älä nyt väitä vastaan.
        Ja alkoholihan on vettä kevyempää ja kelluu, eihän silloin voi hukkua.
        Ja mä ainakin uskon, että se auto jotenkin ärsytti sitä, ei se tahallaan silleen. Ja mä ainakin uskon, että ne toiset alotti ne riidat.
        Ja kyllähän äidit on opettanut, että ai saa aloittaa, mutta saa puolustaa.
        Siihenhän perustuu meidän maanpuolustushenki.


    • Äidin pojat

      Jos pudotessaan kolauttaa päänsä niin se on menoa se.

    • Televisioon

      Laitetaan,niin kyllä pitäisi pystyä kertomaam totuus,eikä kaunistella/puolustaa"ei meidän poika/tyttö" nehän ovat niin lain kuuliaisia,että ei parempia olekkaan... Onko sitten toisten takia koituneet nämä Viina.huume/pelivelat,jotka esiintyy katoamisissa?( ei ne meidän lapset...mut ne toiset) Uskoisin,et totuus auttaisi enemmän hahmottamaan tilannetta ja saamaan siten paremmin tutkimukseet oikeaan suuntaan.

    • Äidit...

      harvemmin ryypiskelevät lastensa kanssa ja tietävät millainen lapsi on humalaissa...moni käyttäytyy kännissä aivan kuin eri ihminen...eikä äidin edessä aivan kaikkea tehdä...eli äitikään ei välttämättä tunne lapsensa toista puolta...vaan vain sen "minun kiltti pikkupoika/tyttö" puolen

      • yllätävän hyvin

        Kyll mä tiedän monia, jotka laitta kepukka jo tuttipilloon. Ja siitä se alkaa. Ja vähän myöhemmin tuodaan keppanaa kotievääksi. Mutta eihän tällaisia voi tv:ssä kertoa. Siellä pitää, kertoa, että hellanduudelis, ku se meidän poika oli niin ihana ja silleen.


    • Ei rekkautunut

      ihan tavallinen psykologinen reaktio, ns. sokkireaktio. Kieltää tuollainen asia, ei kykene uskomaan tuollaista omasta pojastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe