Porin kihlakunnan poliisilaitoksen vuorokausiraportti 03.08. - 04.08.2007 välinen yö
03.08.07 klo 19.45 tapahtui Outokummuntien ja Toukolantien risteyksessä kahden henkilöauton kolari. 1976 syntynyt naiskuljettaja oli tulossa Toukolantietä Outokummuntien risteykseen eikä hän havainnut Outokummuntietä ajavaa henkilöautoa, vaan ajoi tämän eteen. Toukolantieltä tullessa on väistämisvelvollisuus. Molemmat henkilöautot kärsivät peltivaurioita. Ei henkilövahinkoja.
Rautatienpuistokatu 12:ssa oli vaurioitettu henkilöautoa yön aikana. Auton kattoon oli lyöty lommo samoin kuin takakulmaan, oikeanpuoleinen takavalo oli rikottu ja lampun kohdalla oli painuma.
03.08.07 klo 21.00 - 22.00 välisenä aikana oli nakkilalainen 1986 syntynyt nuorimies ottanut luvatta käyttöönsä Kauppatien kioskin kohdalta mopon ja ajanut sillä kotiin. Poliisi tavoitti nuorukaisen, joka puhalsi 1.16 o/oo lukeman eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Tiilitehtaanpuistokadulla oli murtauduttu asuntoon 04.08.2007 klo 00.00 - 05.10 välisenä aikana asunnon haltijan ollessa poissa kotoaan. Asunnosta oli anastettu HP Pavillon kannettava tietokone, Sony Playstation 2 pelikone, Philips MP 3 soitin sekä muita pienempiä esineitä.
Poliisipartiota oli tullut vastaan VT 2:lla Ulvilassa 04.08.07 klo 09.34 henkilöauto, jolle partio mittasi nopeuden 114 km/h:ssa, sallittu 80 km/h:ssa. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kyydissä oli yksi matkustaja.
Poliisipartio oli pysäyttänyt Ruosniementiellä 04.08.07 klo 10.12 henkilöauton, jonka porilainen 1951 syntynyt mieskuljettaja puhalsi 0.99 o/oo lukeman. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Ahlaistentiellä partio oli pysäyttänyt 04.08.07 klo 10.20 henkilöauton, jonka porilainen mieskuljettaja puhalsi 1.32 o/oo lukeman. Ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Lp:n partio oli pysäyttänyt Ulvilassa Ravanintiellä 04.08.2007 klo 16.15 pakettiauton, jonka puolalainen 1973 syntynyt mieskuljettaja puhalsi 1.50 o/oo lukeman. Poliisi tutkii, oliko miehellä voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kyydissä oli yksi lapsi.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pori/home.nsf/PFBD/8784F8A516535347C225732D0054FC4F

Vastaukset 1
Vanhimmat
hyvää on se, jos kertomukset ovat paikkansa pitäviä ja kaikkia on kohdeltu asianmukaisesti eikä vain väitetä että kohdeltiin niin.....ei kovin hohdokasta kuvaa tule pelkkää rattijuoppojen kanssa puuhastelua