Ruuan määrä

Itselläni ei ole paljoakaan tietoa isomman koiran ruokinnasta kun olen ainoastaan pienen omistanut, joten ajattelin jos joku täällä osaisi edes jonkinlaista arviota heittää. Ymmärrän toki että koira itse, sen käyttötarkoitus ja liikunnan määrä vaikuttaa heti myön ruuan tarpeeseen.

Mutta jos oletetaan että koira on n. 50 cm, painoa noin 25-30kg ja käy päivittäin tarvittaessa pihalla sekä yhden 1-1,5 tunnin lenkin ja on vaikka 2-3 vuotias. Minkä verran tällainen koira mahdollisesti tarvitsisi ruokaa?

Suunnitelmissa olisi käyttää kuivaruokaa johon sekoitan toisinaan esim. jauhelihaa tai koiranmakkaraa tms.
5534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pussin kyljessä on kyllä annosteluohjeetkin...

Äänestä
  • Oma labbis on ehkä ton 60cm ja 35kg. Syö 300g päivässä eli jonkun 6-7dl veikkaisin. Ja siis on sutjakassa kunnossa ja liikkuu paljon. Koirasta kyllä näkee mikä on sopiva määrä. !¤KG nappulasäkki kestää meillä vähän yli kk.

    Äänestä

saa kuvan että teillä ei sitä koiraa vielä ole? Puhut olettamisesta ja käytän iänkin kanssa vaikka sanaa. Sitten ruokintakin lienee vasta suunnitteilla?

Eli turhaan sinä täällä tuollaisia kyselet, kasvattaja antaa pennun ja aikuisenkin ruokintaohjeet, jos siis otat pennun vastuulliselta kasvattajalta etkä pentutehtailijalta tai trokarilta, niiden apuun missään vaiheessa ei voi luottaa.

Äänestä
  • Joo, koiraa tosiaan vasta mietiskellään. Olen ottamassa koirani Viipurista, mistä annetaan toki ohjeita ruokintaan myöskin, mutta olisihan se silti kiva tietää millainen summa olisi syytä varata kuukaudessa koiran ruokiin.

    Että riittääkö esim. 15 kilon säkki aikaisemmin mainitulle koiralle kuinka kauan jne.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Joo, koiraa tosiaan vasta mietiskellään. Olen ottamassa koirani Viipurista, mistä annetaan toki ohjeita ruokintaan myöskin, mutta olisihan se silti kiva tietää millainen summa olisi syytä varata kuukaudessa koiran ruokiin.

    Että riittääkö esim. 15 kilon säkki aikaisemmin mainitulle koiralle kuinka kauan jne.

    koiralle . Niin taas sama vanha juttu. Miksi ihmeessä sieltä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Itselläni ei ole paljoakaan tietoa isomman koiran ruokinnasta kun olen ainoastaan pienen omistanut, joten ajattelin jos joku täällä osaisi edes jonkinlaista arviota heittää. Ymmärrän toki että koira itse, sen käyttötarkoitus ja liikunnan määrä vaikuttaa heti myön ruuan tarpeeseen.

Mutta jos oletetaan että koira on n. 50 cm, painoa noin 25-30kg ja käy päivittäin tarvittaessa pihalla sekä yhden 1-1,5 tunnin lenkin ja on vaikka 2-3 vuotias. Minkä verran tällainen koira mahdollisesti tarvitsisi ruokaa?

Suunnitelmissa olisi käyttää kuivaruokaa johon sekoitan toisinaan esim. jauhelihaa tai koiranmakkaraa tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu