Maalaisjärki

Tunnettehan käsitteen maalaisjärki.

Sillä, tai niillä, on asiat ennen ratkaistu.

On olemassa kaksi järkeä:

1. Välineellinen järki "miten?"
2. Päämääräjärki "miksi"

Entisajan kyläyhteisöissä ratkaistiin kaikki asiat maalaisjärjellä. Lain kirjaintakin on loukattu, tuskin sen henkeä.

Maalaisjärkihän on tieteenkin perusta. Pohdittiin noita kohtia 1 ja 2 ja vastaukset kirjattiin tieteelliseksi tekstiksi.

Kirjasta sitten katsotaan mitä tehdään ongelman kohdatessa, ulkoa lukien, ymmärtämättä.

Näitä ulkoa opitun teoreettisen tiedon käyttäjiä ovat erityisesti poliitikot.

Jos menee pieleen niin "poliitikko kantaa täyden vastuun". Edellisissä neljässä sanassa tuo vastuunkanto on sanottu.

Entinen Kansanedustaja, Jutta Zilliaccus, kutsui noita opiskelupolitiikasta valtakunnanpolitiikkaan tulleita "poliittisiksi broilereiksi" ja nämä taaas Juttaa "vanhaksi kanaksi."

Värikäs kielenkäyttökin puuttuu, maalaisjärjen lisäksi.
6809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tapasihan maalaisjärkeä työelämässäkin.Joku kirjanoppinut saattoi tehdä selvästä asiasta ison propleeman ja mennä kammioonsa ratkaisemaan ongelmaa. Toinen käytti "maalaisjärkeä",hän oli työssä nähnyt saman asian tai samantapaisen ratkaisun.
Eräs esimerkki voisi olla erilaiset komiteat.Eikös kalastuslakiakin pohtinut erilaiset komiteat kolmekymmentä vuotta ja ainoa tulos istujille tullut palkkio. Maalaisjärjellä luulisi homman hoituvan viikossa. Ettäkö tulisi virheitä? Voisi tulla...kun ei tee mitään, tulee vähemmän virheitä. Sitäpaitsi; susia niistä on tullut pitkänkin komiteatyön läpi käyneistä laeista. Onpa homma viivästynyt vuodella senkin takia että tullut väärä valmistumisvuosi papereihin ja virheen korjaaminen eduskuntakäsittelyssä on vaikeata. Maalaisjärjellä siihen menisi pari sekuntia.

Äänestä
  • Ilmeisesti ainakin valtionhallinnon puolella byrokratia estää maalaisjärjen käytön ja virkamiehistä on tullut byrokraatteja nimen täydessä merkityksessä.
    Perjantaina A-zoomissa oli aiheena moitteita saanut kalkkunoiden teuraaksi kuljetus.("litistetty lintu vai terve teuraseläin")
    Kun oli osoitettu että osa kalkkunoista oli liian isoja pieniin kuljetuslaatikkoihin, niin maa-ja metsätalousministeriön ylin kuljetuksia valvovan virkamiehen Matti Ahon puolustelupuheet olivat tragikoomisia.

    - kalkkunoiden koko on kasvanut alkuajoista lähtien; siksi laatikot ovat jääneet liian pieniksi
    - valvonta on kiitettävää, sakotetaan tarvittaessa
    - asiaa tutkitaan, tutkitaan, tutkitaan.
    Mitä ihmeen tutkimista selvässä asiassa. Kysymys olisi vain määrätä suuremmat kuljetuslaatikot.
    Niin... tulisi kylläkin kuljetus kalliimmaksi, lastin kalkkunamäärän pienentyessä. Siksikö toimeen ei tartuta.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Ilmeisesti ainakin valtionhallinnon puolella byrokratia estää maalaisjärjen käytön ja virkamiehistä on tullut byrokraatteja nimen täydessä merkityksessä.
    Perjantaina A-zoomissa oli aiheena moitteita saanut kalkkunoiden teuraaksi kuljetus.("litistetty lintu vai terve teuraseläin")
    Kun oli osoitettu että osa kalkkunoista oli liian isoja pieniin kuljetuslaatikkoihin, niin maa-ja metsätalousministeriön ylin kuljetuksia valvovan virkamiehen Matti Ahon puolustelupuheet olivat tragikoomisia.

    - kalkkunoiden koko on kasvanut alkuajoista lähtien; siksi laatikot ovat jääneet liian pieniksi
    - valvonta on kiitettävää, sakotetaan tarvittaessa
    - asiaa tutkitaan, tutkitaan, tutkitaan.
    Mitä ihmeen tutkimista selvässä asiassa. Kysymys olisi vain määrätä suuremmat kuljetuslaatikot.
    Niin... tulisi kylläkin kuljetus kalliimmaksi, lastin kalkkunamäärän pienentyessä. Siksikö toimeen ei tartuta.

    Näissä kalkkunoiden kuljetuksissa tapahtuneissa väärinkäytöksistä ei ole kysymys maalaisjärjestä tai byrokratiasta, vaan kysymyksessä on rikollinen toiminta.

    Ilmiselvästi eläinsuojelulakia on rikottu.

    Ihme, jos ei lainvartijat puutu asiaan.

    Äänestä

  • käsittelijä kirjoitti:

    Ei tosiaan ollut kysymys maalaisjärjen käytöstä vaan sen käyttämättömyydestä.

    Äänestä

  • käsittelijä kirjoitti:

    Näissä kalkkunoiden kuljetuksissa tapahtuneissa väärinkäytöksistä ei ole kysymys maalaisjärjestä tai byrokratiasta, vaan kysymyksessä on rikollinen toiminta.

    Ilmiselvästi eläinsuojelulakia on rikottu.

    Ihme, jos ei lainvartijat puutu asiaan.

    Käsittelijä sanoo:
    "Näissä kalkkunoiden kuljetuksissa tapahtuneissa väärinkäytöksistä ei ole kysymys maalaisjärjestä tai byrokratiasta, vaan kysymyksessä on rikollinen toiminta."

    Aivan,mutta..

    "- asiaa tutkitaan, tutkitaan, tutkitaan.
    Mitä ihmeen tutkimista selvässä asiassa. Voisi vain määrätä suuremmat kuljetuslaatikot."

    Tähän asian ratkaisuun ajattelin, että maalaisjärki olisi ollut paikallaan.

    Koko sopan alkujuurilta löytyy Suomen vastuuton virkamieskunta. Yhtiöhän oli nimenomaan saanut Elintarvikevirastolta ohjeen, miten kalkkunoita saa kuljettaa. Yhtiö oli hankkinut upouuden kuljetuskaluston em. ohjeen mukaan. Kuljetettavien kalkkunoiden koko oli myös kyseisen ohjeen mukainen. Nyt sitten mikään sovittu ei pidäkään. Törkeää pompottelua hallinnon taholta ostattaa miljoonalla eurolla kuljetuskalustoa ja sitten sanoa että "ei vaiskaan".

    Koko ohjelma oli aikamoista propagandaa ottaen huomioon että kalkkunat ovat muuta Eurooppaa pienempiä samaan aikaan kun niitä kuljetetaan Euroopan suurimmissa laatikoissa. Noin pikkutarkka eläinlääkäriarmeija on vielä kyyläämässä perään. Kun eläintaudit ja salmonellatkaan eivät maassamme kalkkunoita vaivaa niin täytyy sanoa että kalkkunalle on lottovoitto syntyä suomalaiseksi kalkkunaksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

minne kadonnut kirjoitti:

Tunnettehan käsitteen maalaisjärki.

Sillä, tai niillä, on asiat ennen ratkaistu.

On olemassa kaksi järkeä:

1. Välineellinen järki "miten?"
2. Päämääräjärki "miksi"

Entisajan kyläyhteisöissä ratkaistiin kaikki asiat maalaisjärjellä. Lain kirjaintakin on loukattu, tuskin sen henkeä.

Maalaisjärkihän on tieteenkin perusta. Pohdittiin noita kohtia 1 ja 2 ja vastaukset kirjattiin tieteelliseksi tekstiksi.

Kirjasta sitten katsotaan mitä tehdään ongelman kohdatessa, ulkoa lukien, ymmärtämättä.

Näitä ulkoa opitun teoreettisen tiedon käyttäjiä ovat erityisesti poliitikot.

Jos menee pieleen niin "poliitikko kantaa täyden vastuun". Edellisissä neljässä sanassa tuo vastuunkanto on sanottu.

Entinen Kansanedustaja, Jutta Zilliaccus, kutsui noita opiskelupolitiikasta valtakunnanpolitiikkaan tulleita "poliittisiksi broilereiksi" ja nämä taaas Juttaa "vanhaksi kanaksi."

Värikäs kielenkäyttökin puuttuu, maalaisjärjen lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu