Hikipää ennustaa

vuokralaisille:

Vuokramarkkinat ovat siinä tilassa, että vuokra-asuntojen käyttöaste on lähes sata, ja vuokra-asuntojen määrä markkinoilla vähenee edelleen 2000-luvun alun kasvun jälkeen.

Tämän kaiken seurauksena Salakka (VVO) ennustaa, että vuokrat nousevat.

Etenkin pienistä asunnoista on huutava pula, ja kierto on hidasta. Esimerkiksi heinä-elokuun vaihteessa VVO:n 5 000 pienestä asunnosta vapautui ainoastaan yksi. "Vuokranantajan kannalta tilanne on erittäin hyvä, mutta vuokra-asunnon tarvitsijan kannalta tilanne on hankala", Salakka sanoo.

Salakka pitää tärkeänä, että vuokra-asuntoja tulisi lisää. Intoa rakentamiseen ei kuitenkaan ole, koska rakentaminen on kallista ja tontit kalliita. Asunnon omistajan on saatava uudesta vuokra-asunnosta pääkaupunkiseudulla jo 15–20 euroa neliöltä, jotta vuokraaminen kannattaa, Salakka kertoo. Nyt VVO:n keskivuokra koko maassa on 11 euroa per neliö.

Vuokraturvan toimitusjohtaja Ilkka Hikipää on varma, että verovähennys lisää kiinnostusta kakkosasunnon vuokraamiseen. "Ja se näkyy hinnoissa. Kakkosasunnot ovat yleensä pieniä, joten paine kohdistuu etenkin yksiöihin ja kaksioihin, joista muutenkin on kova kysyntä."

Hikipään mukaan kakkosasuntojen vuokraajat ovat vuokranantajille mieleisiä, niin sanottuja hyviä vuokralaisia.

Vuokra-asuntomarkkinat ovat Hikipään mukaan merkittävästi vilkastuneet jo keväästä lähtien ja asuntojen hakijamäärät ovat kasvaneet. Jo aikaisemmin painetta vuokrankorotuksiin on synnyttänyt korkotason nousu.

Hikipää ennustaa pienasuntomarkkinoille vilkasta lähitulevaisuutta ja vuokralaisille kylmää kyytiä.

Helsingin Sanomat
0355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kylmää kyytiä kirjoitti:

vuokralaisille:

Vuokramarkkinat ovat siinä tilassa, että vuokra-asuntojen käyttöaste on lähes sata, ja vuokra-asuntojen määrä markkinoilla vähenee edelleen 2000-luvun alun kasvun jälkeen.

Tämän kaiken seurauksena Salakka (VVO) ennustaa, että vuokrat nousevat.

Etenkin pienistä asunnoista on huutava pula, ja kierto on hidasta. Esimerkiksi heinä-elokuun vaihteessa VVO:n 5 000 pienestä asunnosta vapautui ainoastaan yksi. "Vuokranantajan kannalta tilanne on erittäin hyvä, mutta vuokra-asunnon tarvitsijan kannalta tilanne on hankala", Salakka sanoo.

Salakka pitää tärkeänä, että vuokra-asuntoja tulisi lisää. Intoa rakentamiseen ei kuitenkaan ole, koska rakentaminen on kallista ja tontit kalliita. Asunnon omistajan on saatava uudesta vuokra-asunnosta pääkaupunkiseudulla jo 15–20 euroa neliöltä, jotta vuokraaminen kannattaa, Salakka kertoo. Nyt VVO:n keskivuokra koko maassa on 11 euroa per neliö.

Vuokraturvan toimitusjohtaja Ilkka Hikipää on varma, että verovähennys lisää kiinnostusta kakkosasunnon vuokraamiseen. "Ja se näkyy hinnoissa. Kakkosasunnot ovat yleensä pieniä, joten paine kohdistuu etenkin yksiöihin ja kaksioihin, joista muutenkin on kova kysyntä."

Hikipään mukaan kakkosasuntojen vuokraajat ovat vuokranantajille mieleisiä, niin sanottuja hyviä vuokralaisia.

Vuokra-asuntomarkkinat ovat Hikipään mukaan merkittävästi vilkastuneet jo keväästä lähtien ja asuntojen hakijamäärät ovat kasvaneet. Jo aikaisemmin painetta vuokrankorotuksiin on synnyttänyt korkotason nousu.

Hikipää ennustaa pienasuntomarkkinoille vilkasta lähitulevaisuutta ja vuokralaisille kylmää kyytiä.

Helsingin Sanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu