Kysyisin sitä että miten rajatiedon asiantuntijat suhtautuvat yleensä elinluovutukseen.
Oletan että suhde luovutukseen olisi kielteinen, sillä omassa "kuolemantilanteessa" se aiheuttaisi monenlaisia ongelmia, mutta aiheuttaisiko se?
Jos ongelmia syntyisi eri taajuuksista, fyysisyyden karmallisuudesta ja muista kiinikkeistä niin miten verenluovutus olisi tulkittava?
Itse luovutan verta mutta elinluovutukseen en suostu.
Elinluovutus?
6
405
Vastaukset
- Priest of the Aurum
Elintenluovutuksessa ei ole mitään paheksuttavaa! En ole koskaan ummärtänyt enkä hyväksynyt niitä hihhulilahkojen jäseniä, jotka vaahtoavat joka asiasta. Pyhä Aurum-kultti ei ole elinten- tai verenluovutusta vastaan, joskin olemme vahvasti sitä mieltä, että mikäli kulttimme jäsen luovuttaa elimiä/verta tarkoituksiin, jossa sitä voitaisiin käyttää jonkun kultin ulkopuolisen avuksi, hänen tulisi vaatia luovutuksestaan maksu, jonka voimme käyttää Aurumin asian edistämiseksi. Kultin jäseneltä toiselle luovuttaminen tietenkin on tarvittaessa jopa suositeltavaa. Sehän paitsi pelastaa henkiä, myös vahvistaa jäsentemme välisiä siteitä melkein yhtä voimakkaasti kuin Pyhän, Kosmisen Ki-energian syleily!
- aivan.
tyhjentävä vastaus?
En puhu mistään kultista vaan yleensäkin ns. rajatiedonihmisten suhtautumisesta omien elintensä maallisen elämän jatkamiseen.
Tiedetään että Faaraoiden ruumiit palsamoitiin niiden säilyttämismielessä ja samalla "sidottiin" ruumis tarkoituksellisesti maaelämän piiriin!? Samoin on käynyt Leninille.
- cyberanimus
Kukaan ei tietysti voi vastata kuin omasta puolestaan siihen, haluaako luovuttaa elimiään/vertaan vai ei, mutta omasta puolestani en näe syytä siihen, miksi niin ei voisi tehdä eli oma kantani on myönteinen asialle.
Elinten luovutuksessa on kyse kuitenkin kuolleen henkilön ruumiin ronkkimisesta. "siirtymä" hengelle pois kehosta on jo tapahtunut. Tämmöinen henkinen jahkailu asiasta on sama, kuin miettisi tulisiko lehmien ja sikojen henkien kummitella jokaiselle, joka erehtyy syömään ko. eläinten lihaa. Eipä ole paljon lihatiskeillä epätasapainoon menneitä eläimenhenkiäkään näkynyt.
Verenluovutuksessa on sama juttu. Ei henki ole lihassa tai veressä kiinni vaan kokonaisuudessa. Jos kokee verenluovutuksen jotenkin vähentävän henkeään, niin entäpä sitten kaiken maailman mustelmat, ruhjeet ja haavat? Ei niistä mihinkään hengen olotila muutu.- Irtoaja
Itse hämmästelen että missä on sellaisia 'rajatieto' janttereita tullut vastaan, jotka pitäisivät elinten luovutusta jotenkin vääränä. Ei ole ikinä tullu minulle vastaan, onneksi. Kuulostaa pikemminkin jonkun kulttilahkon tai uskonfanaatikkojen puheelta. Kulttilahkoja kun en henkilökohtaisesti millään tapaa pysty tahi halua mieltää rajatieteilijöiksi.
Höperehtiväthän hekin osittain samoja juttuja, mutta jos pitää jonkun yhden ihmisen olla messuamassa heille mitä he saavat ajatella, niin kyllä se on jo rajatietohöperihtijöiden aliarvostamista se. Jokainen minun näkemyksen mukaan oikeista 'rajatieteilijöistä' on varmastikin itse koonnut omat uskomuksensa laajan tutkimuksen tuloksena kaikesta mahdollisesta materiaalista minkä käsiinsä ovat saaneet. Sekä siitä mitä ovat itse kokeneet ja missä kontekstissä omat kokemukset tukevat parhaiten saatavilla olevaa informaatiota.
Ja omalla kohdalla ei ole vielä tullut sellaista tietoa mistään rajatiedon tietolähteestä vastaan, että elintenluovutuksesta olisi mitään haittaa, tai edes mitenkään liittyisi rajatieteilyyn sen kummemmin kuin että siitä on mahdollisesti hyötyä jollekulle sen jälkeen kun itse olet jo poistunut täältä. - verenluovuttaja kyllä
Valitettavasti sanoissasi henkii ylimielinen välinpitämättömyyys ja ns. odotetun sekä yleisen mielipiteen tukkoinen ja selkiytymätön ajattelemattomuus, populismi, joka tarkoittaa sitä että olet elämässäsi "valmis". Irtoaja taas näkee sinussa mestarin.
"Tämmöinen henkinen jahkailu asiasta on sama, kuin miettisi tulisiko lehmien ja sikojen henkien kummitella jokaiselle, joka erehtyy syö".
Luuletko todella ettei tällä olisi merkitystä asianomaisille.
Jo muinaiset papit pitivät pitkän paaston ja puhdistautumisriitin, jopa koko elämän kestävän, jne...
Väitän aloittajan kysymystä aiheelliseksi ja kimurantiksi asiaksi. - pee
verenluovuttaja kyllä kirjoitti:
Valitettavasti sanoissasi henkii ylimielinen välinpitämättömyyys ja ns. odotetun sekä yleisen mielipiteen tukkoinen ja selkiytymätön ajattelemattomuus, populismi, joka tarkoittaa sitä että olet elämässäsi "valmis". Irtoaja taas näkee sinussa mestarin.
"Tämmöinen henkinen jahkailu asiasta on sama, kuin miettisi tulisiko lehmien ja sikojen henkien kummitella jokaiselle, joka erehtyy syö".
Luuletko todella ettei tällä olisi merkitystä asianomaisille.
Jo muinaiset papit pitivät pitkän paaston ja puhdistautumisriitin, jopa koko elämän kestävän, jne...
Väitän aloittajan kysymystä aiheelliseksi ja kimurantiksi asiaksi.Olisi erittäin mielenkiintoista saada tietää, että mikä tässä vähemmän ylimielisessä ja selkeässä kannanotossa ei mahdu ajatuksen alle:" Minua inhottaa ajatus elimenluovutuksesta muille. Siksi siis kuolemani jälkeen elimiä ei tipu, voin tarvita niitä vielä itse!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647