Ukko laitto erätukukun kiikarin viime vuonna..
Tikka m 55 roiskii sataselta ämpärinpohjan kokosta rinkiä.. Tähtäin on kiinni ja ase silmämääräisesti hyvässä kunnossa ja suht vähän ammuttu.. Ei tulis hirvimerkkiä ku hirveällä tuurilla..
Oma m 55toseni teki samalta paikalta tikkuaskin kokosen kasan karvalakkimallin bushnellilla..
Sattuuko muut erätukun tähtäimillä??
Erätukun kiikari??
32
8179
Vastaukset
- tähtäin
Jos kyse on niistä JahtiJakt -kiikareista, niin voin sanoa, että olen kyllä ollut omaani tyytyväinen ainakin toistaiseksi. Silloin kun ne tulivat markkinoille, ostin kyseisen kiikarin suurennoksella 3-9.
Viikko sitten kävin ampumassa hirvikokeen. Ennen koetta varmistin muutamalla laukauksella, että kiikari on kohdallaan. Matkaa oli se 75m ja aseena 308 Sako L579 Forester. Ammuin pikaisesti hiekkapussin päältä ja kasan koko oli noin 3cm.
Eli aseessa ei ollut mitään vikaa eikä myöskään kiikarissa. - mielen liikku
mikä on ihmisessä vikana kun menee ostaan halvan kiikarin jonka tietää varmasti huonoksi. halpaa ja hyvää kun ei ole. mutta luulis sillä vähän paremmin osuvan. tarkista viellä jalat ettei niissä lopu kirimisvara jotta kiikariputki jää löysälle. jos se onkin normaalia kapeampi putki. voihan ne silti toimia vuoden tai viisi mutta silloin kun se iso sarvipää on tähtäimessä ja kiikari onkin hajonnut ja ohi menee niin kyllä se harmittaa miksi ei ostanu kerralla laatu kiikaria jossa 30 vuotta takuu
- arvo n 50euroa!
Noi kiikarit on halpaa kiinalaiskamaa. Maksaa ulkomailla noin 50 talaa. Voit siitä miettiä mikä on laatu.
- Kaapunnipoekaa
ukkos kanssa aseeta raalla ja vilakasette mittee kasoelle taphtuu. Pittaako toese opetella viimeinnii ampumaa.
- niitä molempia
Kaapunnipoekaa kirjoitti:
ukkos kanssa aseeta raalla ja vilakasette mittee kasoelle taphtuu. Pittaako toese opetella viimeinnii ampumaa.
Ite minä rätkin niillä molemmilla! Toinen meni sievästi pikkuseen kasaan ja toinen ei..
Pittää vielä tarkistella niitä kiikarin kiinnityksiä ja asetta, jotta missä mahtaa olla vika.. - selvä asia
niitä molempia kirjoitti:
Ite minä rätkin niillä molemmilla! Toinen meni sievästi pikkuseen kasaan ja toinen ei..
Pittää vielä tarkistella niitä kiikarin kiinnityksiä ja asetta, jotta missä mahtaa olla vika..Mitä arvelet miksi noita 1000euron kiikareita valmistetaan ja ostetaan? Vaikka se ukkeli siel nuotiolla kuinka selittää, että tämä on PREMINIUM-tähtäin ei se laatu tähtäimeksi muutu. Tuota Erätukun kiikaria(reita) saa monilla eri nimillä suomestakin. Ilman tuota PREMINIUM nimeä halvemmallakin. Tehdas on kiinassa ja tekee niitä 80 000 kpl/kk, siitä voit laskea montako sekunnissa jne...tuskinpa koeponnistetaan...
- kaapunnipoeka
selvä asia kirjoitti:
Mitä arvelet miksi noita 1000euron kiikareita valmistetaan ja ostetaan? Vaikka se ukkeli siel nuotiolla kuinka selittää, että tämä on PREMINIUM-tähtäin ei se laatu tähtäimeksi muutu. Tuota Erätukun kiikaria(reita) saa monilla eri nimillä suomestakin. Ilman tuota PREMINIUM nimeä halvemmallakin. Tehdas on kiinassa ja tekee niitä 80 000 kpl/kk, siitä voit laskea montako sekunnissa jne...tuskinpa koeponnistetaan...
kännissähä se. Eepä kaet kumminkaa. Osta vua 1000€ kiikareetas. Meekäläene ostikii sen Erätukun 1,5x6 valoristikollisen vuosia sitte. 66€ män rahhoo. Onha mulla tietennii siihe toese merkkine kiikar valamiiks kohistettuna, mutta koemielessä lävväätinnii 30-06 Remingtonnii enkä näätä piäsevän tästä haakutusta halapiksesta millää aenakaa tässä asseessa erroon. Raalla onki mukava esitellä mokomoo kun Zaiss-, Leupoltti-, Kahles- sun muut ukot kytteevät Erätukun hajjoomista. Kumminkaa kukkaa ee hyväksy meekäläese vetotarjoosta laettee hajjoomisesta. Alakasitko ite lyömää vetoloeta meekäläese kanssa. Eekös se olissii sinu mukkaas heleppoo rahhoo?
- kaan ossttoo
kaapunnipoeka kirjoitti:

miiee ooossotoooon kaaasdeo kikkkakaoiiari ejdkähä sseee kessstttäääää kuinnikkiiaaa mutttaammmiiiuunnaa laaaaakkkkaisiajai toooossiin kivvvvvvväääääärri ollllll illmmmaaikkkoisissa kkkiiiiiiini
- kaapunnipoeka
kaan ossttoo kirjoitti:
miiee ooossotoooon kaaasdeo kikkkakaoiiari ejdkähä sseee kessstttäääää kuinnikkiiaaa mutttaammmiiiuunnaa laaaaakkkkaisiajai toooossiin kivvvvvvväääääärri ollllll illmmmaaikkkoisissa kkkiiiiiiini
joosella rämsyttelevä ilimaska, nii se vuatiikii vahvoo kiikarija, koskapa se joos tärräättellöö viärään suuntaan. Elekee laettako 1000€ kiikariloeta jousilimakkoon hajjoomaan.
- Jokuukko
Aseseppä sano et niis kiikareis putken seinämän paksuus on niin pieni et se pääsee "joustamaan" ja siten liukumaan jalkojen sisällä. Ja siks se ei pysy paikallaan vaan muuttuu koko ajan. Ja jos teil on m55 kaltainen laatuase niin kandee ostaa siihen arvoisensa kiikari :) Meinaan m55 kyl käy jos ootte sitä huoltanu....
Noi halppiskiikarit (Burris, Bushnell, Tasco, Leopoldin VX-1...) on nykyään niin halpoja et en nää , mitään syytä tilata kiikaria jostain vitun maastopukuliikkeestä. Ku niis on kuitenkin sentään jonkinlainen laatu....- no nyt en ymmärrä
onko burris ja laubold jotain halppis kiikareita. jos on niin laadukkaita ne ainaski on. mulla on tikka m55 päällä leubold eikö ole ikinä tarvinnyt kiikaria säätää ja on pysynyt kohdallaan. 100m ampuu paikkatäplään. mutta vähän alkaa olla väleä. aseella on ammuttu n.15000 laukausta.
- supienlistijä
no nyt en ymmärrä kirjoitti:

Mulla ainakin on pelannut elätukun kiikari hyvin.
Ostin sen n 2 v sitten.Pakkasta ja lämpötilojen vaihteluakin se on kestänyt ja kerran kolahti kiveen pahasti.Ei vaan lähtenyt linssit irti.
No kai se aika joskus koittaa?
Mie oon ampunut sillä supeja ja muitakin mönkijöitä - sinäkö supistaja
supienlistijä kirjoitti:
Mulla ainakin on pelannut elätukun kiikari hyvin.
Ostin sen n 2 v sitten.Pakkasta ja lämpötilojen vaihteluakin se on kestänyt ja kerran kolahti kiveen pahasti.Ei vaan lähtenyt linssit irti.
No kai se aika joskus koittaa?
Mie oon ampunut sillä supeja ja muitakin mönkijöitämiten kiikarilla ammutaan.
- kaapunnipoeka
sinäkö supistaja kirjoitti:
miten kiikarilla ammutaan.
kuskit oovat suhtaantunneet kun oot ampunna heeltä kulukuvehkeen? Ehkäpä juoksivat vuan pakkoon.
- keksitty
kaapunnipoeka kirjoitti:
kuskit oovat suhtaantunneet kun oot ampunna heeltä kulukuvehkeen? Ehkäpä juoksivat vuan pakkoon.
toi mönkijä-juttu. Mutta mitä tarkoittaa "Hee on juossut vuan pakkoon" Mikä on hee ja mikä on vuanpakko?
- kaapunnipoeka
keksitty kirjoitti:
toi mönkijä-juttu. Mutta mitä tarkoittaa "Hee on juossut vuan pakkoon" Mikä on hee ja mikä on vuanpakko?
Sehä ollii "heeltä ajoneevot". Perusmuoto. monikon kolomas persoona "he". Heeltä onnii sijamuotoloessa ulukoeronto elikkä ablatiivi. Kaekki ulukoset sijamuovat adessiivi, ablatiivi ja allatiivi; heellä, heeltä ja heelle. Vuan pakkoon onnii; "Vain pakoon". Ajan voettamiseks ja muutennii helepotukseks viänsinnii ilmasun oekeen kaaheeks kielkorvoo ruastavaks murteeks.
- vai niin

se sitten on. Joku adlatiivi ... näinköhän on, kunhan kusetat. Mutta ollii kyllä kirjotetaan isolla (Olli on nimi), vähänkö nolo moka savon pojulta, ja onnii (Onnii) myös. Heh, heh eipä savossa osata kirjottaa. Vai adlatiivi ja alladiivi vähänkö naurattaa
- kaapunnipoeka
vai niin kirjoitti:

jotta hukkaa männöö ku yrittää ies pikkuse näetä urpoja sivistöö. Surkeita puujalakavitsiä kyhhäelöövät. Kyllähä sijamuovot, modukset, tempukset ja.. no mitteepä tässä turhan taatta kirjottelenkaan; Savolaeset jo ossoo ja muut ee opi kirveelläkkää.
- hermostu

vaikka oletkin vähän tyhmä, mahtipontinen ja herkkä ottamaan nokkiin. Jos äsken heitin typerän puujalkavitsin, niin millä tavalla sinun jutut väistävät kategorian "näsäviisaudet, puujalkavitsit plus muut saivartelut". Tai älä viitsi, savolaista narsismia on turha yrittää ymmärtää. Mutta kieliopista:
muodosta verbistä "närkästyä"
passiivin, imperatiivin, perfektin, kieltomuoto
paitsi savoksi myös kirjakielellä, hei älä kysy siltä fiksulta kaverilta heti neuvoa - kaapunnipoeka
hermostu kirjoitti:
vaikka oletkin vähän tyhmä, mahtipontinen ja herkkä ottamaan nokkiin. Jos äsken heitin typerän puujalkavitsin, niin millä tavalla sinun jutut väistävät kategorian "näsäviisaudet, puujalkavitsit plus muut saivartelut". Tai älä viitsi, savolaista narsismia on turha yrittää ymmärtää. Mutta kieliopista:
muodosta verbistä "närkästyä"
passiivin, imperatiivin, perfektin, kieltomuoto
paitsi savoksi myös kirjakielellä, hei älä kysy siltä fiksulta kaverilta heti neuvoaEepä kukkaa tääsjärkine alakkaa käskee mittää ennee männeessä ajassa mikä onnii jo ollunna. Meekäläene ee okkaa nytte Savossa jote ee löövy viksuja lähimaeltakkaa. Kuitennii pittää julukituuvva, jotta minähä oonnii yks niitä viksumpia. Tempukset, modukset, persoonaronomiinit... Opiskeleha ensinnäe alakeet ja ala sitte vasta....mitteepä tässä kaekenlaeste huithapeliloette kanssa alankaa...Söesit sinnäe kalakukkoo, lissee järkee ja kasvattaa tukkoo. Sinunnii nimes loppuosa -nen tarkottaa jotta oot aekojesuatossa pilallemännyttä savolaesta alakuperree.
- onnistunut_
kaapunnipoeka kirjoitti:
Eepä kukkaa tääsjärkine alakkaa käskee mittää ennee männeessä ajassa mikä onnii jo ollunna. Meekäläene ee okkaa nytte Savossa jote ee löövy viksuja lähimaeltakkaa. Kuitennii pittää julukituuvva, jotta minähä oonnii yks niitä viksumpia. Tempukset, modukset, persoonaronomiinit... Opiskeleha ensinnäe alakeet ja ala sitte vasta....mitteepä tässä kaekenlaeste huithapeliloette kanssa alankaa...Söesit sinnäe kalakukkoo, lissee järkee ja kasvattaa tukkoo. Sinunnii nimes loppuosa -nen tarkottaa jotta oot aekojesuatossa pilallemännyttä savolaesta alakuperree.
kielenvääntö savon pojalta, mikä oli odotettavissa. Koulussa voisi tehdä muutakin kuin kaivaa nenää.
- kaapunnipoeka
onnistunut_ kirjoitti:
kielenvääntö savon pojalta, mikä oli odotettavissa. Koulussa voisi tehdä muutakin kuin kaivaa nenää.
tämä nyhverö. Ee tajunnakkaa ettee imperatiivilla oo mennee aja muotoja vaekka just piäsi kertomasta. Kuvitelkeepas mit voep käskee tekemää jottae esmerkiks viime muanantaena. Esmerkkisä anto ymmärtöö tyypin kaevanee jottai isompookii aakkoo ku nenneesä äeskätunnilla.
- kaapunnipoeka
kaapunnipoeka kirjoitti:
tämä nyhverö. Ee tajunnakkaa ettee imperatiivilla oo mennee aja muotoja vaekka just piäsi kertomasta. Kuvitelkeepas mit voep käskee tekemää jottae esmerkiks viime muanantaena. Esmerkkisä anto ymmärtöö tyypin kaevanee jottai isompookii aakkoo ku nenneesä äeskätunnilla.
tehtävä: Olla-verbi,1.persoona potentiaalin preesens ja predikatiivina suapasrenki.
- vaikka

näin: älköön olko hermostuttu (pass/imperat/perf/kielt) siellä Savossa, vaikka nenää osaatte kaivaa kiitettävästi.
- liian
kaapunnipoeka kirjoitti:
tehtävä: Olla-verbi,1.persoona potentiaalin preesens ja predikatiivina suapasrenki.
tyhmä ymmärtääkseni tätäkin vitsiä, kaipa tähänkin sisältyy jokin savolainen viisaus (?)
- kaapunnipoeka
vaikka kirjoitti:
näin: älköön olko hermostuttu (pass/imperat/perf/kielt) siellä Savossa, vaikka nenää osaatte kaivaa kiitettävästi.
Iha lykkäs vieläe tulemaa järetöntä viäräkielisyyttä. Turhaa kovakallo tunkoo perfektiä imperatiivissä ku jottae ol jo tapahtunna. Siäliks alakaa jo käävvä mokomoo ku orvaskeen alta jo paestaa nilakrs.
- kaapunnipoeka
liian kirjoitti:
tyhmä ymmärtääkseni tätäkin vitsiä, kaipa tähänkin sisältyy jokin savolainen viisaus (?)
vitsi ollenkaa. Ilimotinnii vuan, jotta lienettii suapasrenki.
- sinua_
kaapunnipoeka kirjoitti:
Iha lykkäs vieläe tulemaa järetöntä viäräkielisyyttä. Turhaa kovakallo tunkoo perfektiä imperatiivissä ku jottae ol jo tapahtunna. Siäliks alakaa jo käävvä mokomoo ku orvaskeen alta jo paestaa nilakrs.
enää, ymmärrän, että et osaa suomea, en minäkään sinun kieltäsi esim. "nilakrs" ???????
Voi hyvin ja nuku varovasti :) - Jokuukko
no nyt en ymmärrä kirjoitti:
onko burris ja laubold jotain halppis kiikareita. jos on niin laadukkaita ne ainaski on. mulla on tikka m55 päällä leubold eikö ole ikinä tarvinnyt kiikaria säätää ja on pysynyt kohdallaan. 100m ampuu paikkatäplään. mutta vähän alkaa olla väleä. aseella on ammuttu n.15000 laukausta.
Sorry, halppiskiikari oli ehkä vähän väärä sana. Mut siis tarkoitin edullisia (kohtuuhintaisia) kiikareita. Leopold on aika hyvä, varmasti. Itekin piti ostaa se mut sit muutin mieleni ku niis Leopoldeis on niin pirun ohut ristikko. Ite tykkään paksummist palkeist ku peuraakin tulee välillä kytättyä, ja niinpä päädyin Meopta Artemis 3-9x42. Jahtikokemusta siitä ei vielä oo mut on se radalla ihan hyvin pelannu tähän mennes...
- kaapunnipoeka
Jokuukko kirjoitti:

Enpähä tunne Leopold-kiikariloeta ensinkään. Leupold onnii jo iha er tappaas.
- ikkret
Mikä on tilanne tällä hetkellä kiikarin tarkuuden kanssa ? Mulla on Ruoattin Mauser 6,5 x 55 ja siinä on lukkokehyksessä vasemmalla puolella peukalon aukko. Tämä aukko heikentää asetta lukon kohdalta ja todennäköisesti aiheuttaa väännön kiikarin runkoon. Mulla tarkoitus laitattaan Weaver-kisko tänä keväänä 2012. Bushnellin 200 € kiikari 6 - 18 x 50 luoti LFMJ BT 144 Gr, lataus 44,0 GR N160. Kasa on 4/2 cm eli vaaka/horisonttaali ja tuki bipodi 200 m. Samanalainen kiikari on myös .223:ssa Howa ohutpiippuinen. Luoti HFMBT 55 Gr, ruuti N130 23,8 Gr. Kasa 1/3 cm 200 m. Aikaisemmin HPBT luodit puolet noista kasoista, mutta linnut paskana jopa 200:ssa. Nykyiset luodin "lyijy" jotakin paskaa, koska hajoaa
miljoonaan siruun HP:ssä.- Kasa-ampuja72
"Kasa 1/3 cm 200 m. Aikaisemmin HPBT luodit puolet noista kasoista"
Kannattaa lähteä kasakisoihin, jos ammut reilun 3 millin (kolmasosa sentin) kasoja 200m.
Ja aikaisemmin ollut puolet tuosta. Huh huh.
Vai montako laukausta ammuit noihin kasoihin?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758