Murheet tässä vaan lisääntyy. Nyt on jo melkoinen nippu havaintovälineitä valmiina ja lisää on rakenteilla. Osa käyttää RS-232 liitäntää tiedonsiirtoon ja osassa USB liitännät.
Alkaa jo tiedon keräämisestä ja tallentamisesta huolehtiva tietokone huutaa apua kun liitännät loppuvat kesken.
Erilaisia väyläratkaisuja maailma on pullollaan, vaan mikä olisi järkevää? Osasta laitteita kun dataa tulee hyvin pieniä määriä ja osasta sitten oikein saavista kaatamalla.
Nyt pitäisi kehitellä jonkinsortin väyläratkaisu.
22
1423
Vastaukset
- tosi mukavaa
jos laittaisit laitteistoistasi kuvia näkyville. Saattaisit saada enemmän kiinnostuneisuutta projektillesi. Ehkä jopa sponsoreitakin.
- jokseenkin epäuskoinen
minulla alkaa olla sellainen olo että tällä herralla ei ole mitään havainnointilaitteistoa ollutkaan eikä sitä ole edes kehitteilläkään, paitsi ehkä hänen mielessään. Hirveästi hän täällä pauhaa mitä tekee seuraavaksi ja sitä seuraavaksi, mutta yhtään toimivaa laitteistoa tai yhtään ufohavaintoakaan ei ole vielä takuulla tehty.
- ei ole
jokseenkin epäuskoinen kirjoitti:

niin herran asiantuntemus on erittäin laaja-alainen ja ainakin joissain kohtaa mennään melko syvällekin. En yhtään epäile, etteikö olisi kykyjä kehitellä toimiviksi laitteiksi, jos ei nyt ihan kaikkia ideoita, niin suurelta osin.
Kuva tai tekninen selostus olisi kyllä kiva. - Kadunmies vaan
Jonkinlaiset websivut olisi tarkoitus jossain vaiheessa laittaa pystyyn. Ensin pitää kyllä saada enemmän valmista tavaraa. Sähköpostiosoite löytyy aikaisemmista viesteistä ja sen välityksellä voi kyllä kysellä kuvia, kytkentäkaavioita ja muutakin tietoa laitteista.
- Kadunmies vaan
jokseenkin epäuskoinen kirjoitti:
minulla alkaa olla sellainen olo että tällä herralla ei ole mitään havainnointilaitteistoa ollutkaan eikä sitä ole edes kehitteilläkään, paitsi ehkä hänen mielessään. Hirveästi hän täällä pauhaa mitä tekee seuraavaksi ja sitä seuraavaksi, mutta yhtään toimivaa laitteistoa tai yhtään ufohavaintoakaan ei ole vielä takuulla tehty.
En halua olla jatkossa häiriöksi palstalle jatkuvilla avauksilla samasta aiheesta. Jätän teidät tästälähtien rauhaan jotta palstan seriffin ei tarvitse puuttua asiaan. Saatan jossainvaiheessa palata kommentoimaan joitain keskusteluja. Erityinen kiitos kähmylle jolta olen saanut ihan aidosti apua ja joitain karikoita jopa välttänyt. Ymmärrän oikein hyvin, että tämä on UFO palsta ja tekniikan asioista pitää keskustella sitten sille varatuilla palstoilla.
- Solarman
Kadunmies vaan kirjoitti:

Kyllä sinullekin on paikka täällä palstalla, jos tosiaan tuo tekniikka painotteinen kirjoittelu jotakuta häiritsee -
ei todellakaan ole pakko lukea näitä juttuja.
Onhan minunkin juttuja tässä yksi sun toinenkin arvostellut pienimmistäkin asioista. Ilmeisesti nämä arvostelijat ovat sitten aivan toisella "tasolla" - pitäisikö oikein nimittää persoonia näiden asioiden asiantuntijoiksin...
Silti aion "roikkua" toistaiseksi ja kirjoitella asioista joista olen kiinnostunut - ja joista on omia ajatuksen poikasiakin...
Palstalla olevat "häiriöt" ovat aivan toiseaalla...nuo nuoret ja hyvin kriittiset ufojen kieltäjät. Nyt en todellakaan tarkoita tällä ystäväämme "veli harmaata" - kähmyä.
"Menetelmäni on erilainen. En kiirehdi varsinaiseen työhön.
Kun saan uuden idean, lähden heti rakentamaan sitä mielikuvituksessani,
ja teen parannuksia ja kokeilen laitetta mielessäni...
Kun olen päässyt niin pitkälle, että olen sijoittanut kaiken keksintööni,
kaikki keksimäni mahdolliset parannukset, enkä enää löydä siitä mitään vikaa,
luon aivojeni lopputuotteelle konkreetin muodon."
- Nikola Tesla - - Kähmis
Kadunmies vaan kirjoitti:
En halua olla jatkossa häiriöksi palstalle jatkuvilla avauksilla samasta aiheesta. Jätän teidät tästälähtien rauhaan jotta palstan seriffin ei tarvitse puuttua asiaan. Saatan jossainvaiheessa palata kommentoimaan joitain keskusteluja. Erityinen kiitos kähmylle jolta olen saanut ihan aidosti apua ja joitain karikoita jopa välttänyt. Ymmärrän oikein hyvin, että tämä on UFO palsta ja tekniikan asioista pitää keskustella sitten sille varatuilla palstoilla.
Tommosia horise. Vaikka juttu välillä ryöpsähtääkin tekniikkapainotteiseksi, niin mikäs siinä. Jos UFO-havainto inkkeitä joku jaksaa oikeasti rakennella, niin eikö tämä ole juuri oikea palsta ideoimiseen.
Onhan minuakin joskus toivoteltu hevon kuuseen, "mut jos myö ei lähetä hitoillekkaa ni minkä hyö tekkööt" (Rokan Antti.)
Seriffi ei ole koskaan asialliseen kirjoitteluun puuttunut, kunhan se edes jotenkin sivuaa alaa. Ja jos havaintovälineistön kehittäminen ei sivua, niin mikäs peskules sitten kelpaa.
Solarmanin kanssa olen tässä asiassa (jälleen kerran, heh heh) täsmälleen samaa mieltä . - Kadunmies vaan
Kähmis kirjoitti:
Tommosia horise. Vaikka juttu välillä ryöpsähtääkin tekniikkapainotteiseksi, niin mikäs siinä. Jos UFO-havainto inkkeitä joku jaksaa oikeasti rakennella, niin eikö tämä ole juuri oikea palsta ideoimiseen.
Onhan minuakin joskus toivoteltu hevon kuuseen, "mut jos myö ei lähetä hitoillekkaa ni minkä hyö tekkööt" (Rokan Antti.)
Seriffi ei ole koskaan asialliseen kirjoitteluun puuttunut, kunhan se edes jotenkin sivuaa alaa. Ja jos havaintovälineistön kehittäminen ei sivua, niin mikäs peskules sitten kelpaa.
Solarmanin kanssa olen tässä asiassa (jälleen kerran, heh heh) täsmälleen samaa mieltä .Onnistuin polttaan reiän kämmenestä läpi ja muutenkin ketuttanu koko päivän. Pitäis pysyä tässä mielentilassa pois näiltä palstoiltakin ettei tulis suututtua ihan turhasta.
- ufoäijä
Kadunmies vaan kirjoitti:
Onnistuin polttaan reiän kämmenestä läpi ja muutenkin ketuttanu koko päivän. Pitäis pysyä tässä mielentilassa pois näiltä palstoiltakin ettei tulis suututtua ihan turhasta.
helkutissa lähde minnekään, järkimiehiä ei palstalla ole liikaa!
- Kadunmies vaan
ufoäijä kirjoitti:
helkutissa lähde minnekään, järkimiehiä ei palstalla ole liikaa!
Rakentelin suurjännitelähteeseen käynnistyspulssin antajaksi tupakansytytyttimestä realisoitua pietzosähkö-ilmiötä hyödyntävää komponenttia. Muutamia mittauksia varten oli pakko kopeloida laitetta jännitteellisenä. Niin siinä vaan sitten käsi lipsahti ja mukavan reijän valokaari poltti kämmeneen. Onneksi mittasin toinen käsi taskussa, muuten tässä tuskin enään kirjoiteltaisiin. Pitänee tässä varmaan alkaa harrastaan sukkien kudontaa, se ei käy läheskään yhtäpaljon hengen päälle.
- juttuja

"Rakentelin suurjännitelähteeseen käynnistyspulssin antajaksi tupakansytytyttimestä realisoitua pietzosähkö-ilmiötä hyödyntävää komponenttia."
Ai, että suurjännitelähde pitää käynnistää piezosytkärillä. Ihan mielikuvitusjuttuja kaikki tyynni. Se hyvä puoli mielikuvitusrakentamisessa on, että raaka-ainekustannukset ei nouse kovin suureksi.
Olen seurannut miehen jutustelua. Jos tuollaisessa projektissa kaikki jutut on kysyttävissä tältä palstalta, niin kovin kummoisia ei saa aikaiseksi. Terminologiaa mieheltä löytyy, mutta tietotaitoa sen toteuttamiseen ei. - Kadunmies vaan
juttuja kirjoitti:
"Rakentelin suurjännitelähteeseen käynnistyspulssin antajaksi tupakansytytyttimestä realisoitua pietzosähkö-ilmiötä hyödyntävää komponenttia."
Ai, että suurjännitelähde pitää käynnistää piezosytkärillä. Ihan mielikuvitusjuttuja kaikki tyynni. Se hyvä puoli mielikuvitusrakentamisessa on, että raaka-ainekustannukset ei nouse kovin suureksi.
Olen seurannut miehen jutustelua. Jos tuollaisessa projektissa kaikki jutut on kysyttävissä tältä palstalta, niin kovin kummoisia ei saa aikaiseksi. Terminologiaa mieheltä löytyy, mutta tietotaitoa sen toteuttamiseen ei.Piezosähköllä saadaan hetkellinen useamman tuhannen voltin pulssi jolla käynnistetään he-ne kaasussa purkaus. Sitä ylläpidetään sitten vähän pienemmällä jännitteellä. Joo, ehkä on ihan oikeasti parempi jatkaa ihan omin nokkineen vaan. Hyvät jatkot kaikille.
- tänään?
Kadunmies vaan kirjoitti:
Piezosähköllä saadaan hetkellinen useamman tuhannen voltin pulssi jolla käynnistetään he-ne kaasussa purkaus. Sitä ylläpidetään sitten vähän pienemmällä jännitteellä. Joo, ehkä on ihan oikeasti parempi jatkaa ihan omin nokkineen vaan. Hyvät jatkot kaikille.
Hei!
Kyllä moni tahtoo sinun jatkavan kirjoittelua,
joten älä ihmeessä lopeta.Tämä sinun projekti
on todella merkittävä ja siitä pitäisi tehdä
kunnon juttu esim. Ultraan taikka seuraavaan
ufo-raporttikirjaan.Ja kun ufoäijä hallitsee
tuon Englannin..luulis kiinnnostusta löytyvän
myös maailmalla.
K. - Kadunmies vaan
juttuja kirjoitti:
"Rakentelin suurjännitelähteeseen käynnistyspulssin antajaksi tupakansytytyttimestä realisoitua pietzosähkö-ilmiötä hyödyntävää komponenttia."
Ai, että suurjännitelähde pitää käynnistää piezosytkärillä. Ihan mielikuvitusjuttuja kaikki tyynni. Se hyvä puoli mielikuvitusrakentamisessa on, että raaka-ainekustannukset ei nouse kovin suureksi.
Olen seurannut miehen jutustelua. Jos tuollaisessa projektissa kaikki jutut on kysyttävissä tältä palstalta, niin kovin kummoisia ei saa aikaiseksi. Terminologiaa mieheltä löytyy, mutta tietotaitoa sen toteuttamiseen ei.Tässä sulle vielä tämän mielikuvituslaitteen kytkis niiltä osin kun on sytkäriä tarvittu.
o
CR1 CR2 | Rb
Y o------|>|---- ----|>|---- ----/\/\-------o Tube
| |
| - |
----|X|----
|--^ PE1
HV
o
CR1 CR2 | Rb
Y o----- ----|>|---- ----|>|---- ----/\/\-------o Tube
| |
| - |
----|X|----
|--^ PE1 - Kadunmies vaan
tänään? kirjoitti:
Hei!
Kyllä moni tahtoo sinun jatkavan kirjoittelua,
joten älä ihmeessä lopeta.Tämä sinun projekti
on todella merkittävä ja siitä pitäisi tehdä
kunnon juttu esim. Ultraan taikka seuraavaan
ufo-raporttikirjaan.Ja kun ufoäijä hallitsee
tuon Englannin..luulis kiinnnostusta löytyvän
myös maailmalla.
K.Ettet vaan olisi se herra K. joka on tämän maan UFO tutkimuksen elävä legenda... =)
Tässähän ollaan tähänasti käsitelty varsin yksinkertaisia elektronisia laitteita SM spektrin eri alueiden havainnointiin.
Saas nähdä minkälainen naurunremakka syntyy kun alan käsittelemään vaikkapa gravitaatioaaltojen havaitsemista laseriin perustuvalla mittalaitteella. 20mW he-ne laser toimii varsin iloisesti siitäkin huolimatta että se käynnistetään tupakansytyttimestä nyysityillä osilla. =D
Tällähän ei ole mitään tekemistä gravimetrin kanssa joka mittaa paikallisia painovoima-anomalioita.
Jos kiinnostusta löytyy, niin kyllä Ultraan artikkeli saadaan. Yhteystiedot tietänet jo... - En valitettavasti
Kadunmies vaan kirjoitti:
Ettet vaan olisi se herra K. joka on tämän maan UFO tutkimuksen elävä legenda... =)
Tässähän ollaan tähänasti käsitelty varsin yksinkertaisia elektronisia laitteita SM spektrin eri alueiden havainnointiin.
Saas nähdä minkälainen naurunremakka syntyy kun alan käsittelemään vaikkapa gravitaatioaaltojen havaitsemista laseriin perustuvalla mittalaitteella. 20mW he-ne laser toimii varsin iloisesti siitäkin huolimatta että se käynnistetään tupakansytyttimestä nyysityillä osilla. =D
Tällähän ei ole mitään tekemistä gravimetrin kanssa joka mittaa paikallisia painovoima-anomalioita.
Jos kiinnostusta löytyy, niin kyllä Ultraan artikkeli saadaan. Yhteystiedot tietänet jo...ole se herra K. :(.Olen kuitenkin sitä mieltä
että projektistasi saisi todella hyvän jutun
aikaiseksi ja kannattaa ilman muuta ottaa
yhteyttä jompaan kumpaan merkittävään
K:hon.
K. - Solarman
Kadunmies vaan kirjoitti:
Ettet vaan olisi se herra K. joka on tämän maan UFO tutkimuksen elävä legenda... =)
Tässähän ollaan tähänasti käsitelty varsin yksinkertaisia elektronisia laitteita SM spektrin eri alueiden havainnointiin.
Saas nähdä minkälainen naurunremakka syntyy kun alan käsittelemään vaikkapa gravitaatioaaltojen havaitsemista laseriin perustuvalla mittalaitteella. 20mW he-ne laser toimii varsin iloisesti siitäkin huolimatta että se käynnistetään tupakansytyttimestä nyysityillä osilla. =D
Tällähän ei ole mitään tekemistä gravimetrin kanssa joka mittaa paikallisia painovoima-anomalioita.
Jos kiinnostusta löytyy, niin kyllä Ultraan artikkeli saadaan. Yhteystiedot tietänet jo...Tuohan on tosi mielenkiintoista mittausteknikkaa...mutta onhan sinulla suojalasit päässä kun "touhuat" yli 1.5mW laser-tehoilla - näkökyky häviää noilla 20 mW tehoilla helposti.
Minua on hieman kiinostanut samaa "sivuavaa" mittaustekniikkaa - etäisyyden mittaus.
Mitäpä sanot tälläisestä:
http://www.cobraoptics.com/cobra/dispProd.asp?itm=65
Etäisyysmittari, jossa 1x suurennos. Mittaa maximissaan 1371 metrin päähän. Lyhin 3,64m. Mitat: 43x102x130mm Hinta: 455,00 € / Villenkellosta
Voisiko noita sinun mittauksia yhdistää samaan laser-tekniikkaan ?
Eräs ajatuksen poikanen tuli mieleen, miten olisi "kolmiomittaus"
- kahdella kohtalaisella ( 6-10x ) zoom-digikameralla.
Asenettuna vastaavasti kuin SA:n "etäisyyden mittausputkissa", esim. 2 m etäisyydelle toisistaan, mikrometri-säädöillä säädetään kuvat "päällekkäin" - molemmista otetaan vaikka ulostulo samalle lcd-näytölle kovalevy kuvayksikölle talteen...
Toisesta kamerasta voidaan tehdä herkempi infrapunalle...Ottamalla ne filtterikalvot optiikan ja kuvakennon välistä pois...jolloin saamme kohteesta myös molemmat kuvat talteen. Normaalin näkyvän valon ja infrapuna-alueen samalla kertaa helposti...
http://physics.oulu.fi/toiminta/tutkinnot/2001/kontio_jori_luonnon_mittasuhteet.pdf
Tälläiset taitavat olla melko helposti toteutettavissa - vai mitä olet mieltäpuolta... - Kadunmies vaan
Solarman kirjoitti:
Tuohan on tosi mielenkiintoista mittausteknikkaa...mutta onhan sinulla suojalasit päässä kun "touhuat" yli 1.5mW laser-tehoilla - näkökyky häviää noilla 20 mW tehoilla helposti.
Minua on hieman kiinostanut samaa "sivuavaa" mittaustekniikkaa - etäisyyden mittaus.
Mitäpä sanot tälläisestä:
http://www.cobraoptics.com/cobra/dispProd.asp?itm=65
Etäisyysmittari, jossa 1x suurennos. Mittaa maximissaan 1371 metrin päähän. Lyhin 3,64m. Mitat: 43x102x130mm Hinta: 455,00 € / Villenkellosta
Voisiko noita sinun mittauksia yhdistää samaan laser-tekniikkaan ?
Eräs ajatuksen poikanen tuli mieleen, miten olisi "kolmiomittaus"
- kahdella kohtalaisella ( 6-10x ) zoom-digikameralla.
Asenettuna vastaavasti kuin SA:n "etäisyyden mittausputkissa", esim. 2 m etäisyydelle toisistaan, mikrometri-säädöillä säädetään kuvat "päällekkäin" - molemmista otetaan vaikka ulostulo samalle lcd-näytölle kovalevy kuvayksikölle talteen...
Toisesta kamerasta voidaan tehdä herkempi infrapunalle...Ottamalla ne filtterikalvot optiikan ja kuvakennon välistä pois...jolloin saamme kohteesta myös molemmat kuvat talteen. Normaalin näkyvän valon ja infrapuna-alueen samalla kertaa helposti...
http://physics.oulu.fi/toiminta/tutkinnot/2001/kontio_jori_luonnon_mittasuhteet.pdf
Tälläiset taitavat olla melko helposti toteutettavissa - vai mitä olet mieltäpuolta...Joo, tuo etäisyysmittaus on kanssa mietintämyssyn alla. Olen tossa katsellut noita puolijohdelasreita. Niistäkin alkaa saamaan kohtuullisia tehoja ulos. Olisivat siedettävämmän kokoisia ja muutenkin helpompia käyttää.
Laser interferometrin tekniikka tässä nyt on päällimmäisenä selvittelyn kohteena.
Täältä löytyy jonkinverran tietoa asiasta:
http://www.ligo.caltech.edu/ - Kadunmies
Kadunmies vaan kirjoitti:
Joo, tuo etäisyysmittaus on kanssa mietintämyssyn alla. Olen tossa katsellut noita puolijohdelasreita. Niistäkin alkaa saamaan kohtuullisia tehoja ulos. Olisivat siedettävämmän kokoisia ja muutenkin helpompia käyttää.
Laser interferometrin tekniikka tässä nyt on päällimmäisenä selvittelyn kohteena.
Täältä löytyy jonkinverran tietoa asiasta:
http://www.ligo.caltech.edu/..olla jo jotain kasattuna? paksua rintaäänipuhetta kyllä riittää mutta sitten paljastatkin epähuomiossa että hommat onkin mietintämyssyasteella, valmista "rautaa" tulee vasta kunhan vain miehet vaihdetaan essonpaarin selittäjistä tekijämiehiin
Sen ajan mitä sinäkin olet selittänyt nettilöytöjäsi olisi tosimies jo rakentanut avaruusaluksen ja käynyt noutamassa muutaman ufon takapihalleen! - Solarman
Kadunmies vaan kirjoitti:
Joo, tuo etäisyysmittaus on kanssa mietintämyssyn alla. Olen tossa katsellut noita puolijohdelasreita. Niistäkin alkaa saamaan kohtuullisia tehoja ulos. Olisivat siedettävämmän kokoisia ja muutenkin helpompia käyttää.
Laser interferometrin tekniikka tässä nyt on päällimmäisenä selvittelyn kohteena.
Täältä löytyy jonkinverran tietoa asiasta:
http://www.ligo.caltech.edu/Todennäköisesti taidat tietää tämmöisen sivuston muutenkin:
http://www.repairfaq.org/sam/laserco2.htm
Löytyy jos jonkinmoista tekniikkaaa...
ps. valitettavia tuollaiset "perskärpäset"
- kun pörrää ja pyörii aina perässä
- surisemassa omia olemattomia juttuja
- jonkinmoista itsensä korostamista kai ? - Kadunmies...vaan
Solarman kirjoitti:
Todennäköisesti taidat tietää tämmöisen sivuston muutenkin:
http://www.repairfaq.org/sam/laserco2.htm
Löytyy jos jonkinmoista tekniikkaaa...
ps. valitettavia tuollaiset "perskärpäset"
- kun pörrää ja pyörii aina perässä
- surisemassa omia olemattomia juttuja
- jonkinmoista itsensä korostamista kai ?Juuri tuolta sivustolta mä nappasin idean tosta "piezokäynnistyksestä" ja se tosiaan toimii kuin junan vessa.
- Kadunmies...vaan
Solarman kirjoitti:
Todennäköisesti taidat tietää tämmöisen sivuston muutenkin:
http://www.repairfaq.org/sam/laserco2.htm
Löytyy jos jonkinmoista tekniikkaaa...
ps. valitettavia tuollaiset "perskärpäset"
- kun pörrää ja pyörii aina perässä
- surisemassa omia olemattomia juttuja
- jonkinmoista itsensä korostamista kai ?Tämä ei ole välttämättä halvin paikka, mutta toimitukset kuulemma toimivat hyvin.
http://www.mwklasers.com/index.htm
Ton omani hommasin firmasta joka ei valitettavasti ole enään pystyssä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785