Ongelma on se, että erosin tuossa kesän alussa sanotaanko ihanimmasta päästä olevasta pojasta ja nyt tuntuu siltä että ei olisi ketään edes yhtään hänen kaltaistaan.. Mutta meidän suhde oli aika pitkä minun mielestä, koska sitä kuitenkin kesti n. 1½ vuotta ja sit se vaan kaatu.
Se oli tavallaan helpotus, olen meinaan ollut paljon iloisempi kuin sillon kun oltiin yhdessä, eikä väsytäkkään niin paljoa.
Tiiän, että vika on puoliks mussa ainakin jossei ollut kokonaankin. Oon liian huolehtivainen, mustasukkanen(yleensä), takertuvainen ja haavoittuvainen..
Sehän siinä suhteessa väsyttykin, kun mietin kokoajan mitä se tekee ja missä se on ja onko sille käynyt jotain.. Se on kauheaa, mutta oon todennut etten voi sille mitään. Vie liikaa voimia, mutta silti kaipaan sitä, että saa "kantaa" huolta toisesta.
Nyt sittenkun etsii seuraa, edes mukava juttuseura kelpaisi, muttakun nekin mitä oon löytänyt on sellasia keskenkasvusia camirunkkareita, jotka haukkuu sut lyttyyn jos et näytä mitään. No mutta eipä tuota haukkumista jaksa edes ottaa kuuleviin korviinsa, kun kerta tiedän miltä näytän ja olen tottunut siihen, että kiusataan.
Ihmisethän yleensä on pinnallisia ainakin jollain lailla ulkonäön suhteen. Sen siitä saa ku on normaalia isompi kokoinen, niin ei kukaan voi edes yrittää tutustua siihen mikä on ulkokuoren alla.
Enkä väitä etten itse ole yhtään pinnallinen, kyllä olen ja olenkin siitä yrittänyt päästä eroon.
Kaipaan sitä, että joku välittää ja sanoo että "mä rakastan sua" silleen et myös tarkottaa sitä. Kaipaan itseasiassa kaikkea sitä mikä parisuhteeseen kuuluu..
Mutta nyt kun on lässytetty näin paljon tarinaa niin laitetaan tähän loppuun tää idea, mitä ei kyllä varmaan huomaa tekstistä, koska satun oleen huono kirjottamaan..
Ja kysymys kuuluu:
Onko niitä kunnollisia ja huolehtivaisia poikia/miehiä vielä jossain vai onko kaikki jo kenties varattuja?
Ja oletko/myönnätkö olevasi edes jossain asiassa pinnallinen ulkonäöllisesti?
Ja jos oot niin missä?
-Mejj
P.s. En kyl sit tiiä et kuuluuko tää nyt niin kauheesti tähän rakkausaiheeseen.
Tarinaa ja pari kysymystä. (:
3
602
Vastaukset
- ei kovin pinnallinen(luulta...
Itse sanoisin ainakin että olisin noihin kriteereihin sopiva. Mutta kai sekin on luonnollista että kiinnittää jonkin verran huomiota toisen ulkonäköön ja myönnän sen että kiinnitän myös itse siihen huomiota. En ole ihan varma käsitinkö oikein mitä toi tarkoittaa "ja jos oot niin missä" mutta täytyy myöntää että jos sitä tarkoitit että missä ulkonäköön liityvässä asiassa olen pinnallinen niin sanoisin etää aika lailla yhtä paljon kaikissa. Vähän vaikee kuitenkin itse sanoo asiaa vaan pitäs toisen nähdä.. Mut koitin vastata rehellisesti...
- Pilvipuhuri
Niin se vaan on että kaikki kestää aikansa, itelläkin loppu päälle vuoden suhde melkeinpä samoista syistä:/
Kyllä niitä tuommosia poikia jäljellä on:) Olishan se aika tyhmää jos kaikki pojat ei olis "keskenkasvusia camirunkkareita, jotka haukkuu sut lyttyyn jos et näytä mitään." Joten hyvälläkin on se toinen puoli, kyllä sä vielä jonkun löydät:)
Tottakai oon pinnallinen, se kuuluu yksinkertasesti ihmisen luontoon. Mutta ihmisten arvostelu pärstäkertoimen mukaan on tyhmää ja jos nyt joku esim. seurustelee jonkun kanssa vaan ulkonäön takia niin huhhuh:)
Jaksamista - .........................
Kyllä niitä on :) itse löysin juuri tälläisen pojan netistä. JA nyt olemme onnellisesti yhdessä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855