.."tumps..tumps"..
Olin jo pitkän aikaa yrittänyt keskittyä TV:n katseluun, mutta yläkerrasta kuuluva
tömistely ja huonekalujen raahausäänet alkoi käydä hermoilleni.
En ollut koskaan tavannut yläkerran huoneistossa asuvaa naista, mutta pian kyllä
menisin tapaamaan häntä ja sanomaan muutaman valitun sanan..eikä se olisi mukavaa
kuultavaa ainakaan lasten korville!
Ensin kuitenkin päätin antaa hieman esimakua mielipiteestäni. Nousin tuolille seisomaan ja kirjan kanssa hakkasin muutan kerran voimakkaasti sisäkattoani ja jäin
kuuntelemaan vaikutusta. "Tömps..tömps".. melkein välittömästi tuli pari tömäytystä
vastaukseksi. Mutta siinä oli jotain muutakin.. aivan kuin saatteena olisi ollut vaimeaa
huutoa.
"Mitää..!?!?" -huusin sisäkatolleni. "Mmmmfffhhh..mummfhh..." -kuului vastaukseksi.
Lattian läpi huutaminen saati puhuminen oli toivotonta. Jos halusin rauhaa, olisi se varmaan viisainta käydä juttelemassa tuon naisen kanssa ja kohdata hänet silmätysten.
Portaita kiivetessä mietin, mitä hittoa se ämmä oli tekemässä kun sai aikaan tuollaista
kolinaa ja meteliä. Huonekaluja liikuteltiin tai sitten siellä aivan kuin tapeltaisiin.
Koputin ovelle ja odotin. Edelleen kuului sisältä jyskytystä ja muminaa.. mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea.
Viimein kokeilin oven kahvaa ja totesin, ettei ovi ollut lukossa.
Varovasti mutta päättäväisesti raotin ovea ja astuin sisään. En tiedä mitä odotin näkeväni, mutta en ainakaan tätä minkä näin. Olin pudottaa silmät päästäni!
Keskeltä olohuoneen lattiaa löytyi hemaiseva tummaverikkö tiukasti tuoliin sidottuna ja suu tukittuna.
Suljin oven takanani ja astelin hitaasti sidotun naisen luo. Hän katseli minua helpottunein ja pelon sekaisin ilmein. Sanoin, ettei ollut mitään hätää ja että arvioisin hänen tilannettaan hieman ensin, ennen kuin tekisin mitään.
Hän oli alasti, lukuunottamatta korkeakorkoisia avokkaita. Hänellä oli iso punainen pallo suuntukkeena, joka oli varmistettu messinkisellä riippulukolla niskan taakse.
Nänneihin oli kiinnitetty epämukavannäköiset kiristimet asianmukaisella ketjulla ja siinä roikkumassa kaksi suurta riippulukkoa lisäämässä kivun tunnetta.
Nilkat oli nostettu ylös ja vedetty taaksepäin ja sidottu tuolin takajalkoihin. Vyötäröllä oli tiukka köysi sidottuna tuolin selkänojaan varmistamaan tuolissa pysymisen.
Molemmissa ranteissa omat käsiraudat kytkettynä selkänojaan ja varmistettu köydellä, ettei saanut nostettua käsiä juurikaan ylöspäin.
Lähempi tarkastelu osoitti, että hänellä oli melko suuri värisevä dildo sisällään. Johdotetun kaukosäätimen heiluminen paljasti, että hänellä oli myös anustappi sisällään värisemässä, joka oli ajoitettu käynnistymään ja sammumaan itsekseen sattumanvaraisesti.
"Saanko arvata, että olet sitonut itse itsesi, etkä nyt pääsekään vapaaksi, niinkö?"
-Hän nyökkäsi innostuneesti suuntukkeensa takaa.
"Niin sitten sinä aloitit tömistelyn ja raahustelun tuolilla pitkin lattiaa sadaksesi aikaan
huomiota?" -Hän nyökkäsi taas ja näki, että hän oli varsin noloissaan.
"Kuinka olit ajatellut sitten päästä irti?"
Hän katsoi ylös ja osoitti katseellaan taakseen ja ylös.
Katsoin ylös hänen katseensa suuntaan ja näin narun varassa roikkuvan käsirautojen avaimen. Narussa oli vielä vähän jääkuution rippeitä, mutta avain oli kyllä vapaa.
Ongelma oli vain siinä, että naru oli kiero eikä suora, jolloin se olisi ylettänyt hänen sormiensa ulottuville, eikä avaimen paino riittänyt oikaisemaan narua. Nyt se jäi vain muutamien senttien päähän sormista. Sanoisin, että ärsyttävän-kiusallisen lähellä, mutta niin kaukana.
Hän katseli minua anovin silmin ja sitten alas kipeitä nipistimissä olevia nännejään..
"mmmmmphh..mmmmphh".. -hän mumisi.
Hmm, kerro miksi sinulla ei ollut rangaistuksellesi ns. varasuunnitelmaa, jos jokin menee pieleen? -kysyin ja samalla näpäytin ketjussa roikkuvat riippulukot heilumaan,
joka sai sidotun naisen huohottamaan kivusta.
"Minä autan, mutta sinä saat itse lopettaa aloittamasi työn."
Ensin otin anustapin kaukosäätimen ja kytkin sen jatkuvalle hiljaiselle, mutta tuntuvalle värinälle. Hän väristi itseään ja aloitti vaimean valituksen.
Ravistin käsirautojen avainta pitävän narun suoraksi, jolloin hän pääsi avaimeen käsiksi.
Minä istuin sohvalle katsomaan ja nauttimaan esitystä.
Hän kopeloi lähes kahdeksan minuuttia avaimen kanssa, kunnes sai hyvän otteen sulavan jääveden liukastamasta pinnasta.
Lopulta hän sai avaimen laitettua johonkin avaimenreikään ja käänsi.. Olisitpa nähnyt
hänen pettyneen ilmeensä, kun mitään ei tapahtunut.
"Oisko väärä suunta.." -kysyin ilkeämielinen virnistys kasvoilla.
Hän huokaili ja sadatteli omaa hajamielisyyttään. Tuskaillen hän kokeili avaimella kaikkia keinoja ja asentoja, kunnes viimein sai vasemman puolen ranteen vapaaksi ja pian oikean käden.
Kun kädet oli vapautettu, hänen ensimmäinen tehtävänsä oli lieventää painetta kivistävissä nänneissä. Oli hyvä asia, että hänellä oli vielä suuntukepallo suussa, sillä hitaastikin poistetut nipistimet tuntuvat erittäin kivuliailta, eikä huutamiselta voi välttyä.
Ja toisekseen.. huutaminen oisi voinut kuulua naapurustoon ja aiheuttaa ihmettelyä.
Hän oli itsekkääsi minun leluni ja löytöni, en olisi halunnut ruveta selittelemään kenellekkään hädässä olevan neidin pelastamista. Löytäkööt jokainen oman hädässä olevan neitokaisensa. Kyyneleet valuivat puron lailla hänen kasvoilla, hieroessaan arkoja rintojaan.
Lopulta hän sai kerättyä voimia ja aloitti itsensä vapauttamisen köysistä, joiden solmut olivat menneet rimpuillessa todella tiukkaan.
Kun hänen jalkansa olivat vapaat köysistä hän nousi varovasti jaloilleen seisomaan ja samassa vibraattori liukui ulos hänestä ja putosi lattialle, mutta anustappi oli ja pysyi sisällä, vain kaukosäädin jäi doikkumaan johdon varassa hänen jälkojensa väliin.
Menin hän luokseen ja sammutin peräaukkotunkeilijan värinän, kun hän samassa alkoi horjahdella ja kaatui suoraan käsivarsilleni.
Kysyin missä on suuntukkeen avain ja hän osoitti pöytää jossa oli tuhkakuppi ja siellä avain. Hain avaimen ja aloin varovasti poistaa isoa leukaperiä venyttävää suuntukepalloa hänen suustaan.
"Ummm"..hei.. Hän sanoi, olen Jessica. Kiitos avusta, tämä oli kyllä hieman outoa ja noloa....huhh. Hänen lähtiessä kävelemään kylpyhuoneeseen päin, putosi toinenkin lelu eli anustappi hänen jalkoihinsa. Tuo sai aikaan molemmissa reilun
naurunpyrskähdyksen.
Muuten, olen Russ.. tuosta alakerrasta.. ja olet päällystänyt minua sisäkattoni tomuilla koko iltapäivän.
Hän nauroi ja lisäsi, että nyt alkaa jo hieman helpottaa olo, kiitos sinun ansiosta.
Hei.. nyt kun meillä on yksi yhteinen "likainen" salaisuus, tulisitko alakertaan luokseni myöhemmin päivälliselle?
"Kuulostaa hyvältä.." -hän vastasi. Pahankurinen katse kasvoillaan hän kysyi, pitäisikö tuoda leluni tullessani, vai onko sinulla mahdollisesti omia?
Olin virnistämässä takaisin... Tämä taitaa olla kauniin ystävyytemme alku!
-Nads-

Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika laimee, mutta siisti kyl oli. Oliskohan eka self-bondage-juttu täällä..
Loppulause oli hauska asiayhteydestään irroitettuna:
"I think this is the beginning of a beautiful friendship"
Tarina taisi olla tosiaan ensimmäinen self-bondage -tarina täällä. Sellaisenaan kiihottava ja hyvin kirjoitettu.
Jään todella mielenkiinnolla odottamaan, josko tarina jatkuisi. Miten olisi tuplaselfbondage, jossa nopeammin selvinnyt saa häviäjän leikkikalukseen?
Tuo on todellakin hienoa touhua ja vaatii taitoa ettei käy juuri noin kun naaralle.
Kirjoitetaampas lisää näitä, sillä tiedän harrastajia kyllä olevan.
Kiitoksia!
...toki kokeilisin self-bondagea jos tietäisin että alakerrassa asuu HerraHurmuri. Mutta... täällä o vaan vanhoja mummoja, pöööö. Ei voi ottaa moista riskiä että ne ensinnäkään kuulis mitään ja enpä huolisi mummoja avuksi (tahtoo kunnon Herran)
vapaaehtoiseksi muuttamaan alakertaasi! ;D