apua tarvitaan ja pian!
minulla on hiukan yli 4kk ikäinen sekarotuinen pentu. kynsien leikkuu on yhtä helvettiä! joskus saan yhden kynnen leikattua melko helposti, jonka jälkeen kehun ja annan makupalan, mutta toinen ja kolmas kynsi onkin sitten jo aivan eri juttu, eli ei tuo palkitseminen ole toistaiseksi tehonnut. koiralta on mahdoton leikata kynsiä, se puree niin kauheasti, eikä sitä saa pidettyä paikoillaan. äskeisen yhden kynnen leikkuun jäljiltä minulla on kaksi veristä haavaa kädessä!
siis kaikki neuvot on tarpeen, jotta joku päivä kaikki kynnet olisi leikattuna.
kynsien leikkuu
8
753
Vastaukset
- auttaako
Jos joku toinen olisi kaverina ja rapsuttelisi koiraa, ja toinen leikkaa kynnen tai pari. Ja kun on leikattu kehut ja tauko. Koira saa hetken touhuta jotain muuta ja sitten taas leikkaamaan yksi, kaksi kynttä... Pikkuhiljaa koira saattaa tottua kynten leikkuuseen ja voi leikata koko jalan kerralla, ja jonain päivänä kaikki tassut...
Tai sitten kun koira on leikkinyt ja temmeltänyt mielin määrin ja pistää nukkumaan, menee hiljalleen vähän rapsuttelemaan ja *naps* yksi kynsi poikki. Mutta jos koira ei nukkuessaan välittänyt leikkuusta, ei kannata ruveta hirveästi kehumaan vaan olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ettei koira edes tajua leikkaamista! :)
En tiedä auttaako, mutta toivottavasti jotain apua, tai joku muu osaa neuvoa paremmin.. Onnea koiran kanssa! (:- malanina
Meillä on ainakin tehonnut niin, että mies ottaa koiran syliin ja rauhoittaa sen siihen, vaikka kuinka pyristelisi ja purisi. Sitten, kun poika on rauhoittunut niin kehutaan ja otetaan rauhallisesti kynsi kerrallaan hoitoon.
Näin saadaan hienosti kynnet kuntoon.
Ja jos alkaa pyristelemään ja huutamaan niin rauhoitellaan vain lisää.
En tiedä auttaako, mutta tässä minun tapani.
Yksin leikkaamisesta ei tule mitään.
- terristi
kynnet ovat jo pahasti pitkät, käytä koira eläinlääkärillä joka leikkaa ne kynnet. Voit tietysti kotona yrittää väkisin, eli tekee sille itse vaikka pyyhkeestä kuonopannan ja sitten leikkaamaan. Ehkä ell. oisi parempi vaihtoehto ja sitten aloitatte kynsienleikkuun opettelun ihan alusta. Joka päivä yksi tai kaksi pientä napsaisua, kyllä se siihen tottuu. Olisi jo aika tarttua tassuun ja tehdä jotain.
- päivä totuttelua
Ole lattialla pennun kanssa, silittele, tutki korvia ja nyt: Ota kynsisakset lattialle, jatka silittelyä. Seuraavana päivänä sama, ota sakset toiseen käteen, jatka silittelyä. Mitään ei tarvitse puhua tai häsätä. Sitten koskettelet saksilla tassuja (ei kynsiä), seuraavana päivänä koskettelet kynsiä, taas sakset lattialle jne... Totuta saksiin ennen varsinaista leikkuuta! Myös tassuja kannattaa tutkia ja kosketella, kevyesti puristella ilman saksien esilläoloakin. Totutetaan pentumme myös tassujen pesuun ja kuivaamiseen jo nyt, eikä vasta syksyn kurakeleillä.
- ...tällainen kikka!
Tässä tarvitaan kaveria. Eli kun pentu on väsyneen oloinen toinen ottaa sen syliin ja kiinnittää sen huomion kädessä olevaan makupalaan, sillä aikaa toinen napsaa kynnet poikki, vaikka vaan muutama kynsi kerrallaan...
Meillä tehosi 10-viikkoiseen mäyrispoikaan, jonka kanssa oli aiemmin myös kynsien leikkuu helvettiä!!!
- ___^----_
Toinen pitää pannasta kiinni ja antaa makupaloja/silittelee tai jos ei onnistu niin pitää kuonosta kiinni (jos yrittää purra). Joka kerta kun koira voittaa homman eli lopetat kynsien leikkuun kesken, se oppii miten hommasta pääsee eroon ja kahta kauheammin pistää vastaan seuraavalla kerralla!
On todennäköistä että muissakin asioissa tulee teille ongelmia jos kynsienleikkuukaan ei suju.Et saa antaa periksi koiralle tai se oppii pistämään kaikessa vastaan jotta saa tahtonsa läpi. Kynnet tulee leikata viikottain pennulta, isommalta viikon-kahden välein kasvusta riippuen. Kyllä se koira on vaikka selätettävä että ne kynnet saa leikattua koska pitkät kynnet aiheuttavat lättätassut ja muita pahoja ongelmia. - tintintin
nyt on kynnet leikattu.. toinen piti koiraa sylissä ja syötti makkaraa kun toinen leikkasi, saatiin kerralla kaikki kynnet ilman suurempia taisteluja =)
tähän asti en ole saanut edes yhtä tassua kerralla leikattua joten tämä oli suuri saavutus!
ja niille jotka mielestäni vastasi hiukan epäillen koiratuntemustani ja kykyä hoitaa ja käsitellä koiraani, niin haluan kertoa että muut "hoitotoimet" sujuu hienosti, mm. korvien puhdistus, tassujen pesu, hampaiden katsominen.. jostain syystä kynnet oli vaikeat, mutta nyt sekin on hoidossa. ja tiedän että en saa antaa koiralle periksi ettei se luule voivansa tehdä mitä lystää, mutta siinä vaiheessa kun pentu terävillä hampaillaan nappasi kiinni niin että minusta tuli verta, oli pakko päästää koira irti. - kynsien leikkuu hommat
on kanssa yhtä hel*ettiä jos suoraan sanotaan.kahdestaan niitä aina leikataan,mutta koira rimpuilee ja puree aina,vaikka koitamme samalla lahjoa koiraa sekä myöskin homman jälkeen.eikä homma ole puolessakaan vuodessa miksikään muuttunut.Itselläni kädet myös täynnä haavoja sun muita kynsien leikkuun jäljiltä,jos ei nyt rupea helpottamaan täytynee eläinlääkärilel mennä siellä kuulema leikkaavat kynnet,leikatkoon sitten siellä. Näyttäköön meille oikean tekniikan..Ja koskaan ei olla liian syvältä otettu että pentuun olisi sattunut,tiedä sitten jos edellisessä paikassa näin olisi käynyt.(ts.kasvattajan luona)...saas nyt nähä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804