Keho ja kaikki sen lihakset tarvitsevat tasapainoaistin ohjausta jatkuvasti liikutaanpa tai ei, myös nukuttaessa. Kun tasapainoaisti ei syystä tai toisesta toimi kunnolla, lihakset joutuvat jatkuvasti pitämään yllä kehon tasapainoa jännittymällä ponnistushormonin (adrenaliinin) avulla. Tämä pitää yllä kehon vireystilaa yllä silloinkin, kun sen pitäisi rentoutua, levätä tai nukkua.
Jännittynyt keho ei saata tunnistaa väsymystä tai löytää sopivaa
nukkuma-asentoa, jolloin nukahtaminen on vaikeaa. Kehon jännittyessä se ei välttämättä lepäänny kunnolla pitkänkään yöunen aikana, vaan olo tuntuu yhä väsyneeltä. Samasta syystä uni voi olla levotonta, pätkittäistä ja pienikin ääni voi herättää kesken unen, koska adrenaliini herkistää kuuloaistia. Sen jälkeen uudelleen nukahtaminen ei saata onnistua. Pahimmillaan unettomuusjaksot voivat kestää useamman vuorokauden.
Tunnetuin ”kuuhulluus”oire lienee huonosti nukutut yöt täydenkuun (tai pimeän kuun) aikoihin, mikä sekin liittyy samaan ilmiöön. Ikääntymisen myötä unihäiriöt usein lisääntyvät, koska lihakset pystyvät mukautumaan tasapainoaistin toimintahäiriöön yhä huonommin. Tämä häiriö aiheuttaa kehossa sisäisen rasitus- tai stressitilan, jolloin myös päiväväsymystä voi esiintyä pitkästä
yöunesta huolimatta.
Tasapainoaistin toimintahäiriö testataan ja hoidetaan liikesarjojen avulla. Niiden teho perustuu painovoimaan ja välitön vaikutus on lihasten rentoutuminen. Tästä asentohoidosta on moni saanut apua unihäiriöihinsä.
Lisätietoja osoitteessa koti.mbnet.fi/bpv
Tasapainoaisti ja unihäiriöt
Unirauha
0
704
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827