Korvikemutsit

imettäjä

Kävin tänään ensimmäisen kerran surffailemassa korvikemutsien saitilla. En havainnut siellä yhtäkään (täys)imettäjän tai minkään sorttisen imetysfanaatikon kirjoitusta. Palsta vaikutti tosi mukavalta: siellä samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset, joilla on keskenään samankaltaisia kokemuksia, vaihtoivat mielipiteitään ja tietojaan ja ajatuksiaan. On todella hienoa, että tällainen palsta on olemassa.

Mutta. Olisi meistä imettäjistäkin tosi kiva, jos esimerkiksi tämä palsta, jota imetyspalstaksi nimitetään, olisi samanlainen. Paikka, jossa voisi rauhassa keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa. No such luck. Täällä joka toiseen keskusteluun änkää tyyppi, joka ei imetä ja joka parhaassa tapauksessa on sitä mieltä, että imetys on turhaa ja yliarvostettua ylipäänsä. Korvikemutsit jopa aloittavat viestiketjuja, joissa kiistellään siitä, kumpi on parempi tissi vai pullo (no kumpikohan).

Meillä imettäjillä ei ole mitään syytä eikä halua tulla sabotoimaan korvikemutsien keskusteluja. Mikä ihme sen sijaan ajaa teitä korvikemutseja tänne? Useimmiten teidän läsnäolonne vie vain keskustelun johonkin ihan muuhun kuin imetykseen ja sen tukemiseen.

Kaikilla on tietysti sananvapaus. Sama sananvapaus koskee tietysti myös imettäjiä. Meitä vain ei tunnu kiinnostavan käyttää sitä korvikemutsien sivuilla. Ei vaikka olisimme kuinka "fanaattisia". On se ihme juttu. Osaako kukaan selittää, mistä tämä voisi johtua?

32

3086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun tuntuu,

      että täällä on enemmän korvikemutseja.

    • silti...

      imetyspalstallekkin voi aivan hyvin kuulua keskustelut siitä miksi imettää ja kannattaako imettää, imetykseen nekin liittyvät. Jokainen voi valita mitä viestejä lukee ja mihin haluaa ottaa kantaa. Jos imettäjät haluavat tältä palstalta kaikki korvikemutsit pois niin älkää vastailko kyseisiin viesteihin vaan jättäkää ne omaan arvoonsa.. Pata kattilaa soimaa..

      • imettäjä

        ...tällaiset miksi kaikkien pitäisi imettää -keskustelut sitten kuuluisi myös korvikemutsien palstalle? Täytyy sanoa, että minusta olisi aivan asiatonta änkeä sinne tyrkyttämään käsityksiäni imettämisestä. Mielestäni pata kattilaa soimaa -sanontaa voisi soveltaa tähän vain, jos imettäjät kävisivät sotkemassa korvikemutsien keskusteluja. Me emme tee niin, ei tulisi mieleenkään.

        Eikö olekin mukavaa, että teillä on paikka, jossa voi keskustella ilman, että joku urpo on koko ajan puhumassa asian vierestä ja jossa ei tarvitse puolustella itseään ja valintojaan?

      • taas nähtiin.
        imettäjä kirjoitti:

        Sinä ilmaiset selvästi viestissäsi imettäväsi, mutta mistä oletat että minä olen korvikemutsi? Imetän itse, mutta toisaalta ymmärrän kuitenkin näitä korvikemutsienkin kommentteja siitä miten imettäjät (jotkut,ei kaikki) teilaavat aivan tyystin korvikkeita käyttävät. Ja sitten täällä vallitsee joku ihmeellinen lukemisen ymmärtämisen häiriö, ei joko lueta toisten viestejä loppuun tai kunnolla kun jo ollaan hysteerisesti puolustamassa omaa kantaa ja aivan asian vierestä. Sitä tapahtuu kummillakin, imettäjillä ja korvikemutseilla.
        Otsikko siitä, kun sinäkin ilmeisesti heti ajattelit minun olevan korvikemutsi..vaikka en maininnut ollenkaan mitä kantaa "edustan" :-)

      • imettäjä
        taas nähtiin. kirjoitti:

        kovasti väärinkäsitykseni.

        Minäkin ymmärrän hyvin, että voipi olla kurjaa, jos kokee tulevansa teilatuksi korvikkeiden käytön vuoksi. Monet ilmeisesti kokevat, että tälläkin palstalla vaikuttaa jokin salaperäinen imetysmafia, joka piinaa viattomia parhaansa tekeviä korvikeäitejä. Miksi ihmeessä kukaan ei-imettäjä sitten haluaa käydä täällä pahoittamassa mielensä, jos näin on?

        Minäkin olen monen mielestä epäilemättä niitä fanaattisia imettäjiä. Ylläriylläri: kyllä minäkin pystyn kuvittelemaan useampiakin syitä, joiden vuoksi olisin saattanut päätyä lopettamaan imetyksen. Ketään yksilöä en ole koskaan moittinut imettämättömyydestä, ellei sitten viesti ole sisältänyt jonkin aivan käsittämättömän ajatuksen siitä, että pullo noin lähtökohtaisesti on parempi kuin rinta ja tutkimukset rintamaidon edullisista vaikutuksista ovat potaskaa. Tällaisesta provosoidun, täytyy tunnustaa.

        Joka tapauksessa olen aika varma, että jos en olisi imettäjä, en kävisi täällä. Ihan niin kuin nyt on asiat niin, ettei ole juuri mielenkiintoa käydä korvikemutsien saitilla. Yksi kerta uteliaisuudesta riitti.

      • imettäjä

        ...tuolla pyytää tukea ja neuvoja tulevaan imetykseen. On todella kuvaavaa, ettei hän ole saanut kuin neljä vastausta! Luulisi, että täältä löytyisi kokeneita imettäjiä, jotka mielellään jakaisivat vinkkejä ja kertoisivat kokemuksistaan. Juuri sitä varten tämä palsta lienee aikanaan perustettu.

        Sen sijaan kaikki ovat innostuneita kehumaan korvikkeita ja päivittelemään imetyksen mahdottomuutta ja kauhistelemaan taaperoimetystä. Imetyksen lopettamiseen täältä saa tukea aina.

        Onko tämän palstan kohtalo todella olla korvikemutsit-saitin sivuhaara? Vai voisiko täältä oikeasti saada apua ja vertaistukea imettämiseen sitä halutessaan?

    • Jasmiininkukka

      Mielenkiinnolla kysyn mihin porukkaan kuulun, kun sekä imetän että annan korviketta. Puolikruunullisiin vai loosereihin?
      Leikki leikkinä. Turha fanaattisuus pois kaikesta. Itselläni on isokokoinen lapsi, sissänkääntyneet nännit ja maitoa ei yksinkertaisesti tule riittävästi!

      • imettäjä

        ...miksi sinun pitäisi nyt tähän keskusteluun alkaa selittää, miksi käytät korviketta(kin)? Mitä mieltä on tällaisessa imetyspalstassa, jonka keskeisin sisältö on, että ihmiset käyvät luettelemassa syitä (hyviä ja huonoja) sille, miksi eivät (täys)imetä? Käykö autot-palstalla paljonkin ihmisiä kertomassa, miksi he eivät autoile?

    • hsuhaudhsdi

      Heippa kaikille!

      Itse kuulun sekakastiin joka yrittää (joskin aika epätoivoisetsti) imettää, lypsää omaa maitoa sen ohella ja joskus joutuu turvautumaan myös korvikkeeseen lisänä. Syistä ei tässä sen enempää. Tämä kaiken kolmen (imetys, lypsäminen ja korvikkeen sekoittelu) yhdistely on aika rankkaa, olisi ihana jos imetys onnistuisi, toisinaan taas tekisi mieli heittää jo hanskat tiskiin ja antaa pelkää korviketta ja toisinaan taas jaksaa tätäkin ihan ok. Itse koen tässä ristitulessa kamalan kurjaksi kun tuntuu että imettäjien ja korviketta antavien välillä on jokin kamala taistelu. Ensimmäisen kuukauden vain itkin tilannettamme, kun täysimetys ei onnistu. Kun asian hyväksyin jollain asteella olen nauttinut vauvastani paljon enemmän eikä hänen tarvitse katsella kyynelsilmässä imettävää äitiä vaan imetyshetket ovat mielle läheisyyttä, sai poika sitten rinnasta tai ei. "Korvikemutsit" kuulostaa mielestäni kamalan kylmältä sanalta... Mutsi on ei ole lähelläkään pienen vauvan äidistä käytettävää nimitystä(siis MINUN korvassani vaikkei mikään ruma sana olekaan, ihan ok) jotenkin vaan tässä herkässä tilassa ei kaipaisi tällaista rotuerottelua imettävien, korviketta antavien ja tällaisten sekaisin tekijöiden välille. Asiallisia keskusteluja, ketään tuomitsematta on mukava lukea ja usein siitä saa voimia kun huomaa toisillakin olevan samoja tunteita tai ongelmia. Siksi siis selailen molempia/useita palstoja.

      Mutta ei tuomita toisiamme vaan ilmaistaan mielipiteitämme asiallisesti (ihan asiallinen oli tämän ketjun aloitusviesti, sitä ei ole ollenkaan tarkoitus arvostella) ja annetaan vertaistukea toinen toisillemme, sitä ainakin itse koen tarvitsevani.

      Iloista kesänjatkoa kaikille!

    • että monet

      täällä on ns seka käyttäjiä:D eli niin korviketta kun rintaa.. ja kukin taablaa tavallaan:D

    • imettäjä

      ...näköjään saa yhtään korvikemutsia houkuteltua asialliseen keskusteluun siitä, miksi he ovat täällä. Jaa-a, ehkäpä palsta onkin vain joutunut provoilijoiden uhriksi. Täällähän on helppo saada esimerkiksi allekirjoittanut hermostumaan, heheh. Ehkäpä täällä ei olekaan yhtään asiallista keskustelua keskustelusta haluavaa korvikemutsia, vaan vain pelkkiä häiriköitä, jotka esiintyvät suorastaan pullomafiosoina.

      Joka tapauksessa onnea joka iikalle valitsemallanne tiellä ja toivotaan, että keskustelut täällä pysyvät asiallisina ja ennen kaikkea asiassa. Hmm, mikäs se asia taas olikaan... ai niin: IMETYS:)

      • syytä-

        ihan korviesi välistä! sieltä se löytyy.

      • asiallisesti
        syytä- kirjoitti:

        ihan korviesi välistä! sieltä se löytyy.

        ilmaisen mielipiteeni, musta tuo nimim. imettäjä ei kykene itse asialliseen keskusteluun pulloäitien kanssa, mitä olen tässä seuraillut. Juuri niin kun hän itsekin myönsi että hermostuu heti kun lukee jonkun korvikeäidin viestejä tällä palstalla. Peiliin voisi kyllä katsoa. Ja puhua asiallisuudesta sen jälkeen, jos vielä pystyy!

      • ..............
        asiallisesti kirjoitti:

        että aikuiset ihmiset ette osaa keskustella asioista ilman, että haukutte tai tahallanne provosoitte tai vääristelette asioita. Tämä palsta on täynnä toisten haukkumista ja muuta lapsellista p*skaa. Se on kumma, jos joku kysyy neuvoa, niin useinmiten tulee p*skaa niskaan.Olette suurin osa tosi suvaitsemattomia ja kapeakatseisia... Hei pliis, etsikää tietoa muualtakin, kuin pelkästään suomi24:stä, niin ehkä maailmanne avartuu.

      • imettäjä
        asiallisesti kirjoitti:

        ilmaisen mielipiteeni, musta tuo nimim. imettäjä ei kykene itse asialliseen keskusteluun pulloäitien kanssa, mitä olen tässä seuraillut. Juuri niin kun hän itsekin myönsi että hermostuu heti kun lukee jonkun korvikeäidin viestejä tällä palstalla. Peiliin voisi kyllä katsoa. Ja puhua asiallisuudesta sen jälkeen, jos vielä pystyy!

        Joku tuolla luonnehti tuota aloitustani asialliseksi. Sinä luet siitä jotain muuta, sellaista se on. Luit ilmeisesti itse vain osan: en sanonut, että korvikkeen mainitseminen sinänsä minua häiritsisi. Sen sijaan se, että olen täältä monet kerrat lukenut, että korvike on itse asiassa parempi ja terveellisempi vaihtoehto, imettäminen on paluuta kivikaudelle, täysimetykseen pyrkiminen on neuroottisuutta, taaperoimettäjät ovat pervoja, imetysvinkkien antaminen on painostamista, imetystukilista on imetysmafiaa... Tämä saa minut provosoitumaan, ei korvikkeen käyttö.

        Olenko minä tosiaan ainoa, jonka mielestä keskustelu täällä olisi hedelmällisempää, jos pysyttäisiin itse aiheessa? Eikö ole surkeaa, että jos täällä haluaa vaikkapa vaihtaa kokemuksia taaperoimetyksestä, huomaa lopulta olevansa keskellä viestiketjua, jossa kauhistellaan ja päivitellään ja syytetään vaikka mistä sairaudesta. Eikö kukaan huomaa, että itse asiassa leijonanosa palstan viesteistä käsittelee kaikkia negatiivisia asioita, jotka liittyvät imetykseen (joo, on niitäkin, tiedetään), sen sijaan positiivinen innostuneisuus loistaa poissaolollaan! Luulisi, että imetyspalstalta löytyisi postiivistakin asennetta ja samanhenkisiä iloisia imettäjiä tämän ainaisen rutinan sijaan!

        Eikö täällä kenelläkään ole mitään hyvää sanottavaa imettämisestä? Eikö imetys ole kenellekään ilo ja sydämenasia? Eikö kukaan muu ole huolestunut siitä, että Suomessa imetetään niin vähän? Miten on mahdollista, että vain nelisenkymmentä prosenttia nelikuisista on enää täysimetettyjä? Onko imetys todella fyysisesti mahdotonta jopa 60%:lle naisista?

      • lukenut

        muitakin sun kommenttejasi muista viestiketjuista, joissa annat itsestäsi tosi negatiivisen kuvan. Et anna mitään sijaa muiden mielipiteille, vaahtoat vain siitä kuka mielestäsi tällä palstalla saisi käydä ja kirjoitella. Ja ihmettelet ja kummastelet jos joku imettää vain vähän aikaa tai ei ollenkaan.
        Mikä siinä imetyksessä on niin kauhean ihanaa? Luin jostakin et äiti voi saada orgasmin imettäessään. Pitääkö paikkansa? Kyl se siinä tapauksessa on jo todella pervoa ja sairasta.

      • imettäjä
        lukenut kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitin:) Sinun vastauksesi on malliesimerkki keskustelun tasosta täällä. Luepas vielä kaikki viestini läpi ja tule sitten kertomaan, löysitkö mitään yhtä asiatonta kuin oma viestisi. En kyllä usko, että tulet löytämään. Kertaakaan en ole syyllistynyt herjaamiseen enkä kunnianloukkaukseen. Mutta tulitpa todistaneeksi kritiikini oikeaksi, mikä toisaalta kyllä on enemmänkin surullista kuin ilahduttavaa.

      • juuri

        tarkoitin minäkin :) Mitäs asiatonta sit mielestäsi kirjotin? Ai niin, vika on siinä kun satun olemaan eri mieltä kun sinä! Kuka on herjaillut ja syyllistynyt kunnianloukkaukseen?

      • imettäjä
        juuri kirjoitti:

        Etkö edes itse ymmärrä, mitä olet kirjoittanut? Vihjailet (tai vähän enemmänkin), että saan orgasmeja imettäessäni ja imetykseni motiivi näin ollen olisi seksuaalinen. Tämähän merkitsisi, että imetykseni olisi sukurutsaa ja pedofiliaa eli lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. En varmaan yksin ole sitä mieltä, että moisen perättömän väitteen esittäminen on kunnianloukkaus.

        Minulla on voimakkaita mielipiteitä ja ilmaisen itseäni varmaan aika kipakastikin. En kuitenkaan tosiaan ole koskaan sortunut haukkumiseen, henkilökohtaisuuksiin, herjaukseen tai lapselliseen lällättelyyn. Jos olet eri mieltä, siteeraapa tähän jotakin lausumaani herjausta!Eri mieltä voi olla asiallisestikin, kokeile sinäkin. Eri asia tietysti on, jos ei kykene itsekään erottamaan asiallista ja asiatonta toisistaan.

      • tulee...

        heti mieleen miten haukuit urpoiksi korvikeäitejä. Itse en oo nin herkkä tuollasten suhteen että alkaisin lässyttämään mistään kunnianloukkauksista, älytöntä, mutta kyl sä itsekin täällä toisia loukkaat, välillä tuntuu että ihan tahallaankin yrität ärsyttää joitakin. Itse et tajua lukemaasi. En syyttänyt enkä edes vihjaillut että sinä saisit orgasmeja imettäessä, kerroin et olin lukenut sellasen jutun lehdestä ja kysyin sulta onko sellanen tosiaan mahdollista. Kysyin siksi sulta koska imetät ja mahdollisesti osaisit vastata onko sellanen ees mahdollista. Naurettavaa tosiaan, et sä kehuskelet itse olevasi niin asiallinen ja vaikka miten päin sulle vastaisi niin sinä tyttö syyttelet kunnianloukkuksista ym. Tiesitkö muuten että perättömien syytöstenkin esittäminen on rikos?!

      • imettäjä
        tulee... kirjoitti:

        Niin oliko sinulla muuten jokin mahdollisesti jopa imetykseen liittyvä mielipidekin? Olet niin eri mieltä ja niin eri mieltä, mutta mistä ihmeestä? Siitä on todella vaikea saada selvää.

        Puhuin urpoista yleisellä tasolla (en siis viitannut kenenkään yksilöön) ja tarkoitin lähinnä näitä korvike on parempaa -provoja. Provoilijat ovat urpoja vai oletko eri mieltä? Ketään yksittäistä henkilöä en ole kuitenkaan haukkunut, vaikka provoja täällä tuleekin vastaan.

        Tunnetko muuten itse ketään, jonka tavoite olisi keskustelun sijaan ärsyttämisen yrittäminen? :)

        Minäkin olen lukenut kaikenlaisista omituisuuksista ja psyykkisistä häiriöistä, mutta valitettavasti en koe, että niistä sinulta kyseleminen liittyisi mitenkään asiaan. Se, että sinulla on mielessä se, saanko minä orgasmeja imettäessäni, kertoo kyllä enemmän sinun ajatusmaailmastasi kuin minun.

        Mutta kerro nyt ihmeessä se varsinainen mielipiteesi imettämisestä. Sitä vartenhan täällä ollaan, vai mitä?

      • tämän ketjun

        aiheena miksi korvikemutsit käyvät sabotoimassa tätä palstaa ym ja ihmettelit miksi täällä ei voi keskustella asiallisesti. Tähän asiaan kommentoin vai olisiko pitänyt puhua aiheen vierestä eli imetyksestä, silloin olisit päässyt valittamaan kun ei täällä puhuta aiheesta, huhheijaa. Niin tai näin aina väärinpäin..
        Entä jos minäki puhun yleisellä tasolla imettäjistä, vaikka että he ovat urpoja, sinä olisit heti syyttelemässä kunnianloukkauksista. Ihme tyyppi olet, kun itse kirjoittelet mitä sattuu ja toisia kuitenki heti syyttelemästä ja aivan turhaan. En mä ole vihjaillu sun orgasmeistas tai niiden puutteesta mitään, haloo! Luepas uudemman kerran ja vaikka vielä uudestaan ja uudestaan, niin kauan et ymmärrät.
        Provoilijat ovat kyllä lapsellisia, mut joku voi olla sitä mieltä oikeesti et korvike on parempaa, mitä sitten. Saa kai jokainen olla mitä mieltä haluaa? Vai pitääkö sulta saada siunaus joka mielipiteeseen joka eroaa omista näkemyksistäsi?

        Halusit kuulla mielipiteeni imetyksestä. Imetys on mielestäni kamalaa, en imetä eikä ole traumoja. Ei sovi mulle olla päivät pitkät tissit valuvana maidosta, ei ei ei. Raskausajan jälkeen halusin kroppani takaisin itselleni, juu juu niin kamalan itsekäs olin, voitko kuvitella :)

        Seuraavaks kai kysyt et miksi olen täl palstalla, siks kun musta tuntuu pahalta kun korvikeäitejä pidetään itsekkäinä ja huonoina, täytyyhän jonkun meitäkin puolustaa :)

      • mamma korvike

        vierailee ainakin näillä sivuilla just tän takia,tämä on parasta viihdettä kun lukee näitä keskusteluja. Ei tarvitse tilata lehtiä koska ei ne ois läheskään näin kiinnostavia ja naurettävia kun jutut täällä!!!

      • imettäjä
        mamma korvike kirjoitti:

        vierailee ainakin näillä sivuilla just tän takia,tämä on parasta viihdettä kun lukee näitä keskusteluja. Ei tarvitse tilata lehtiä koska ei ne ois läheskään näin kiinnostavia ja naurettävia kun jutut täällä!!!

        ...vastauksestasi, mahtavaa:) Luen itsekin joskus palstoja, jotka eivät liity omaan elämäntilanteeseeni varmaan aika samoista syistä, kuin sinä luet tätä palstaa. Minä en kuitenkaan ryhdy siellä kommentoimaan tai ainakaan sillä tyylillä, että autoilu/kasvissyönti/jalkapalloharrastus/hevin kuuntelu tms. olisi tyhmää tai turhaa. Eli jatkokysymys: mikä sitten saa täällä propagoimaan korvikkeen puolesta?

        Tiedän toki, että täällä provoilu on sekin ihan viihdettä varmaan. Harmitonta se ei kuitenkaan ole, koska täällä käy myös ihmisiä, joille aihe on oikeasti vakava. Moni tuore tai tuleva äiti hakee täältä tietoa ja tukea.

      • imettäjä
        tämän ketjun kirjoitti:

        aiheena miksi korvikemutsit käyvät sabotoimassa tätä palstaa ym ja ihmettelit miksi täällä ei voi keskustella asiallisesti. Tähän asiaan kommentoin vai olisiko pitänyt puhua aiheen vierestä eli imetyksestä, silloin olisit päässyt valittamaan kun ei täällä puhuta aiheesta, huhheijaa. Niin tai näin aina väärinpäin..
        Entä jos minäki puhun yleisellä tasolla imettäjistä, vaikka että he ovat urpoja, sinä olisit heti syyttelemässä kunnianloukkauksista. Ihme tyyppi olet, kun itse kirjoittelet mitä sattuu ja toisia kuitenki heti syyttelemästä ja aivan turhaan. En mä ole vihjaillu sun orgasmeistas tai niiden puutteesta mitään, haloo! Luepas uudemman kerran ja vaikka vielä uudestaan ja uudestaan, niin kauan et ymmärrät.
        Provoilijat ovat kyllä lapsellisia, mut joku voi olla sitä mieltä oikeesti et korvike on parempaa, mitä sitten. Saa kai jokainen olla mitä mieltä haluaa? Vai pitääkö sulta saada siunaus joka mielipiteeseen joka eroaa omista näkemyksistäsi?

        Halusit kuulla mielipiteeni imetyksestä. Imetys on mielestäni kamalaa, en imetä eikä ole traumoja. Ei sovi mulle olla päivät pitkät tissit valuvana maidosta, ei ei ei. Raskausajan jälkeen halusin kroppani takaisin itselleni, juu juu niin kamalan itsekäs olin, voitko kuvitella :)

        Seuraavaks kai kysyt et miksi olen täl palstalla, siks kun musta tuntuu pahalta kun korvikeäitejä pidetään itsekkäinä ja huonoina, täytyyhän jonkun meitäkin puolustaa :)

        Eipä ollut kovin yllättäviä mielipiteitä. Tosin et tunnu ihan ymmärtävän, mitä sana mielipide tarkoittaa. Kaikki asiat kun eivät ole mielipidekysymyksiä. Äidinmaidon paremmuus on tieteellisesti moneen kertaan todistettu fakta, ei mikään henkilökohtainen mielipide. Oletko myös sitä mieltä, että tupakka on terveellistä tai että ihminen ei tarvitse c-vitamiinia? Asia ei sen todemmaksi muutu, vaikka kuinka hokisit, että se on sinun mielipiteesi.

        Korvikeäiti ei ole itsekäs, jos hän on pakon edessä päätynyt korvikkeeseen. On hienoa, että on korvikkeita, koska on myös sellaisia tapauksia, joissa imetys on mahdotonta. Lapsi voi olla niin heikko tai sairas, ettei voi imeä, äidillä voi olla jokin anatominen tai fysiologinen poikkeavuus (harvinaista) tai lääkitys, jonka kanssa ei voi imettää. Myös hallitsematon rintatulehduskierre tai nännien paha rikkoontuminen tulevat syinä mieleen ja tarinoita on varmasti monia.

        Myötätuntoni on todellakin niiden äitien puolella, jotka eivät ole halustaan huolimatta voineet imettää. Tosin ei saa unohtaa, että monet imetysvaikeudet ovat ehkäistävissä tai voitettavissa ja esimerkiksi näiden vinkkien jakamiseen tämä palsta on tarkoitettu!

        Sen sijaan äiti, joka ei imetä, koska ei huvita, on kyllä mielestäni itsekäs. Voit puolustaa itseäsi ja kaltaisiasi maailmantappiin, mutta asia ei edelleenkään siitä muuksi muutu.

        On kyllä edelleen mielestäni sangen kiintoisaa, että sinäkin koet tämän imetyksen niin erityiseksi aiheeksi, että käyt täällä vaikka asia ei sinua edes koske.

        Oletan, että olet lihansyöjä, koska suurin osa suomalaisista on. Moni kasvissyöjä on sitä mieltä, että lihansyöjät ovat luonnonvarojen tuhlaajia ja eläinten kiduttajia. Silti et varmaan käy sabotoimassa vege-palstaa ja haukkumassa palstalaisia naurettaviksi idunpurijoiksi ja puolustamassa lihansyöntiä. Sama pätee suunnilleen joka palstaan täällä. Selittäkää nyt ihmeessä, miksi imetys on aiheena niin erilainen, että siitä keskusteleminen kiehtoo erityisesti niitä, jotka eivät sitä harrasta?

      • :-)

        Olenko haukkunut imettäjiä tai sabotoinut tätä palstaa? Kovia syytöksiä.. Miks sua kiinnostaa niin kovasti vastailla korvike ja pulloaiheisiin viesteihin kun ymmärtääkseni asia ei sua millään lailla koske? Oletan et olet täysimettäjä viimeisen päälle. Mietipäs välillä itseesi..
        Ilmeisesti olet niitä tapauksia jotka uskovat aivan kaiken mitä milloinkin on tutkittu, etkä koskaan kyseenalaista mitään. Musta korvike on parempaa, ihan tälläsen lähipiirin tutkimuksen oon tehnyt :-). Vauvoilla vähemmän mahavaivoja, vähemmän itkuisuutta, nukkuu paremmin. Ja nämä äidit ensin imettäneet ja myöh vaihtaneet korvikkeeseen ja eron on huomannut selvästi. Mutta älä nyt hermostu, tämä vain mun ja muutaman ystäväni kokemus.
        Enkä nyt sanois olevani itsekäs kun ei huvita imettää. Ei ole missään tutkimuksessa myöskään todettu et korvike aiheuttaisi lapselle mitään terveysongelmia tai luonneongelmia.

      • joskus olen
        imettäjä kirjoitti:

        ...vastauksestasi, mahtavaa:) Luen itsekin joskus palstoja, jotka eivät liity omaan elämäntilanteeseeni varmaan aika samoista syistä, kuin sinä luet tätä palstaa. Minä en kuitenkaan ryhdy siellä kommentoimaan tai ainakaan sillä tyylillä, että autoilu/kasvissyönti/jalkapalloharrastus/hevin kuuntelu tms. olisi tyhmää tai turhaa. Eli jatkokysymys: mikä sitten saa täällä propagoimaan korvikkeen puolesta?

        Tiedän toki, että täällä provoilu on sekin ihan viihdettä varmaan. Harmitonta se ei kuitenkaan ole, koska täällä käy myös ihmisiä, joille aihe on oikeasti vakava. Moni tuore tai tuleva äiti hakee täältä tietoa ja tukea.

        kommentoinut jos olen osannut auttaa mutta koskaan ei mieleeni tullut tuputtaa korvikkeita tai haukkua imettäjiä.
        Itse imetin vajaan 3kk, sen takia tämän palstan löysin kun etsin tietoa imetyksestä ja sen onnistumisesta, tosin huonolla menestyksellä.

      • imettäjä
        :-) kirjoitti:

        Olenko haukkunut imettäjiä tai sabotoinut tätä palstaa? Kovia syytöksiä.. Miks sua kiinnostaa niin kovasti vastailla korvike ja pulloaiheisiin viesteihin kun ymmärtääkseni asia ei sua millään lailla koske? Oletan et olet täysimettäjä viimeisen päälle. Mietipäs välillä itseesi..
        Ilmeisesti olet niitä tapauksia jotka uskovat aivan kaiken mitä milloinkin on tutkittu, etkä koskaan kyseenalaista mitään. Musta korvike on parempaa, ihan tälläsen lähipiirin tutkimuksen oon tehnyt :-). Vauvoilla vähemmän mahavaivoja, vähemmän itkuisuutta, nukkuu paremmin. Ja nämä äidit ensin imettäneet ja myöh vaihtaneet korvikkeeseen ja eron on huomannut selvästi. Mutta älä nyt hermostu, tämä vain mun ja muutaman ystäväni kokemus.
        Enkä nyt sanois olevani itsekäs kun ei huvita imettää. Ei ole missään tutkimuksessa myöskään todettu et korvike aiheuttaisi lapselle mitään terveysongelmia tai luonneongelmia.

        Argumentaatiosi logiikka on aukoton ja lukuisat perustelusi pistämättömät. Olenpa ollut tosi hölmö imettäessäni. Korvikkeen täytyy todella olla parempaa, jos sinusta ja kavereistasi siltä tuntuu. Lähdenpä tästä heti tuttelia ostamaan. Kiitos sinulle kaikista hyvistä vinkeistäsi. Jälleen yksi lapsi säästyy äidinmaidon aiheuttamilta kamalilta vatsavaivoilta ja muilta terveysuhilta ja maailma on taas hippusen parempi paikka. Kiitos vielä kerran kontribuutiostasi keskusteluun ja hyvää jatkoa.

      • itsellesi

        vaan tästä antoisasta ajatustenvaihdosta missä kunnioitetaan toisen mielipidettä, ilman piikittelyitä ym. Oikein hyvää jatkoa sulle ja ihania imetyshetkiä! :) Vai kävitkö jo tuttelikaupassa?

    • imettäjälehmät

      ne vaan riitautuu keskenään, kun eivät tajuu että nimittely SATTUU.

      • imettäjä

        ...vaan mutta tuo korvikemutsit ei ole mitenkään minun keksintöni vaan kyseisten äitien itse saitilleen antama nimi. Tarkoitukseni ei ole nimitellä ketään.

        Minua on aina kyllä kummastuttanut tuo imettäjien nimittäminen lehmiksi. Imettäväthän kaikki nisäkkäät hiirestä karhuun, ovatko nekin lehmiä imettäessään?

    • korvikemutsi

      Miksi korvikemutsit vierailevat imettäjien palstalla? Luultavasti suurella osalla heistä (meistä) on maito noussut rintoihin ja imetyksestä on jotakin kokemusta. Jos imetys ei ole onnistunut (syystä tai toisesta), on se voinut olla elämän suurimpia epäonnistumisia. Se herättää monenlaisia tunteita ja olo voi tuntua tuoreesta äidistä siltä että on täysin epäonnistunut. Hormonit ja sekavuus vaivaavat imettämätöntäkin äitiä.

      Jos imetys ei kertakaikkisesti onnistu, voivat rinnat olla todella kipeät, ja ympäristön (vaikka kuviteltukin) negatiivinen suhtautuminen voi vaikeuttaa äiti-lapsisuhteen syntymistä.

      Väitän siis, että "korvikemutsit" käyvät lukemassa imetyspalstoja siksi, että imettäminen on etenkin koko lapsen imeväisajan jollakin tavalla puuttuvanakin merkittävänä tekijänä heidän elämässään. Ehkä he pohtivat, miksi näin kävi? Ehkä he haluavat kertoa kokemuksestaan, olla avuksi jollekin. Ehkä heillä saattaa joskus toisinaan olla jopa jotakin vinkkejä, koska osa heistäkin on imettänyt joskus.

      Miksi taas toisinpäin se ei toimi. Että imettäjä vierailisi ja kommentoisi korvikemutsien saitin keskusteluja. No siksi, että (täys)imettäjällä ei yksinkertaisesti voi olla juurikaan kosketuspintaa pulloäitien elämään. Korvikemutsien saitin päätarkoitus taitaa olla juuri purkaa niitä epäonnistumisen tunteita, joita imetyksen epäonnistuminen aiheutti. Miksi imettäjät kuuluisivat sinne?

      Korvikemutsit ovat siis usein imettäneet, mutta täysimettäjät eivät ole ruokkineet lastaan pullosta. Korvikemutseilla voi olla tieto siitä, miltä tuntuu imettää (jos on imettänyt). Täysimettäjällä ei voi olla tunnetta siitä, miltä tuntuu olla epäonnistunut imetyksessä.

      Se on kylläkin säälittävää, jos joku oman negatiivisen kokemuksen (imetyksen epäonnistuminen) vuoksi haluaa torpedoida toisen imetyksen onnistumisen, eli kannustaa lopettamaan.

      Provoilijoita mahtuu monelle palstalle. Pitää ottaa huomioon sekin, että provoilijat eivät välttämättä edes ole pulloäitejä (eivätkä ehkä imettäjiäkään), vaan mahdollisesti vain joitakin häiriintyneitä häiriköitä, jotka haluavat pilata hyvän keskustelun. Eikä häirikkö-korvikemutseja ole tällä palstalla välttämättä niin paljoa kuin vaikuttaa, vaan useiden nimimerkkien takaa voi paljastua sama kirjoittaja.

      En usko että keskustelun taso edes paranisi, jos vain toivomuksesi toteutuisi siitä, että korvikemutsit pysyisivät omalla palstallaan. Tällaisella keskustelupalstalla jossa ei ole kirjautumispakkoa, on provoilijoita, lapsellisia inttäjiä ja saman toistajia, olipa keskustelun aihe mikä tahansa.

      Kuka tahansa täysjärkinen pulloäitikin tiedostaa imetyksen edut, eikä ryhdy solvaamaan imetystä. Imetyksen solvaaminen imetyspalstalla on provoilua, joka vielä näyttää saavan hyvin palstalla tuulta siipiensä alle.

      Kysyisinkin sinulta imettäjä: Oletko todella sitä mieltä, että korvikeäidit eivät kuulu millään tavalla imetyspalstalle? Eikö heillä ole mahdollisesti voinut olla taisteluita, joista joku toinen voisi ottaa opikseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      61
      3964
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      50
      3879
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2861
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      52
      2659
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      55
      1982
    6. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1799
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1649
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1327
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe