Onko tänne

olen luekellut näitä sivuja, ja varsinkin monista vastauksista päätellen, täällä on mitä "täydellisempiä" pennun omistajia. Meilläkin on jo 16 viikkonen suloinen ja ihana pentu. Mutta minä en ole täydellinen. En herää aina aamulla kello viisi vaikka pentu herääkin. EN EDES KUULE kun tahtoo hiljaa rapsuttamalla ulos, sitä varten on paikka sisällä. Oppinut kyllä päivällä sisäsiistiksi, ja kasvaahan ne ettei tarvi yöllä juoksuttaa ulkona. Sitä varten voi ottaa matot pois lattioilta ja siivota tarvittaessa. En siis ole täydellinen. En jaksa aina leikkiä kotitöiden ja lasten hoidon jälkeen. Silti oentu on onnellinen ja seurallinen koira. En jaksa aina keittää vihanneksia ja muuta teveellistä vaan annan kaupasta ostettuja raksuja, joista myös pitää. En jaksa harjata joka ikinen päviä. vaan joskus jää ilta välistä kun on paljon muita töitä. Siltikkin koira näyttää tyytyväiseltä. Ja joskus jopa menee hermot kun kymmenennen kiellon jäleen jyrsii samaa pöydän jalkaa. Jos erehtyväinen ihminen hermostuu joskus lapsiinsa, niin eikö ole normaalia jos koiraansa ? Silti rakastan valkoista karvaplloa, joka ilahduttaa aina läsnäolollaan. Onko muilla samoja tuntemuksia ?
2329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ole minäkään täydellinen, parhaani tosin yritän, kuten sinäkin. En herännyt minäkään keskellä yötä pentua ulkoiluttamaan, niin matot meilläkin rullattiin pois. Oppi kuitenkin aikaisin sisäsiistiksi. Onnelliselta ja iloiselta tuo vaikuttaa ja rakastan sitä todella paljon. On oppinut, koska ei pidä häiritä, eli kun alan laittamaan ruokaa, tietää että nyt on nokosten paikka jne... Papanoita syö, kasvaa hyvin ja turkki kiiltää. Pentumme on jo puolivuotias ja hyvin on pärjätty, mukava kaveri siitä kasvaa. Meidän elämäämme sopiva....

Ihania nuo karvaiset kaverimme!

Äänestä
  • Minulla on jo viides koira, sillä olen jo hieman iäkkäämpi ihminen ja sen vuoksi koiruleita on elämääni jo useampia mahtunut ( samanaikaisesti ollut parikin kappaletta )

    Koskaan en ole öisin juossut koirien kanssa ulkona, poikkeuksena tietenkin kun koiralla on ollut esim. ripuli. Viimeisin hauvelikin oppi siitä huolimatta täysin sisäsiistiksi 4½ kk ikäisenä.

    Ruokaa en itse keittele, vaan ostan raksuja ja niiden sekaan lisäilen esim. maksalaatikkoa, raejuustoa, kermaviiliä ja piimää, kuin myös kaupasta saatavia purkeissa olevia liharuokia.
    Hyvin ovat koirani niillä sapuskoilla kasvaneet ja olleet terveitä.

    Kolme kertaa vuorokaudessa käytän koirani lenkillä ja aikuinen koira saa ruuan aamuin illoin.
    Pentuaikana juostiin noin 5 - 6 kertaa päivässä pihalla, siihen saakka kunnes kaikki tarpeet alkoi tulemaan sinne, paperia oli myös aina ovenpielessä ja matot lattioilta pois.

    Vaikken täydellinen koirankasvattaja olekkaan, niin kaikki koiran perustarpeet huolehdin liikunnan ja ruuan lisäksi, madotukset, rokotukset, pesun, kynsien leikkuun ja lääkärissä käynnit jos tarve vaatii.

    Koiruli tuntuu olevan hyvin tyytyväinen, tuossa se parhaillaankin köllii sängylläni ja kun itse painelen myöhemmin sängyn uumeniin, niin kainaloon se käpertyy. Onneksi on pieni, ettei koko sänkyä valloita :)

    Ihania on tosiaan karvaiset kaverimme, kuin myös minun pikku kaverini vaikkei karvainen olekkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoittajat "täydelli... kirjoitti:

olen luekellut näitä sivuja, ja varsinkin monista vastauksista päätellen, täällä on mitä "täydellisempiä" pennun omistajia. Meilläkin on jo 16 viikkonen suloinen ja ihana pentu. Mutta minä en ole täydellinen. En herää aina aamulla kello viisi vaikka pentu herääkin. EN EDES KUULE kun tahtoo hiljaa rapsuttamalla ulos, sitä varten on paikka sisällä. Oppinut kyllä päivällä sisäsiistiksi, ja kasvaahan ne ettei tarvi yöllä juoksuttaa ulkona. Sitä varten voi ottaa matot pois lattioilta ja siivota tarvittaessa. En siis ole täydellinen. En jaksa aina leikkiä kotitöiden ja lasten hoidon jälkeen. Silti oentu on onnellinen ja seurallinen koira. En jaksa aina keittää vihanneksia ja muuta teveellistä vaan annan kaupasta ostettuja raksuja, joista myös pitää. En jaksa harjata joka ikinen päviä. vaan joskus jää ilta välistä kun on paljon muita töitä. Siltikkin koira näyttää tyytyväiseltä. Ja joskus jopa menee hermot kun kymmenennen kiellon jäleen jyrsii samaa pöydän jalkaa. Jos erehtyväinen ihminen hermostuu joskus lapsiinsa, niin eikö ole normaalia jos koiraansa ? Silti rakastan valkoista karvaplloa, joka ilahduttaa aina läsnäolollaan. Onko muilla samoja tuntemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu