Miten retkelle?

Pari kertaa Budapestissa käyneinä haluaisimme lähteä kaupungista myös muualle Unkariin. Mutta kun meillä ei ole ketään tuttuja tai muitakaan suhteita sinnepäin, niin kysyyisin, että tietäisikö joku että järjestääkö mikään taho retkiä Budapestistä? Kiinnostaisi esim. viininkorjuu, melonta, fillarointi ja metsässä tai vuoristossa patikointi.

Tai onko Unkariin mahdollista mennä aivan kokonaan muualle kuin Budapestiin tai Balatonille? Onko muualla yöpymispaikkoja?
3861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lähtemään tutustumaan muuhunkin kuin Budapestiin. Vinkkejä etsin itsekin tuolla aikaisemmassa ketjussa. Me vietimme viikon keväällä Balatonilla. Menimme junalla (kiva kokemus) ja helppo tapa matkata. Ellei junassa ole ravintolavaunua (näkyy juna-aikataulusta, onko vai ei), niin varatkaa eväitä mukaan ainakin pidemmälle retkelle.
Vuokrasimme pyörät ja seikkailimme ympäriinsä Kezhelyn ympäristössä. Kävimme Hevizissä kylpylässä möllöttelemässä. Balatonilla tuolloin toukokuussa ei ollut vielä sesonki meneillään. Pidimme majaa Lorelei Pension nimisessä B&B-paikassa. Todella mukava omistajapariskunta!!! Ja huomattavasti edullisemmat hinnat kuin Budapestissä. Maisemat ja ihmiset ja luonto tekivät positiivisen vaikutuksen.
Rohkeasti vaan etsimään netistä tietoa ja eikun menoksi! Suosittelen.

Äänestä
  • Balatonilla ollaan toki käyty joskus, ja minulla on sellainen muistikuva, että se on matala ja harmaavetinen, ja että siellä on maksulliset uimarannat, sikakuumaa ja kamalasti saksalaisia. Keväällä varmaan asia on toisin, niin kuin kerroit, mutta itselläni ei ole mahdollisuutta viettää lomaa muuta kuin koulujen loma-aikoina (ope), joten en valitettavasti pysty menemään muulloin kuin sesonkiaikaan.

    Sen vuoksi mentäisiin mieluummin jonnekin muualle kuin Budapestiin tai Balatonille.

    Äänestä

  • Ja minne? kirjoitti:

    Balatonilla ollaan toki käyty joskus, ja minulla on sellainen muistikuva, että se on matala ja harmaavetinen, ja että siellä on maksulliset uimarannat, sikakuumaa ja kamalasti saksalaisia. Keväällä varmaan asia on toisin, niin kuin kerroit, mutta itselläni ei ole mahdollisuutta viettää lomaa muuta kuin koulujen loma-aikoina (ope), joten en valitettavasti pysty menemään muulloin kuin sesonkiaikaan.

    Sen vuoksi mentäisiin mieluummin jonnekin muualle kuin Budapestiin tai Balatonille.

    Kurkkaas tuota keskusteluketjua Unkari mielessäin!
    Siellä sain paljon kivoja vinkkejä. Mene sinä kun minen pääse!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ja minne? kirjoitti:

Pari kertaa Budapestissa käyneinä haluaisimme lähteä kaupungista myös muualle Unkariin. Mutta kun meillä ei ole ketään tuttuja tai muitakaan suhteita sinnepäin, niin kysyyisin, että tietäisikö joku että järjestääkö mikään taho retkiä Budapestistä? Kiinnostaisi esim. viininkorjuu, melonta, fillarointi ja metsässä tai vuoristossa patikointi.

Tai onko Unkariin mahdollista mennä aivan kokonaan muualle kuin Budapestiin tai Balatonille? Onko muualla yöpymispaikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu