naapurivaino

liian kiltti

Hankimme mieheni kanssa Rottweiler uroksen joka on jo aikuinen, meillä oli edellinen koira pentu joka karkaili koko ajan koska edellinen omistaja paljastui juopoksi. Naapureilla on sen koiran karkailusta jäänyt sellainen mielikuva että me ollaan jotain huolettomia hippejä ja huonoja koiranpitäjiä mikä ei todellakaan ole totta.


Nyt kun hankimme Rottweilerin mikä on kauhean kiltti ja rauhallinen,mutta eräs naapurin vanhapiika nainen jolla on pikku koira tulee aina huutamaan minulle tai miehelleni jos me ulkoilutetaan koiraamme,että tuo on tappajakoira ja että jos se pääsee karkuun niin se tapetaan koska se tappaa kaikki kissat,lapset,aikuiset ja koirat, ja että hän ei uskalla enää olla omalla kotipihalla tai ulkoiluttaa koiraansa ja että hän etsii jo muka uutta asuntoa.


Nyt hän kirjoittaa adressia että meille tulisi häätö tai varoitus. Me ollaan vasta muutettu tähän ja tykätään asua ja tämä on justiinsa täydellinen meille ja lapsille, tälläistä ollan aina etsitty. Nyt mietitään joko muuttoa tai koirasta luopumista, minusta tuntuisi alta luopua kiltistä ja rauhallisesta koirasta joka ei hauku, ei tee lapsille mitään ja on hyvä vahtikoira.


Minua ahdistaa tämä tilanne ja tuntuu etten saa luovuttaa ja olla aina liian kiltti vaan panna kovaa kovaa vastaan.


Naapurin naisen koira rupesi itse ärhentelemään meidän koiralle kun näkivät ensi ulkona, siihen asti koirani oli istunut rauhallisesti jalkojeni juuressa. Itse ei uskalla käyttää koiraa kohta ulkona,kun naapurin ilkeä rouva tulee huutelemaan ja haukkumaan.


Sitten hän oli käynyt naapurin lapsille ja heidän vanhemmilleen maalaamassa kauhukuvia meidän koirasta



Miksi Rottweilerit on niin pelättyjä ja huonossa maineessa? He on todellisuudessa kilttejä ja rauhallisia jos heitä ei rääkkää,pelottele,hakkaa tai kiusaa. Sitä paitsi kaikki koirat on arvaattomia,jopa pikku piskit.


Ja kun minä en itse uskalla,tai osaa,tai pysty sanomaan naapurille takaisin kun hän on vanhempi ja vanhempia pitää kunnoittaa.

Mitä voin siis tähdä? Tilanne on niin lohduton ja toivoton.

6

613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koirien ystävä

      "Naapureilla on sen koiran karkailusta jäänyt sellainen mielikuva että me ollaan jotain huolettomia hippejä ja huonoja koiranpitäjiä mikä ei todellakaan ole totta."

      No jos karkailua useamminkin on tapahtunut, niin kyllähän se selvästi osoittaa, että ette hoida ja valvo koiraanne asiallisesti. Eli koira on koko ajan kytkettynä tai omistajan hallittavissa, ei siinä niin vaan karkailla...

      • se koira

        joka karkaili oli toisten koira.


      • minä luin väärin

        Joo, ei noista oo koiran pitäjäks.


      • surkeaa elämääää
        minä luin väärin kirjoitti:

        Joo, ei noista oo koiran pitäjäks.

        Naapuri vainoaa meidän lapsia (lasta), muuttaisin pois mikäli se olisi mahdollista.
        Näin maaseudulla ei voi muuttaa sukutilalta.

        Ymmärrän ja otan osaa tuohon koirajuttuun.

        En myöskään uskalla mennä puhumaan omalle naapurille. Naapuri huutaa niin lujaa että korvani hajoavat. Puhelimessa naapuri huusi niin lujaa että korviani alkoi särkeä ja jouduin antamaan puhelimen mieheni korvaan.

        Ilmoitin poliisille. Katsotaan mitä tapahtuu.
        Minä ulkoilutan toisen naapurin koiraa ja minun perhettäni vihaava naapuri ei voi sitäkään sietää.

        Naapurinnainen alkoi ensin vihata ja keksiä perättömiä juttuja perheemmme isästä ja nyt on ottanut lapsen kohteekseen.

        Tuollaisella ihmisella on itsellä pahoja ongelmia. Valitettavasti naapurina joudun niistä kärsimään.


      • koirien ystävä
        se koira kirjoitti:

        joka karkaili oli toisten koira.

        "se koira joka karkaili oli toisten koira."

        Eipä tuossa kyllä missään niin sanottu, todettiinpa vaan, että sen edellinen omistaja oli ollut juoppo.


      • olimpia
        koirien ystävä kirjoitti:

        "se koira joka karkaili oli toisten koira."

        Eipä tuossa kyllä missään niin sanottu, todettiinpa vaan, että sen edellinen omistaja oli ollut juoppo.

        Sano eukolle että hänen pikkupiskinsä joka on niin hyvässä maineessa ja herttainen on todellisuudessa pirullisempi ja riskiimpi puremaan kuin Rottikka ja laita ilmoitustaululle Kennelliiton tekemä tutkimus jossa käy ilmi että kiltit perheenkoirat komeilee eniten purevien koirien listalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe