homon ääni???

missä vaiheessa homon puheääneen tulee se sävy josta tunnistaa melkein jokaisen homon?
silloin kun tulee kaapista, vai jo silloin kuin itse tunnistaa homoutensa? vai joko pikkupojat päiväkodissa venyttävät ääntään ...enpä usko..
Mullakin on homo kavereita, en ole vaan kehdannut kysyä kun pelkään loukkaavani mikä ei todellakaan ole tarkoitus. kiinnostaisi vaan tietää.
142372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

että niille joille se tulee, se tulee siinä vaiheessa jos he huomaavat sillä tavalla saavansa myönteistä huomiota muilta ympäristön miehiltä. Siis meinaan, että sillä puhetavalla voi varmaan avittaa muiden tutkaa.

Äänestä
  • Se on hinurin soidinmenoja.
    Akkamainen lässytys kertoo muille hompeille halusta imeä miestä syvälle nieluun.

    Äänestä

Minusta kysymys on vahan sama kuin, etta miksi joistakin tulee neitihomoja ja toisista ei. Sita ei edes itse tiedosta. Se tulee kun pojat kiinnostavat niin todella paljon, ettei millaan muulla ole valia. Ja varsinkin nuorella ialla, kun sukupuoliset ominaisuudet ovat kehittymassa. Sita valitsee tiedostamattaan naisen ominaisuuksia,

Äänestä

Stereotypiaa, stereotypiaa... Olen homo ja minun ääneni on keskimääräistä matalampi, puhetyylini ei puolestaan ole mitenkään poikkeava. Sinkkuelämistä ja muista amerikkalaisista kaupallisista roskasarjoistako olet oppinut, millaisia homot ovat?

Äänestä
  • Itse olen huomannut homoäänen monella muullakin, Bjurström, Sillanpää, Jorma Uotinen ja monet muut piipittävät pahemmin kuin akat.

    Äänestä

  • Liisapieni kirjoitti:

    Itse olen huomannut homoäänen monella muullakin, Bjurström, Sillanpää, Jorma Uotinen ja monet muut piipittävät pahemmin kuin akat.

    henkilöt on tyypillisiä homoja. Ryömi takasin sinne tynnöriisi mistä olet tänne ilmaantunutkin. Voi LiisaPien, jos nyt sitten pieni olet muualta kuin ajatusmaailmastasi.

    Äänestä

  • Liisapieni kirjoitti:

    Itse olen huomannut homoäänen monella muullakin, Bjurström, Sillanpää, Jorma Uotinen ja monet muut piipittävät pahemmin kuin akat.

    Siltsu puhu vielä 90 luvulla ihan normaalisti. Ja sit kun se tuli kaapista ulos ääni muuttui hintahtavaksi

    Äänestä

lähtee, kun kortsu vedetään päälle ja varmistetaan, että se on oikein laitettu.

Äänestä

Vain neiti homppeleilla ja niitä on lähinnä vain hesassa, mutta siitäkin voi tervehtyä. Itse en jaksaisi katsella enkä kunnella niitä ollenkaan. Poikamaisuus on hyvä, mutta neiteily ei.

Äänestä

Haluavatko gayt olla salaisesti naisia (joita tuntuvat vihaavan)vai mikä siinä on että pitää elehtiä jos sanotaan yli naisellisesti; kädet viuhtoo ja pää keikkuu, s-kirjain korostettuna. Ei kaikki mutta ainakin mediassa on monia. Benjamin on vähän rauhoittunut kun katsoo Masked Singer:iä. Ihan ok tyyppi.

Äänestä
  • Mitä sä haluat olla salaisesti, kun viihdyt näin hyvin tällä palstalla?

    Äänestä

Ei tule kaikille. Tunnen homoja, joilla on matala, maskuliininen miehen ääni. Tunnen kyllä heteromiehenkin, jonka puhetyylissä on naismaisia piirteitä. Joten ei pidä yleistää.

Äänestä

Ei niiden äänet miksikään muutu eikö sullakaan ole muuta miettimistä kun keksit asioita pikku päästäsi. Homot on ihan vaan samanlaisia ihmisiä kun kakki muutkin , ja heissä ei ole mitään jännitttävää mitenkään. Ääni on aina samanlainen ihmisellä . Miksi homous sitä muuksi muuttaisi . Ihme porukkaa kun maailmassa on sentään tärkeämpiäkin asioita kun jonkun ääni .
Muistuu vanha juttu mieleen kun. Yksi äijä oli tehnyt leikkiä jostain ihmisestä jonka oli vaikea puhua, sai sitten lapsen aikoinaan joka oli mykkä . Että puhu sinäkin ihmisistä ei sinustakaan puhuta runkkarina ainoastaan ihmisenä karma voi osua kohdalle kun aikansa solvaa ihmisiä

Äänestä
  • Hyvin monella muuttuu ääni, puhetapa ja käytös neitimäiseksi kun muuttaat hesaan, mutta eiköhän tuokin mene muodista kuten ohennetut kulmakarvat :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kysyn vaan kirjoitti:

missä vaiheessa homon puheääneen tulee se sävy josta tunnistaa melkein jokaisen homon?
silloin kun tulee kaapista, vai jo silloin kuin itse tunnistaa homoutensa? vai joko pikkupojat päiväkodissa venyttävät ääntään ...enpä usko..
Mullakin on homo kavereita, en ole vaan kehdannut kysyä kun pelkään loukkaavani mikä ei todellakaan ole tarkoitus. kiinnostaisi vaan tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu