femme/femme pareista....

kuitenkin bi-tyttö

Olen liikkunut jo useampia vuosia kaupunkimme ns. "alan paikoissa", siis homo/lesbo-ravintoloissa ja havainnoinut seikan että tyttöpareissa melkein kokonaan jää puuttumaan femme/femme parit. Siis tiedättehän, kaksi naisellista naista parina.
Tunnen monia lesbo-tyttöjä mutta suurin osa on kuitenkin butch-henkisiä, siis poikatyttöjä. osa elelee sinkkuina, osalla on samantyylinen tyttöystävä, ja osa sitten tappelee toisten omista keskenään :-)Ainoastaan yksi vaki-pariskunta lesbonaisista on edes vähän femme/femme suuntaan. Sanoisin että medium-femmejä molemmat. Ovat kovin herttaisia ja onnellisia keskenään ja hyviä ystäviäni.
Olen pitkään ihmetellyt missä piileskelevät naiselliset lesbo-naiset jotka etsisivät toista naisellista tyttöä. Kaverini eivät hekään tunne juuri ketään mainitsemaani. Elelen sentään yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista.

Olen itse siis bisse-tyttö joten tajuan kyllä eron lesboon verrattuna, mutta haluaisin niin tutustua femme-lesboihin jotka haluaisivat vierelleen toisen femmen. Mielestäni sellainen pari olisi niin ihana piristys gay-piireihimme. (tiedän edelleen että olen "vain bi" mutta liikun siis jatkuvasti lepakoiden seuroissa).

Onko se niin, että vain "kunnon butchit" tykkää naisellisista naisista, ja kun femme-lesboja ei ole niin paljon tarjolla niin ajaudutaan sitten suhteisiin samantyylisten kanssa? Minuakin on lähestytty siis butchien taholta monasti ja ehdoteltu kaikenlaista, kun kuulemma olen niin ihana, mutta mutta... kun hakuni kohde olisi minua nuorempi, söpö, pitkähiuksinen ja naisellinen tyttö. Miten sellaiset voivat olla niin kiven alla näinkin suuressa yhteisössä. Onko sellaisia lesboja olemassakaan? Ymmärrän kyllä senkin että jos etsin nuorempaa seuraa itselleni, tarvitsisi minun olla se aktiivinen osapuoli, mutta kun tilanne on, ettei OLE potentiaalisia ehdokkaita mailla, ei halmeilla!
En itselleni unelmien toteutumista etsi, mutta olisi edes illanvietoissamme NIIN kiva nähdä kaksi onnellista femmeä mukana. Todelliset silmän ilot, niin butsheille kuin minunlaisille femmeillekin.
Olisiko tilanne niin että femme/femme parit eivät niin helposti uskalla liikkua yleisesti illanvietoissa? Siis tarkoitan tietenkin omina itsenään, lesboina?

Jos syttyi ajatuksia aiheesta, niin kirjoitelkaa tähän perään. (Ja jos isompikin kiinnostus heräsi, yhteystietonikin löytyy....)

35

4646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GaLPaL

      löytyy aito femme. Mutta en osaa sanoa onko femme/femme pareja kuinka paljon..

      Itse toivoisin löytäväni enemmänkin naisellisen tyttöystävän kuin poikatytön. Mutta se ei todellakaan ole mikään pakko kriteeri. Ja tunteethan ne on jotka loppujen lopuksi määrää kenen kanssa pariutuu.

      Mitä ilmeisimmin ei ole suuret lepakkopiirit lapissa tai sitten kaikki on kaivautuneet kaappiensa perimmäiseen nurkkaan kun en ikinä ole alani edustajiin törmännyt. En femmeihin tai butcheihin.
      Roi setan foorumikin loisti tyhjillä keskustelupalstoillaan..

      • kuitenkin bi-tyttö

        Tervehdys sinne Lappiin.
        Kiva kuulla pohjoisesta kuulumisia. Olen itsekin lappilaisia, eli siellä syntynyt. Sittemmin vain lähtenyt eteläisemmille maille. Voin hyvin samaistua hankalaan tilanteeseesi mutta samalla sanoa että ei se tyttöjen metsästys täällä etelän asutuskeskuksissakaan helppoa ole, niin kuin luit aloituksestani.
        Tsemppiä vaan, yritystä ja pitkää pinnaa.
        Kommentoihan muihinkin viesteihin täällä, jos haluat.
        Lämmintä kesän jatkoa.

      • GaLPaL
        kuitenkin bi-tyttö kirjoitti:

        mun lappilaisuudesta vielä sen verran ja sen tuomasta "vaikeudesta" löytää tyttöystävää: Asun pohjois lapissa jossa en todellakaan ole kenenkään edes kuullut juoruavan jonkun olevan bi- tai homoseksuaali. Ja tää kylä elää muutenkin ihan hirvittävän vahvaa heterokulttuuria, joten en osaa kuvitellakaan löytäväni täältä ketään :(

      • kuitenkin bi-tyttö
        GaLPaL kirjoitti:

        Noinhan se varmaan on... Ymmärrän...
        En kehoita sua etelään lähtemään, sillä vaikeaa se on meille muillekin tytöille täällä kaupungeissa. Haluaisin niin olla se tyttö joka ottaisi sinut, söpö tyttöseni, sieltä pohjoisista tänne etelään, mutta vain fantasioissani. kuvittelen saavani sinut viereeni nyt kun menen vällyjen alle...
        Olet ihana. Kirjoitellaanko?

    • femme ja

      seurustelen femmen kanssa. Me ollaan pitkähiuksisia ja muutenkin ihan hame/korkkari ihmisiä. Me emme vain käy gay paikoissa, vaan ihan missä raflassa meitä kulloinkin huvittaa käydä. Suomessa ei ole tasokasta yökerhoa lesboille. Dtm on pikkutytöille.
      Onnea etsintään, kyllä meitä on, mutta tuskin löydät sieltä mistä nyt olet etsinyt. Toivoisin myös ettet niin olisi sen kuuloinen että haluat hyvänäköisen tyttöystävän, kun se olisi kivempi kuin se poikatyttö.

      • ilmoittautuu!

        Pääkaupunkiseudulla ollaan ja ulkona käydään aika harvoin, liian harvoin! Ehkäpä syksyllä otetaan uusi startti ja sosiaalistutaan vähän :). Yhteisiä vuosia takana 10 vuotta.....

    • jaottelut

      hanki elämä!

    • olen..

      melko superfemme ja käyn toisinaan "alan paikoissa"...Tosin vaikka kuinka nätti ja superfemme olisin niin ei siellä "alan paikoissa" läheskään aina käy flaksi. Jotenkin tuntuu, että kukaan ei oikein uskalla jutella kenellekään( kynnys pettymykseen/jätetyksi tulemiseen liian suuri?), kaikilla on rima liiankin (?) korkealla, etsitään juuri samanlaista kuin itse (samanhenkisyys?), tullaan vaan sekoilemaan (ei etsimään paria)...

      Minulla on myöskin ollut netissä ilmoitus, jossa haetaan naisellista naista (ja sitten täällä valitetaan että semmoisia ei löydy mistään), mutta kumma kyllä, ei kamalan paljon ole tullut vastauksia...(myönnettäköön että olen itse pikkasen syypää siihen, kun en mielelläni bi-naisten kanssa ala seukkailemaan, ei millään pahalla bi:t..:) )

      Mainitsemasi seikka miksi femmeparit eivät käy "alan paikoissa" on yksinkertaisesti se, että heitä ei kiinnosta. Varattuja kun ovat, niin he haluavat viettää seuransa mielummin keskenään kuin dtm:ssä. Ja jotkut kun ovat sellaisia, että yksinkään eivät kehtaa mihinkään lähteä...

      Minäkin olen monesti seurustellut naisen kanssa, joka on femme, joten kyllä heitä on olemassa:) (eivät välttämättä joka ilta kuitenkaan käy rafloissa...)

      • bimimmi

        naisellinen nainen, joka kyvystään olla miehen kanssa tai ehkä juuri siksi on erittäin orientoitunut kauniisiin naisiin ja kaipaisi itselleen omaa tytsikaveria. kirjoita minulle ilman ennakkoasenteita, niin saat selvää, olisiko minusta tyttöystäväksi sinulle. pipu58@suomi24.fi

      • kuitenkin bi-tyttö

        ...joka kirjoitit:
        itse olen melko superfemme ja käyn toisinaan "alan paikoissa"...Tosin vaikka kuinka nätti ja superfemme olisin niin ei siellä "alan paikoissa" läheskään aina käy flaksi.

        Vast: Kiva että vastailit kirjoitukseeni asiallisin elkein :-)
        Ei varmasti aina käykään flaxi, mutta meidän paikoissa voisi joskus käydäkin, eikä ihan super-luokkaa tarvitsisi edes olla (lol...)
        No tottahan se on että varsinkin viikonloppuina paikassa kuin paikassa nuoremmat tytöt sekoilevat vaan pääasiassa ja edes bisseydestä (todellisesta) ei ole tietoakaan. Sääli sinänsä.

        Kirjoitit:Minulla on myöskin ollut netissä ilmoitus, jossa haetaan naisellista naista ... ei kamalan paljon ole tullut vastauksia...

        Vast: Tuo se kummallisuus mielestäni onkin. Sanotaan että halutaan naisellisia bisse- tai lepakkotyttöjä mutta missä ne kaikki luuraa sitten kun tarvittaisiin? Nehän on kuin poliisit ja taxit, ei missään silloin kun tarvittais... No, ruuhkaa vastauksiinhan ei kai kukaan vaatisikaan.

        Kirjoitit: myönnettäköön että olen itse pikkasen syypää siihen, kun en mielelläni bi-naisten kanssa ala seukkailemaan, ei millään pahalla bi:t.

        Vast: Tuon ymmärrän. No hard feelings... Olen siis bi mutta tunnen niin paljon lesboja ja asioista tiedän että ymmärrän tuon helposti. Jotkut lepakothan kuitenkin lankeavat bisseihin kuitenkin periaatteistaan huolimatta. En vain ole kohdannut VIELÄ kaltaistasi silmätysten, siis "kokonaisellista" ja lepakkoa ja joka vielä kaiken lisäksi haluaisi femmetyttöä.

        Kirjoitit: Mainitsemasi seikka miksi femmeparit eivät käy "alan paikoissa" on yksinkertaisesti se, että heitä ei kiinnosta. Varattuja kun ovat, niin he haluavat viettää seuransa mielummin keskenään kuin dtm:ssä.

        Vast: Niin kait se sitten on ja itsekin niin olen arvellut. Dtm:stä en nyt puhu mutta on niitä ihan viihtyisiä sateenkaari-ravintoloita muitakin ja muuallakin. "Sosialisoikaa" itsenne femmeparit (kuten eräs tällä palstalla käytti termiä...)ja tulkaa takaisin "jäseniksi" bi- ja lepakkoyhteisöihin, kuten ehkä olette aikaisemmin olleetkin, mutta nyt parina!

        Kirjoitit:Minäkin olen monesti seurustellut naisen kanssa, joka on femme, joten kyllä heitä on olemassa:) (eivät välttämättä joka ilta kuitenkaan käy rafloissa...)

        Vast: Ihana kuulla että noin on ollut mahdollista tapahtua ja että heitä ON (kai siis Helsingissä ainakin...) Eikä joka ilta rafloissa (minkäänlaisissa)tarvitse käydä kenenkään.
        Hauskaa ja tuloksellista etsintää toisten femmelepakoiden parissa, jos sitä edelleen siis harrastat, ja lämmintä kesän jatkoa myöskin.

        "kuitenkin bi-tyttö"

      • yleensä

        on parempi flaksi: femmeillä vai poikamaisilla?

      • GaLPaL

        on treffi-ilmoja netissä, eri paikoissa sama ilmotus joissa juurikin kerron olevani naisellinen ja toivon löytäväni naisellista seuraa, ja ei vaan tuu vastauksia. Voihan syy tietysti myös olla se etten ole tarpeeksi mielenkiintoinen....? Ja olenko liian kaukaa...?

      • kuitenkin bi-tyttö
        yleensä kirjoitti:

        on parempi flaksi: femmeillä vai poikamaisilla?

        Tervetuloa keskusteluun vain...
        Kenelläkö parempi flaxi? jaa´a...
        Ensivaikutelmalta tämän kaupungin paikoissa on se että varmasti butchit tuntee olonsa kotoisammaksi kuin femmet. Tuohan on tullut ilmi jo aiemmin. Butcheja on paikalla enemmän kuin femmejä (itsesiassa taidan aina olla aina ainoa lajini edustaja paikalla). Ehkä "kaikki" butchit haluaisivat femmetytön käsipuoleensa mutta kun niitä ei ole näkynyt vuosikausiin... Butchithan jo pelkäävät sellaisen ilmestymistä paikalle sen outouden tähden.

        Muistan tapauksen n. vuosi sitten kun kantapaikkaamme "eksyi" nuori neitonen. Outo, ennennäkemätön. Kaunis kuin kukka. Puhui murtaen suomea muutaman sanan, ja hän on ollut legenda sen jälkeen kaupunkimme gay-baarissa. Kaikki häntä muistelevat (kuin Kasevan laulussa "striptease-nainen"). Erona vain se että me NAISET huokailimme hänen peräänsä, myös minä femmenä, kaikkien butchien joukossa... Hän vain ei osoittanut kellekään kiinnostustaan. Sanoi että äitinsä tulisi hakemaan häntä kohta pois. Kuinka maagista se olikaan!!! Ei ole näkynyt sen jälkeen, ja voin mainita 5-6 nimeä jotka käyvät kyseisessä baarissa edelleenkin vain ko. tapahtuman vuoksi....(en vain mainitse...)
        Kyseessä ei ollut pikkukylän baari vaan Tampereen johtava gay-ravintola arkipäivänä!

        Olkoon tämä tositarina selvennyksenä kysymykseesi miten lepakoihin tehdään vaikutus PERUSTEELLISESTI.
        Femmelepakoita ei todellakaan ole liikaa edes suurimmissa asutuskeskuskissa.

    • tässä,

      että mikähän Suomen oloissa on "tosifemme" ja "mediumfemme"? Jaot on tietty tavallaan höperöitä, mutta eiköhän useimmat meistä kuitenkin jollain tasolla arvioi omaa ja toisten ulkonäköä, eli saa näistä minun puolestani puhua suoraan!

      Minä voin ihastua putsiin, mutta enemmän kans pidän edes vähän naisellisemmasta tyylistä. Joskus mietin, että jos tosisaan kaikki bi ja lesbotytöt olisi poikamaisia, niin taitaisi tämä tyttö pysytellä heterona. En ainakaan suostuisi muuttamaan omaa ulkonäköäni putsimaiseksi sen takia, että löytäisin tyttöystävän.

      • kuitenkin bi-tyttö

        Kiitokset iloisesta ja asiallisesta vastauksestasi nimimerkki "mietin"!

        :-)
        Tässä ja nyt julkaisemmekin täten virallisen kymmenluokkaisen ulkonäköluokittelutaulukon lesboille, jonka nimeämme keksijänsä mukaan KUBIT-asteikoksi!

        ÄÄRIFEMME (=äf) >
        SUPERFEMME (=sf) >
        TOSIFEMME (=tf) >
        FEMME (=f) >
        MEDIUMFEMME (=mf) >

        MEDIUMBUTCH (=mb) >
        BUTCH (=b) >
        TOSIBUTCH (=tb) >
        SUPERBUTCH (=sb) >
        ÄÄRIBUTCH (=äb)

        ...vähän niinkuin musiikissa fff-ff-f-mf-mp-p-...

        Hih hih hii... :-) Huumoria hattuun te kaikki ulkonäköluokittelun vihaajat.
        Nyt kaikki joukolla katsomaan mihin luokkaan kuuluu!!!

      • salaisuudessainko

        Täällä ajatellaan ihan samalla tavalla kuin meikäläinenkin!!! Kiitti tytöt, en ole näköjään yksin.

      • Nicole...
        kuitenkin bi-tyttö kirjoitti:

        Kiitokset iloisesta ja asiallisesta vastauksestasi nimimerkki "mietin"!

        :-)
        Tässä ja nyt julkaisemmekin täten virallisen kymmenluokkaisen ulkonäköluokittelutaulukon lesboille, jonka nimeämme keksijänsä mukaan KUBIT-asteikoksi!

        ÄÄRIFEMME (=äf) >
        SUPERFEMME (=sf) >
        TOSIFEMME (=tf) >
        FEMME (=f) >
        MEDIUMFEMME (=mf) >

        MEDIUMBUTCH (=mb) >
        BUTCH (=b) >
        TOSIBUTCH (=tb) >
        SUPERBUTCH (=sb) >
        ÄÄRIBUTCH (=äb)

        ...vähän niinkuin musiikissa fff-ff-f-mf-mp-p-...

        Hih hih hii... :-) Huumoria hattuun te kaikki ulkonäköluokittelun vihaajat.
        Nyt kaikki joukolla katsomaan mihin luokkaan kuuluu!!!

        Kidman äärifemme (saa kai heteroitakin luokitella), Portia De Rossi Superfemme, L-Koodin Dana tosifemme, Kwanin Mariko mediumfemme, L-koodin Shane Butch, ja Marija Serifovichin euroviisulook superbutch?

        Muita ehdotuksia? Merkittävällä asiallahan tässä ollaan...

    • kuitenkin bi-tyttö

      Laittaisin vielä lisätarkennusta omaan bisse-filosofiaani, jopa vähän agressiivisemmallakin tekstillä:
      Ymmärtäisin että meillä kaikilla on kuitenkin jokin ihannekuva valmiina kun lähdemme etsimään toista ihmistä. Toteutuuko tuo kuva, se on eri asia, mutta tarkoitan että jos olen naisenhakupäällä, haluan itselleni naisen! Siis naisen joka näyttää NAISELTA ja omaa naisellisen luonteen. (Kauniin ja hyvännäköisen etsinnästä on tässä turha puhua kenenkään. Kauneushan on tunnetusti katsojan silmässä). Bissenä voin heti myös sanoa että jos haluan toisena päivänä miehen, etsin sitten MIEHEN. En siis naista joka miehisellä olemuksellaan ja käyttäytymisellään, saati sitten androkyynisellä ulkonäöllään, muka korvaisi "miehenkaipuuni". Mies on mies, ja nainen nainen. Sanon kuitenkaan tarkoittamatta stereotyyppisiä ÄÄRIPÄITÄ
      Annan kaikkien kukkien kukkia mutta heitän myöskin ilmoille ajatuksen että lesbot etsivät paria VAIN naissukupuolen edustajista (se heille suotakoon), kukin mieltymystensä mukaisesti. Kuka naisellista edustajaa, kuka miehistä- tai joku jotain siltä väliltä. Silloin puolet maapallomme ihmisistä jää haun ulkopuolelle (siis miehet). Siinä syy miksi olen bisse, en lesbo. Lesbo-vihaajaa minusta on AIVAN turha hakea. Sitä en ole. Päinvastoin.

      Vielä pikaisesti vastaan tuohon "hanki elämä"-kommenttiin: Minulla siis ON elämä, ette uskokaan kuinka monimuotoinen (bissejen elämä usein on!). Televisiota ei tarvitse katsoa kun ei ole aikaa muilta tekemisiltä. Korkeintaan nauhoitettu leffa silloin tällöin. Uutiset luen lehdistä. Ja loppujen lopuksi, mitä elämän moninaisuus liittyy siihen haluanko kauniin ja viehättävän naisen vierelleni, vaiko jonkin muun.

      Saa kommentoida edelleenkin tätä. Reiluin sanakääntein, siitä vaan, olkaa hyvä.

      • noin vaikeeta?!

        Onko sulla vähä hassu ajatusmaailma, et vaikka ite oot bisse niin silti ei bissetytöt sulle kelpaa, ku haet vaan femmelesboja? wtf, vois sanoo oikeesti, et lopeta jo se luokittelu. tollasista ihmisistä ei oo ku haittaa meille vähemmistön edustajille. annat niin väärän kuvan muille ihmisille meistä ja samalla myös itsestäsi.

      • kuitenkin bi-tyttö
        noin vaikeeta?! kirjoitti:

        Edellisen viestin muihin väitteisiin en nyt vastaa kuin siihen että miten ihmeessä voin antaa ITSESTÄNI väärän kuvan muille???
        Taidanpa tietää itsestäni enemmän kuin kukaan muu... Olen sitä mieltä kuin olen ja annan muidenkin olla omaa mieltänsä.

      • GaLPaL
        noin vaikeeta?! kirjoitti:

        Onko sulla vähä hassu ajatusmaailma, et vaikka ite oot bisse niin silti ei bissetytöt sulle kelpaa, ku haet vaan femmelesboja? wtf, vois sanoo oikeesti, et lopeta jo se luokittelu. tollasista ihmisistä ei oo ku haittaa meille vähemmistön edustajille. annat niin väärän kuvan muille ihmisille meistä ja samalla myös itsestäsi.

        [et vaikka ite oot bisse niin silti ei bissetytöt sulle kelpaa, ku haet vaan femmelesboja?tollasista ihmisistä ei oo ku haittaa meille vähemmistön edustajille. annat niin väärän kuvan muille ihmisille meistä ja samalla myös itsestäsi.]

        Siis tarkoittaako tuo myös sitä että valtaväestö saa väärän kuvan homoseksuaaleista jos lesbo hakee bi-seuraa???

      • hanki elämä

        bisse. Elämäni ei ole monimuotoinen, ajoittain koen yksinäisyyttä ja ihastuin harvoin kumpaankaan sukupuoleen mutta silloin tälloin kuitenkin. Olisin iloinen, jos et puhuisi bisseistä noin yleistäen. Mielestäni minulla ei ole yhteistä sinun kanssasi paljoakaan.

      • Mona73

        Ymmärrän tosi hyvin mitä tarkoitat! Ajattelen itse juuri samoin: miehet mihinä ja naiset naisina. Todellakaan ei mitään ketään vastaan, kaikki saavat minun puolestani olla ihan mitä haluavat ja olla mitä mieltä haluavat. Mutta kuten sanoit, niin kaipa jokaisella on jotain ihannetta mielessä, henkilöä jonka näköinen miellyttää silmää SILLÄ tavalla.

        Kauneus on katsojan silmässä, olen samaa mieltä :-) Sen lisäksi kaunis tai komeakaan ei tee vaikutusta jos ei muuten henkisesti olla samoilla aalloilla ollenkaan.

      • Mona73
        Mona73 kirjoitti:

        Tämä viesti oli tarkoitettu vastaukseksi "lisätarkennusta ... kuitenkin bi-tyttö" -tekstiin :-)

      • kuitenkin bi-tyttö
        hanki elämä kirjoitti:

        bisse. Elämäni ei ole monimuotoinen, ajoittain koen yksinäisyyttä ja ihastuin harvoin kumpaankaan sukupuoleen mutta silloin tälloin kuitenkin. Olisin iloinen, jos et puhuisi bisseistä noin yleistäen. Mielestäni minulla ei ole yhteistä sinun kanssasi paljoakaan.

        Moikka vaan kollega :-)
        Enhän kaikkiin bisseihin sentään ulottanut määritelmääni elämän moninaisuudesta. Sanoin että "bissejen elämä usein on".
        No sehän riippuu tietenkin monesta asiasta: Asuuko maalla vai isossa kaupungissa vai pikkukylässä, onko perheellinen vai sinkku ja tietenkin vielä omasta luonteenlaadusta.
        Mutta niin se vaan on että jos voi "sählätä" :-) vapaasti ja nauttia elämästä niin bissellä on useinkin aika värikästä touhua. Seksielämä on varmaankin hyvin erilaista kuin valtaväestöllä.

        Hyvää kesän jatkoa sinulle ja piristyhän nyt.

      • kuitenkin bi-tyttö
        Mona73 kirjoitti:

        Ymmärrän tosi hyvin mitä tarkoitat! Ajattelen itse juuri samoin: miehet mihinä ja naiset naisina. Todellakaan ei mitään ketään vastaan, kaikki saavat minun puolestani olla ihan mitä haluavat ja olla mitä mieltä haluavat. Mutta kuten sanoit, niin kaipa jokaisella on jotain ihannetta mielessä, henkilöä jonka näköinen miellyttää silmää SILLÄ tavalla.

        Kauneus on katsojan silmässä, olen samaa mieltä :-) Sen lisäksi kaunis tai komeakaan ei tee vaikutusta jos ei muuten henkisesti olla samoilla aalloilla ollenkaan.

        Kiva että joku on samaa mieltäkin. Kiitos sinulle mukavista sanoista ja tuo viimeinen lauseesi "kaunis tai komeakaan ei tee vaikutusta jos ei muuten henkisesti olla samoilla aalloilla ollenkaan" oli hienosti sanottu.

        Minunkin "tyttömakuni" on kyllä aika poikkeava valtavirrasta. Persoonallisen näköiset naiselliset tytöt ovat kauniita ja jos vielä eivät ole "missimitoissa" vaan omaavat muotoja ja ovat vähän pyöreitäkin, niin silloin osuu minun makuuni.

        Aivan, olen tuostakin samaa mieltä :) Kauniitahan ne on missitkin, mutta ei ollenkaan minun makuuni. Tykkään huomattavasti lyhemmistä tytöistä ja persoonallisuus on ehdottomasti plussaa.

        Kiitos sinulle, minustakin on tosi mukava huomata että joku on samaa mieltä kanssani :)

    • Kuukivi76

      olen kyllä femme ja etsin, kai joskus tuntuu että liiankin femmeä naista koska sitten ne ovat heteroita joihin ihastun. Totta, naiselliset naiset tuntuvat olevan kiven alla... itse kyllä pidän myös naisista joissa on vähän maskuliinisia luonteenominaisuuksia mutta ulkonäön pitäisi olla naisellinen. Ei meitä kauheasti vaan taida olla. Että sinkkuna sitten ja silleen ;)

      • Mona73

        Olipa kiva lukea tätä viestiketjua :)

        Itse olen bi tyttö, seurustelen miehen kanssa, olen omasta mielestäni kovastikkin naisellinen ulkoisesti, luonne taas enemmän maskuliininen ulkonäöstä huolimatta. Työt ja harrastukset on ns "miesten lajeja". Silloin kun katselen naisia sillä silmällä, niin minun silmää miellyttää naisellinen nainen. Minulla on ollut vain yksi nainen ja hän on minun silmissäni prinsessa :) hän on ihana, kaunis, herkkä, suloinen, herttainen....

        Nämä bi jutut on itselle aika uusia ja en ole koskaan käynyt missään "alan paikassa" :) Mutta tosiaan, seurustelen enkä ole hakemassa parisuhdetta.

      • kuitenkin bi-tyttö

        Kirjoitit: "olen kyllä femme ja etsin, kai joskus tuntuu että liiankin femmeä naista koska sitten ne ovat heteroita joihin ihastun."

        Hih... samaa on minullekin sattunut, tai en nyt ehkä ole ehtinyt ihastua mutta flirtille olen mennyt. Kysellyt vaivihkaa asioista ja todennut että pahus, umpihetero taas! Hitto kun menee ihana nainen hukkaan!
        No tuo on arkipäivää eikä sitä auta jäädä suremaan.
        Toisaalta olen kyllä onnistunut jonkun, ennen heterotytön käännyttämäänkin, ei sen puoleen. Vaiherikastahan elämä pitää ollakin.

        Kirjoitit: Ei meitä kauheasti vaan taida olla (femmejä). Että sinkkuna sitten ja silleen ;)

        Niinpä. Se tuossa tilanteessasi on kyllä hyvääkin että et ole lipsunut mieltymstesi (luonteesi) ulkopuolelle, ja ottanut vain jotain vierellesi, kun nyt parempaakaan ei löytynyt. Omana itsenänsä pysyminen ja periaatteiden pitäminen on ihmisen onnellisuuden yksi suuri peruskivi.

      • ford prefekt

        Minua ei kiinnosta ihmisen ulkonäkö pätkääkään, kunhan on siisti ja puhdas. En siis ole etsinyt kumppania ajatellen, olisiko femme vai rekkis enemmän makuuni. Se, mitä ihmisellä on korvien välissä on merkittävää, ei mikään muu.

        Taatusti saa etsiä ja pysyä sinkkuna, jos rajaa uudet mahdolliset tuttavuudet pois pelkän ulkonäön perusteella.

        (Sorry, tekstin sävy saattaa vaikuttaa hyökkäävältä, mutta olen vain niin totaalisen kyllästynyt tämän yhteiskunnan ulkonäön palvontaan.)

        Terveisin, semibutch ;)

    • Nimetön

      Itse olen femme ja seurustelen femmen kanssa. Tai riippuu tietysti siitä, miten femmen määrittelee. Pääsääntöisesti käytämme naisellisia vaatteita, meikkaamme ja molemmilla on pitkät hiukset. Mutta kyllä meissä molemmissa on maskuliinisiakin persoonallisuuden piirteitä emmekä aina näytä hyvältä. Ulkopuolinen ei voisi kuitenkaan ulkonäön perusteella arvata että olemme lesbopari.

      Emme asu Helsingissä ja voin todeta, että muualla Suomessa naisellisia lesboja on vielä vähemmän. Olen tullut siihen tulokseen, että jos parisuhteeni jostain syystä kariutuisi, niin aika epätodennäköistä olisi, että löytäisin itselleni toistamiseen naisellisen tyttöystävän :)

      Femme-femme parina on ikävintä se, että osa butcheista pitää meitä jonkinlaisina feikkaajina. Emme ole aina saaneet lämmintä vastaanottoa lesbopiireissä. Toisaaalta myös esimerkiksi heteromiehetkin luulevat, että emme ole oikeasti pari, koska näytämme naisilta. Ehkä siitä syytä me vietämmekin aikaamme mieluiten omissa oloissamme ja niiden ihmisten läheisyydessä, jotka eivät kyseenalaista suhdettamme.

      • kuitenkin bi-tyttö

        Kiva että ilmottauduitte tänne. Onnea teille suhteessanne edelleenkin. Näin kuitenkin "VAIN" bi-tyttönä, vilpittömästi ihailen teitä ja teidänlaisianne. Ette asu "ruuhkasuomessa" mutta olette löytäneet toisenne KUITENKIN. Se varmaankin on teidän kohtalonne.
        Onhan se tilastollisesti tietenkin niin että missä on eniten ihmisiä, sieltä myös löytyy femme-lesboja eniten, mutta tuntemukseni on masentuneesti se että femmejen käyrä laskee jyrkemmin kuin väestömäärän. Syy varmasti löytyy "suvaitsevaisuusasteikosta", mikä tarkoittaa että, mitä ememmän ihmisiä sitä helpommin jopa femme-lesbot hyväksytään ja he sulautuvat joukkoon. Mutta kuinka paljon tarvitaan populaatiota ennenkuin tällainen tilanne voi tulla näkyviin... Se varmaankin on tärkeä kysymykseni sisältö.

        Kirjoitit:
        "Jos parisuhteeni jostain syystä kariutuisi, niin aika epätodennäköistä olisi, että löytäisin itselleni toistamiseen naisellisen tyttöystävän :)"

        Jaa´a. Tuoltahan se varmasti tuntuu, mutta mutta -
        ...Kuitenkin ihana toteamus sinulta! Elämä vain voi tuoda eteemme ihmeellisiä asioita jos vain pidämme mielipiteistämme kiinni ja jaksamme yrittää. (..siis jos noin olisi kuvitteellinen tilanne...)

        Kirjoitit: "Femme-femme parina on ikävintä se, että osa butcheista pitää meitä jonkinlaisina feikkaajina."

        Tuo on minulle tuntematon asia. En ole törmännyt täällä koskaan moiseen mutta en kiellä tietenkään kokemuksiasi. Outoa, mielestäni.
        Loppukommenttisi oli sitä mitä olen ounastellutkin: Jos on löytänyt ihanan femmen vierelleen, miksi ei sitten viettäisi kaikkea aikaansa hänen vierellään.

        Kiitos kommenteista.

    • mielenkiintoisesta

      Kiitos ketjusta, samoja pohdintoja kuin omassa mielessäni taannoin (ja vielä joskus nytkin).

      Ulkoisella olemuksella on kyllä itselleni sikäli merkitystä, että en vaan kykene tuntemaan vetoa läheskään kaikkiin naisiin, vaikka he luonteeltaan olisivat upeita, älykkäitä, fiksuja, lämpimiä...Ihminen on minulle konaisuus, jossa on äly, sydän ja kroppa. Se ei mielestäni ole samaa kuin joku hollywood-standardoidun kauneuden palvonta-ihmisiä vain kiinnostaa ja kiihottaa erilainen olemus. Näin myös heterosuhteissa ja miesten homosuhteissa. Jotkut bi:t tai lesbot kiinnostuvat vain butcheisa.

      Minusta on väärin tuomita joku siksi, että hän tuntee vetoa tietyntyyppisiin ihmisiin niin kauan kuin ihmisiä ei arvoteta keskenään. Ketjun aloittajahan kuvasi vain omia tunteitaan.

      Olen neljääkymppiä lähentelevä omasta mielestäni melko naisellinen nainen kuten myös hiukan nuorempi naisystäväni. Olemme olleet yhdessä reilut viisi vuotta, netissä tutustuimme aikoinaan ilmoitukseni kautta :) Asumme Helsingissä emmekä koskaan käy alan tai juuri muissakaan ravintoloissa. Itse olen joskus ystäväni seurassa käynyt, mutta en oikein koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon, olemukseni tai ikänikään puolesta.

      Meidät voi bongata ruokakaupassa, kävelyllä, konserteissa,kuntosalilla, leffassa - missä vaan. Joku tajuaa että olemme pari, toinen ei.

      Sinänsä naisellisuus ei ole minusta kiinni perinaisellista piirteistä uten korkokengistä tai pitkistä hiuksista - tai korkean kimeästä äänestä (mikä turn off meikäläiselle!).
      Lyhythiuksinen nainen tennareissa voi olla hyvinkin naisellinen :) Enemmän kyse on minun mielestäni tavasta olla, liikkua, puhua, toki pukeutumisestakin.

      Toivoisin, että nuoret työtö olisivat sitä mitä ovat, poikatyttöjä tai sitten ns naisellisia. Joskus näkee nuoria oletettavasti lesbotyttöjä, jotka melkein hampaat irvessä ovat niin miestä, niin miestä. Ehkä siten pääsee paremmin piireihin, joissa jatkuu butch-meininki ja muut kaikkoavat.

    • hyvin hämmästynyt

      Olen törmännyt samaan ongelmaan itsekin.Olen itse mielestäni femme(pitkät hiukset,meikkaan,välil korkeatakin korkoa)ja olen seurustellut toisen femmen kanssa.Ja nyt kun etsisi ihan vakavissa mielin sitä neitokaista kainaloon niin onkin varsinainen työ löytää femme-nainen!Saa ottaa yhteyttä,tosin näin aluks vaikka vastaamalla tähän viestiin:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe