Muutaman kerran olen huomannut Kouvolassa mainoksia "muodin yö" tapahtumista. Vaate-yms. kaupat ovat siis auki kello 21.00 asti. Lappeenrannassa olisi ollut nyt kisojen aikaan hyvä järjestää tällainen tai edes joskus muulloin.
Ei työpäivän jälkeen aina jaksa lähteä shoppaamaan, kun kaupat on viiteen asti auki ja lauantaisinkin, kun haluaisi nukkua vähän pitempään ja puuhailla aamuaskareet ihan rauhassa, erikoisliikkeet sulkee ovensa osa jo kahdelta...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.