Hollywoodin julkut

Tinde34

Millä todennäköisyydellä Universal Studiolla käydessään tapaa kuuluisuuksia?

5

1172

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ookook

      siellä on stageja kuvauksia varten ja teemapuisto suurelle yleisölle. Ennemmin saatat nähdä hollywood boulevardilla julkkuja tai rodeo drivella. JOs oikein ahkera julkkumetsästäjä olet, niin osta hollywoodista jostain kioskista kartta, jossa kerrottu suunnilleen missä kukin asuu. KUitenkin siellä varoitellaan tunkeilusta, joten ei kannata liika ahkeraan lähteä bongailemaan.

      • bongata

        suosittelen itekin rodeo drivea, tosin eniten julkkuja olen nähnyt malibussa ja sen lähistöllä jossa on muutama marketti ja starbucksissakin kävi julkkuja pamela anderssonista pierce brosnaniin hakemassa aamukahvejaan.


    • jussiksi

      Kantsii pitää silmät auki. Useammin saattaa tulla vastaan sellaisia B tai C-luokan pikkujulkimoita "tuttuja tv:stä", joiden kasvot ehkä muistat mutta nimi on tuntematon. He kun asuvat ihan "tavallisen kansan" keskuudessa.
      Yksi hyvä mesta voisi olla Malibujen ja muiden kalliiden alueiden lisäksi 30 minsaa Hollywoodista pohjoiseen sijaitseva Santa Clarita Valleyn alue, jossa nykyjän sijaitsee suurin osa kaupungin studiotiloista. (mm. Melrose Place, Deadwood jne kuvattu alueella.) Siellä itse törmäsin useinten pikkutähtiin ja kuvauskalustoon.

      Mutta isot starat ovatkin sitten ehkä hankalampi juttu...

      Itse asuin kaupungissa 5v ja kaksi isoa staraa tuli vastaa - Arnold ja DiCapro. Laske siitä sitten prosentuaalinen tod.näköisyys.

      Yksi hyvä keino voisi olla hakeutua stuioyleisöksi jonkin ohjelman nauhoituksiin. (esim. Jay Leno tai jokin Sitcom?) Liput kannattaa hankkia jo kotimaasta käsin, ne kun ovat yleensä haluttua tavaraa.

      • enya777

        Itse asuin 2 vuotta L.A.ssa ja näin useammankin julkkiksen. Kaikkein useimmin näin heitä leffateattereissa, etenkin erikoisesityksissä (vanhat klassikot tms.), kuten UCLAn campusteatterissa tai AFIn teatterissa.


      • enya777
        enya777 kirjoitti:

        Itse asuin 2 vuotta L.A.ssa ja näin useammankin julkkiksen. Kaikkein useimmin näin heitä leffateattereissa, etenkin erikoisesityksissä (vanhat klassikot tms.), kuten UCLAn campusteatterissa tai AFIn teatterissa.

        Niin selvennykseksi, joskus julkku oli leffaa katsomassa, joskus puhumassa leffaa ennen tai sen jälkeen yleisölle, esim. Pam Grier kävi leffateatterissa vastaamassa yleisön kysymyksiin oman 70-luvun leffaesityssarjansa yhteydessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe