Raskaaksi

tulla melkein 48v aika mahdotonta jos aattelee maalaisjärjellä. Aika pieni prosentti ainakin.
Ennen sanottiin ett pitää olla säännölliset *ne että voi tulla.
61458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meidän kaupungissa oli muutamia vuosia sitten
yksi nainen joka oli 49 vuotias ja sai lapsen.
en sitten tiedä oliko hänellä säännölliset kuu-
kautiset. mutta lapsen hän sai. Niin että sekin voi olla mahdollista.

Äänestä
  • kuukautiset, voi tulla raskaaksi. Suomessa on joka vuosi muutama 50v. synnyttäjä.

    Äänestä

Olen 50 v. ja toivon kovasti tulevani raskaaksi. Minusta tällä asenteella on tosi hyvä! Ei tarvita ehkäisyä ja jos totta puhun, niin en usko, että jaksaisin ukostakaan aina innostua ihan samalla tavalla, jos mulla ei olisi takana tätä vauvahaavetta. Ukko nauraa mun haaveelle ja välillä taas sanoo, että älä pelottele. Mulla on jo aikuisia lapsiakin, joten en ole lapseton. Jos olisin niin tilanne olis toinen. Täytyy uskaltaa elää!

Äänestä
  • minun suvussa (äidin puolelta) naiset ovat saaneet terveitä vauvoja vielä viisissäkymmenissä - ja eläneet ihan vetreinä tosi vanhoiksi.

    Äänestä

Olen 45 ja seksielämämme on hiljaista, vain kerran pari kolme kuussa. Olen yrittänyt hoidella ne harvatkin kerrat varmoina aikoina, että "tärppäämistä" ei enää tapahtuisi, en käytä enää mitään varsinaista ehkäisyä. Tietysti me kaikki olemme tähän ikään mennessä tottuneet saamaan sisällemme, kuka enemmän tai vähemmän, joko ehkäisyllä tai ilman.
Onko minulla enää mitään vaaraa, vaikka en enää laskisi varmoja päiviä ? Kertokaahan mielipiteitänne.

Äänestä
  • raskaaksi. Jos pystyt laskemaan varmat ajat, sulla on kuukautiset säännöllisesti.

    Itse käytän Nuvaringiä (kysy gyneltä)..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmmmmmmmmm.... kirjoitti:

tulla melkein 48v aika mahdotonta jos aattelee maalaisjärjellä. Aika pieni prosentti ainakin.
Ennen sanottiin ett pitää olla säännölliset *ne että voi tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu