Tauluteevee ja katseluetäisyys

Lehva friikki

Katselu etäisyys on sama kuin ruudun leveys.
Ainakin sen olen todennut itse aika hyväksi.
Myös monet leffa friikit ovat samaa mieltä.

Monet hölmöt käsittää kuvan "koon" jotenkin olennaisena. Oma näkemykseni että kyse on lähinnä peitosta, eikä koosta. Katselu etäisyys on suhteutettava näytön kokoon. Ja miten niin leffassa on muka isompi kuva kuin 22" näytössä? Ei pidä paikkaansa.

IMAX leffoissa suositaan jopa sellaista kuvakokoa, että se on täydet 180 astetta. Nuo näyttääkin tosi hauskalta jos niitä katsoo tavallisesta televisiosta. Kun monet kohtaukset on kuvattu sellaisella laajakulmalinssillä että se täyttää tuon 180 asteen ehdon.

Aivan kuten ihminen näkee siis normaalisti. Jos levität kädet suoraan sivuille, näet todennäköisesti kummankin käden, ellei näkökenttäsi ole kaventunut.

Toinen helppo testi on laittaa ruudun joka toinen pikseli mustaksi ja joka toinen valkoiseksi. Jos et eroita jokaista pikseliä, katsot turhan kaukaan ja kuvanlaatu kärsii silmiesi vuoksi.

Myöskään koko ja resoluutio eivät ole sitten synonyymejä. Varsinkin tähän törmää välillä näyttöjä hankiessa.

PSP:n näyttö on myös hyvä, se on pieni ja korkearesoluutioinen näyttö. Sitä on hyvä katsoa juuri sen 40-60 sentin päästä.

Tietysti myös lähdemateriaali vaikuttaa asiaan. DigiTV:n kuva on niin kirotun huono. Mutta pääasiassa tuleekin katsottua kaikki matsku blu-ray levyiltä, jolloin katselu etäisyydenkin kuuluu luonnollisesti olla 1/4 digitv roskaan verrattuna.

4

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.a.s.i

      on 32" 2metrin päässä ja 37" olis aika optimi tolle matkalle mutta kyllä tuolla pärjää :D

      • cnyyvannzn

        eikös sohvan siirtäminen lähemmäksi tule halvemmaksi kuin isomman telkan hankkiminen?

        mulla on 32" ruutuun matkaa jotain vajaa pari metriä. se mitoitettiin niin että tohon sopii sohva ja tolta etäisyydeltä näkee tekstit ilman laseja :)


      • Toinen ääripää
        cnyyvannzn kirjoitti:

        eikös sohvan siirtäminen lähemmäksi tule halvemmaksi kuin isomman telkan hankkiminen?

        mulla on 32" ruutuun matkaa jotain vajaa pari metriä. se mitoitettiin niin että tohon sopii sohva ja tolta etäisyydeltä näkee tekstit ilman laseja :)

        Aivan, tuo tekstien näkeminen on se toinen ääripää. Se riippuu myös minkä kokoista tekstiä näytöllä esitetään. 1920x1200 tilassa kun katsoo esim 8 cpi tekstiä, vaikka 32" näytältä, niin voipi tuottaa kovin kaukaa tuskaa... Ilman laseja... Eli kiikareita. ;)

        Jos katseluetäisyys on tärkeä, niin sitten menee melko helposti tykin puolelle. Sillä sa sopivan peiton vähän pidemmälläkin matkalla. Kun taas littutöllöä mielestäni tulee katsoa aika läheltä, ettei yksityiskohdat jää näkymättömiin.


    • ....

      Minulla ei ole huono näkö. Katselen tällä hetkellä 21'' CRT telkkari 3 metrin päästä.

      Vaihdan sen kohtapuolin 32'' litteään LCD telkkariin ja silti etäisyys tulee pysymään samana 3 metrinä.

      Katseluetäisyys on yksilöllistä eikä sitä pidä yleistää. 32'' ja 37'' tuuman kuvaa voi mielestäni hyvin katsella 2-3 metrin etäisyydeltä jos on normaali näkö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe