Kirppisdiggari

Minä ostan nykyään hepeneeni kirpputoreilta.
Naurettavaan hintaan jos jonkinmoista vaatetta.
Kengistä peruukkeihin. Suosittelen muillekin.
102220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

joo niin mäkin on mahtavia uusiakin vaatteita viimeksi löysin uuden korsetin

Äänestä

Olisi se aika kaameeta jos joutuisi kirpparivaatteissa kulkemaan. Alusvaatteet on ainakin niin henkilökohtainen asia, etten voisi kuvitellakaan niitä kirpparilta ostavani. En jaksa uskoa että edes sopivia rintaliivejä löytyisi, kun nyt sattuu olemaan ihan omat rinnatkin, eikä mitkään silikonihärpäkkeet. En pitäisi käytettyjä kenkiäkään ja peruukkia en missään tarvitse kun on omatkin pitkät ja hyväkuntoiset hiukset. Onneksi on vielä sen verran rahaa riittänyt, että saan uusia vaatteita kaupasta kun niitä tarvitsen. On ne kauniit ja muodikkaat (sekä uudet) vaatteet naiselle kuitenkin aika tärkeä juttu.

Äänestä

Olen joskus kierrellyt kirppareita, turhaan. Hyvin harvoin myynnissä löytyy kokoani olevia vaatteita. Lisäksi kirpparivaatteet ovat usein aika vanhaa tyyliä kun edellinen käyttäjä on jo kyllästynyt. Joskus kun katselee kirpparivaatteissa kulkevia ihmisiä, niin aika vanhahtavan tyylisiä ovat. Itse ostan mieluummin nykymuotia olevia vaatteita. Alusvaatteita en missään nimessä ostaisi kirpparilta! Liivit ym. on uutena ostamalla kuosissaan, eikä jo parhaan ryhtinsä menettäneitä kuten kirpparilla. Kun elän muutenkin tavallisen naisen elämää, niin haluan näyttääkin samantyyliseltä kuin muutkin naiset. Ehkäpä transvestiitit innostuvat eniten noista kirpparivaatteista, koska he usein pukeutuvatkin äitinsä nuoruusajan pukeutumistyylillä.

Äänestä

Olen kyllä kierrellyt kirppiksillä etsimässä niitä näitä, mutta ei siellä kyllä vaatteita minulle ole. Monta kertaa on tullut aateltua että kuka muu kirpparilta muka vaatteita löytää kun pienet transvestiitit. Ei pitkät ulkonäöstään välittävät transnaiset ainakaan.

Äänestä
  • "...kuka muu kirpparilta muka vaatteita löytää kun pienet transvestiitit..."

    Eläköön me pienet transvestiitit! Kuinka monta kirpparia me Suomessa pidämmekään hengissä, kun niiltä ei kerran kukaan muu mitään osta ja silti noita kirppareita on pilvin pimein.

    Äänestä

Olen myynyt tavaraa kirpputoreilla, mutta mitään ostettavaa en niiltä ole löytänyt. Minä kun ostan vain tarpeesen. Kenkiä en voi kuvitellakaan ostavani kirppareilta, kun mukavia, kauniita ja sopivia ei tahdo löytyä kaupoistakaan. Peruukkeja en tarvitse ja jos näillä helteillä tarvitsisin, ajaisin mieluummin pääni kaljuksi.

Äänestä
  • Jos on tarkka ja tietää mitä hakee niin kirppareilta voi löytää kivojakin vaatteita. Asiaan auttaa hyvin paljon jos on tyypillisen naisen pituinen, eikä huomattavasti pidempi.

    Äänestä

Tiedä noista hepenistä. Hameita pari on tarttu-
nut mukaan ja yksi hopean kiiltoinen pusero.
Alusasuja, kenkiä tai peruukkeja en osta.
Yhdellä kirpparilla oli 60 luvun korsetteja,
jotka oli saatu suoraan kaupasta lahjoituksena.
Ne olisi kiinnostanut, mutta sopivaa kokoa ei ollut. Liian pieniä tai isoja kokoja.

Omia aluasuja en myöskään veisi myyntiin, jos
olisivat käytettyjä. Ne on kuitenkin intiimejä
ja hygienia juttuja.

Äänestä

Varmasti jotakin kirppisvaatteita voisin käyttääkin, sillä löytyyhän sieltä sitä rättiä monen laatuista. Ainakaan mitään alusvaatteita en käyttäisi, vaikka olisivat kuinka laadukkaita. Jotenkin ihmetyttää, että kuka ostaa, tai kuka edes kuvittelee jonkun ostavan jotakin värikoodattuja kalsareita jarrutusjälkineen, tai jotakin vaikkapa kosmetiikkaa avattuina purkkeina. Ihan käsittämätöntä tavaraa joskus on myynnissä. No, ehkä niitä joku assankulman kassi-Alma ostaa.

Äänestä

Ja saapa kirppareilta muutakin hienoa kuin "hepeneitä". Itse olen löytänyt jopa oopperakuoron räätälöidyn smokkipuvun hintaan 7,50e. Se on kertakaikkiaan upea!

Että näin meillä valtavirrasta poikkeavilla transuilla. ;) Outoa olla vähemmistön vähemmistöä. Heh. Tai ehkäpä ns. syntymästään biologiset naiset eivät vain tiedosta transuuttaan (outo sana), kun heidät hyväksytään housuasuisinakin ihan mukinoitta. Epäreilua, sanon minä. Mutta hei! Elämä on. Se tuskin on uutta kenellekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pena123 kirjoitti:

Minä ostan nykyään hepeneeni kirpputoreilta.
Naurettavaan hintaan jos jonkinmoista vaatetta.
Kengistä peruukkeihin. Suosittelen muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu