tunnen itseni ulkopuoliseksi

Eli, miesystävälläni on 4v. poika, joka asuu äitinsä luona toisella paikkakunnalla. Ongelmana on se, että tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi tähän miehen "toiseen elämään". Olen tavannut lapsen peräti yhden kerran, jolloin mies vielä valehteli että tämä ko. lapsi ei ole hänen vaan hänen veljensä (suhteen alkuaikoina). Asia tietysti valkeni minulle ja välirikko tuli moneksi kuukaudeksi.Tämän tilanteen jälkeen olen tuntenut oloni kiusaantuneeksi jos edes ollaan puhuttu ko. lapsesta (silloin kun mies jotain lapsesta vaivautuu minulle kertomaan. usein mä olen se joka yrittää jutella ja kysellä lapsesta).

Mies on käynyt katsomassa lasta n. yhden kerran kuussa, mutta nyt kun lapsi on vanhempi niin on tullut meille viikonlopuksi kerran kuussa. Itse en ole ollut kertaakaan paikalla kun lapsi on meillä...Koska mies ei puhu lapsesta minulle mitään ja olen myös ajatellut että saavat olla kahdestaan kun niin harvoin näkevät. En tiedä miten suhtautua jos joutuisin olemaan samaan aikaan viikonloppua kotona.

Ei ole kiva kuulla kun mies puhuu exän kanssa että lapsi tulee kylään tänä vkonloppuna vaikka mies ei ole siitä minulle mitään puhunut ennen puhelua, ja siis nimenomaan mies sanoo et ajatteli jos lapsi tulisi tänä viikonloppuna.
Ärsyttää niin suunnattomasti tää miehen asenne. En tiedä haluaako hän pitää tän meidän suhteen jotenkin irti vanhasta, ja että kun hän on lapsen kanssa ni mä en kuulu siihen.

Kuitenkin tiedän, että jos haluan tulevaisuuden ko. miehen kanssa niin mun on myös tavattava tämä lapsi/lapsen tavattava ja totuttava myös muhun. Ja kai se ois parempi kaikkien kannalta aloittaa jo nyt ku lapsi on vielä niin nuori.

Mitä mun pitäs tehä? En siis tunne vihaa lasta kohtaan, enemmän mun miehen asennetta kohtaan... Miehen exää en ole myöskään tavannut, tuntuu jotenkin kiusalliselta sekin tilanne...