Outo juttu

Onko kukaan muu huomannut vauvassaan, että se värisyttäisi jalkaansa? Meillä vauva tekee sellaista joskus (aika harvoin kuitenkin) jos käden laittaa vasten sen jalanpohjaa ja vauva suoristaa jalkateränsä.
3472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sama juttu vaan niillä tärisi jalka joka kerta kun vaihdoin vaippaa,keskosuuden takia ne tekivät pään ultran mutta kaikki oli ok! Lääkäri tuumas että monella keskosella voi olla tämmöinen oire!Onko lapsesi keskonen?

Äänestä
  • Poika syntyi rv 40 6. Muuten tuntunut kehittyvän ihan normaalisti (?): nauraa, jokeltaa, "keskustelee", potkii minkä ehtii, huitoo käsillä lelukaaren leluja ja on pari kertaa kääntynyt itse selinmakuulta vatsalle. Tällä hetkellä poju on 3kk ja 2 päivää vanha. Laittoi vain vähän miettimään, kun yhdessä blogissa joku äiti kertoi stressaavansa yli kaiken moista tärinää vauvansa jalassa (kyseinen kirjoittaja ei sitten ollut laittanut tekstiinsä, että miksi oli siitä niin paniikissa)...

    Äänestä

homma kyseessä meillä, kun vauvan toinen käsi välillä värisee. Ihmettelin sitä kaverilleni, jolla on kolme lasta. Hän sanoi, että on ihan normaalia, kuulemma hermoradat (tai jotain, en muista varmaksi) eivät vaan ole vielä kehittyneet ihan täysin. Hän oli itse kysynyt sitä yhden lapsen kohdalla lääkäriltä. Ja olen huomannut nyt myöhemmin samaa muidenkin vauvoilla. Mainitse silti seuraavalla neuvolareissulla, niin ei jää vaivaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäiskö huolestua? kirjoitti:

Onko kukaan muu huomannut vauvassaan, että se värisyttäisi jalkaansa? Meillä vauva tekee sellaista joskus (aika harvoin kuitenkin) jos käden laittaa vasten sen jalanpohjaa ja vauva suoristaa jalkateränsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu