kasvoi 200% ? siinä miettimistä, miten mahdollista? Sanoisin että kyllä on "koulutettua" väkeä siellä sosussa? ja tämä tapahtunut 2-3v. välillä, erään työntekijän tullessa töihin muualta tähän kaupunkiin..
T. äiti joka syötti 2kk ikäistä liikaa? ei kuulemma vaippoja ollut jne. Alkoholi ei mukana :), näinhän yleensä päätellään asioiden olevan.
Eli lapseni huostaanotettiin, toki taistelen hänestä.
Länisuomessa, eräässä kaupungissa
20
935
Vastaukset
- Varmaan
Ainakin olen kuullu monilta tampereella asuvilta vastaavia juttuja
- ovat aivan pihalla
ja paljon sijaisia, eteläpuoli ainakin on ollut ihan p:sta.
- nimimerkki
Olen järkyttyneenä ja ällistyneenä lueskellut näitä huostaanottojuttuja tältä palstalta (olen siis vasta tänne "eksynyt", itsellä ei kokemusta huostaanotoista ja lapsenikin ovat jo aikuisia).
Tämäkin esimerkki, että lapsi otettiin huostaan, koska äiti syötti häntä liikaa, eikä lapsella ollut vaippoja! Kuinka on mahdollista, että lapsi huostaanotetaan tuollaisten syiden takia.
Kuka ensinnäkään voi tarkkailla, minkä verran vauvalle annetaan ruokaa (tietenkin neuvola, mutta luulisin, että siellä näinäkin päivinä tarkkaillaan vain sitä, että lapsi saa riittävästi ruokaa vaiheessa, jossa imetyksen kanssa saattaa ilmetä ongelmia).
Ja tämä vaippa-asia. Voihan lasta pitää ja täytyykin pitää välillä ilman vaippaa, jotta iho saisi ilmaa, varsinkin tällaisilla kuumilla ilmoilla. Onko sekin nykyään syy huostaanottoon?!
Ei voi tällainen "vanha" ihminen ymmärtää nykymeininkiä; ei ennenvanhaan tullut kyseeseenkään, että noin pienten asioiden takia lapsi olisi huostaanotettu.
Kuinka kukaan enää voi kasvattaa ja hoitaa lastaan niin, ettei lasta huostaanoteta, jos mitättömimmätkin syyt johtavat tuollaiseen?
Vai onko näissä kertomuksissa taustalla jotain, mitä ei täällä voida tai haluta tuoda julki? Olen todella ymmälläni, enkä millään haluaisi uskoa lukemaani, mutta pakko se kai on, kun monet täällä niin vakuuttelevat.- ovat kyllä
tekosyitä. Kai tuossa on kysymyksessä jo valmiiksi leimattu äiti, yksinhuoltaja, joka eleli fattan kustannuksella, arvelisin. Ei tavallisten perheitten lapsia sossut valvo, eivätkä puutu niiden asioihin.
- Mitä ne muita
ovat kyllä kirjoitti:
tekosyitä. Kai tuossa on kysymyksessä jo valmiiksi leimattu äiti, yksinhuoltaja, joka eleli fattan kustannuksella, arvelisin. Ei tavallisten perheitten lapsia sossut valvo, eivätkä puutu niiden asioihin.
ovat kuin tekosyitä, kun opettaja ensin tekee lastensuojeluilmoituksen oppilaan liian suurista vaatteista ja kouluongelmissa. Ilmoituksessa oli mainittu myös, miten oppilaan kautta oli saatu tietää, että äiti on kotona joskus huonovointinen ja oksentelee.
Sossuhan repesi riemusta ilmoituksen saatuaan ja leimasi äidin välittömästi kasvatuskyvyttömäksi alkoholistiksi. Mutta äitipä sattui olemaan tietoinen lääkäriasemalla tehtävästä testistä, joka osoittaa alkoholin käytön 99-prosenttisella varmuudella viimeisen puolentoista vuoden ajalta ja testi oli puhdas.
Hänellä oli myös varaa maksaa 10.000 euroa huippuhyvään juristiin ja kun tämä astui kuvaan mukaan, alkoi opettaja pyydellä anteeksi aiheetonta ilmoitustaan.
Että tällä tavalla niitä lapsia huostaanotetaan Suomessa nykyisin. Nimittäin läheskään kaikilla vanhemmilla ei ole tuollaisia rahoja asianajajaan, eikä tietoa edes tuollaisesta testistä, joka teetetään yksityisellä lääkäriasemalla.
Ei todellakaan tarvitse olla mitenkään "leimattu", kuten edellinen väitti. - sukulaisiltakin
joita ei ole otettu mukaan lapsen syntymään tai sitten lapsi on ollut ei toivottu suvussa
ja lapsen isän läheinen iskee kiinni pahimmalla mahdollisella tavalla.....
Joillakin on "ammattitautina" ls.ilmoituksien tekeminen,
ihan vain kun sattuu itse olemaan sossujen "lähipiiriläisiä".....
Monet herkät ja ääntä sietämättömät naapurit eivät kestä enää nykyään edes vauvan itkua
(koliikki jne) ja saman tien soitto sossuun ja ilmoitus itkevästä vauvasta......
Neuvolastakin voidaan nykyisin ilmoittaa,
myös siellä ollaan nykyisin entistä sallimattomampia vauvojen ja lasten erilaisuuden suhteen....
"....Professori Keltikangas-Järvinen on huolissaan yhteiskunnassa kapenevasta niin sanotun normaalin ihmisen mallista. Hän nosti esille neuvolat ja koulut, joiden määrittelemä hyvän lapsen malli on yhä kapeampi. Kouluissa oikeaa temperamenttia mitataan käytösnumerolla ja neuvoloissa jo pienen lapsen syömisellä ja nukkumisella.
- Sen ymmärtäminen on jäänyt vain juhlapuheisiin, että ihmiset ovat erilaisia. Ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus ovat lisääntyneet, arvioi professori Liisa Keltikangas-Järvinen. "
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=588877 - iskenyt kun
sukulaisiltakin kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=588877huostaanotosta on tullutkin jokin automaatti toimenpide".....
Kun yhteiskunnan järjestämässä ja organisoimassa lastensuojelussa
sosiaaliviranomaisella on valta määritellä perheen elämän "normaalius":
(S.Taskisen esitelmästä Oulussa kesä 2007)
"Normaalisuuden määrittelyn eri tasoja
• 1) subjektiivinen normaalisuus
• 2) yhteisöllinen normaalisuus
• 3) ideaalinen normaalisuus
• 4) tilastollinen normaalisuus ja
• 5) kliininen normaalisuus."
niin eri tasojen normaalin määritteleminen perustuu hyvin paljon
sosiaalityöntekijän omiin kokemuksiin, ajatuksiin, käsitteisiin ja olettamukseen, lukemisiin......
mikä on hänen mielestään ja mielessään normaalia.... - tämä on nykypäivää
Lapsia otetaan nyky-Suomessa huostaan mm. seuraavista syistä: ei ole riittävää terveydenhuoltoa, ei ole riittävästi kouluavustajia, pedofiilien tai muiden hyväksikäyttäjien uhrit huostataan jne...
Ei todellakaan mene oikein jakeluun! Kyllä tämän vielä täytyy muuttua, meidän vanhempien vaan pitää kaiken tuskan keskellä jaksaa tuoda epäkohtia julki.
Perhekoti/sijaisperhebisnes rehottaa ja osa alalla toimivista on täysiä puoskareita. - ....
Mitä ne muita kirjoitti:
ovat kuin tekosyitä, kun opettaja ensin tekee lastensuojeluilmoituksen oppilaan liian suurista vaatteista ja kouluongelmissa. Ilmoituksessa oli mainittu myös, miten oppilaan kautta oli saatu tietää, että äiti on kotona joskus huonovointinen ja oksentelee.
Sossuhan repesi riemusta ilmoituksen saatuaan ja leimasi äidin välittömästi kasvatuskyvyttömäksi alkoholistiksi. Mutta äitipä sattui olemaan tietoinen lääkäriasemalla tehtävästä testistä, joka osoittaa alkoholin käytön 99-prosenttisella varmuudella viimeisen puolentoista vuoden ajalta ja testi oli puhdas.
Hänellä oli myös varaa maksaa 10.000 euroa huippuhyvään juristiin ja kun tämä astui kuvaan mukaan, alkoi opettaja pyydellä anteeksi aiheetonta ilmoitustaan.
Että tällä tavalla niitä lapsia huostaanotetaan Suomessa nykyisin. Nimittäin läheskään kaikilla vanhemmilla ei ole tuollaisia rahoja asianajajaan, eikä tietoa edes tuollaisesta testistä, joka teetetään yksityisellä lääkäriasemalla.
Ei todellakaan tarvitse olla mitenkään "leimattu", kuten edellinen väitti.Pääkaupuniseudulla lapsia taas ei oteta huostaan vaikka opettaja, äiti ja lapsi sitä pyytäisi. Olen itse erityisopettaja ja tiedän monta tapausta joissa on nipin napin vältetty Espoon kaltainen tragedia kun soststo ei saa mitään aikaan. Enkä tarkoita nyt mitään pitläaikaista huostaa vaan tarpeellista olisi ollut hengähdystauko äidille, aikaa järjestää omia asioitaan sekä lomapaikka lapselle esim kuukaudeksi jossa hän saisi olla rauhassa ja joku välittäisi. Mutta ei onnistu! Ja sitten saa lukea että vauvoja otetaan huostaan koska heillä ole vaippoja? Kuka tälläisia ilmoituksia sitten tekee? Jos äiti on lapsen kanssa kotona, neuvolako? En ymmärrä tätä nykymaailmaa enää. Noh, onneksi maanantaina pääsee töihin taas setvimään näitäkin asioita.
- jo jonkin aikaa
.... kirjoitti:
Pääkaupuniseudulla lapsia taas ei oteta huostaan vaikka opettaja, äiti ja lapsi sitä pyytäisi. Olen itse erityisopettaja ja tiedän monta tapausta joissa on nipin napin vältetty Espoon kaltainen tragedia kun soststo ei saa mitään aikaan. Enkä tarkoita nyt mitään pitläaikaista huostaa vaan tarpeellista olisi ollut hengähdystauko äidille, aikaa järjestää omia asioitaan sekä lomapaikka lapselle esim kuukaudeksi jossa hän saisi olla rauhassa ja joku välittäisi. Mutta ei onnistu! Ja sitten saa lukea että vauvoja otetaan huostaan koska heillä ole vaippoja? Kuka tälläisia ilmoituksia sitten tekee? Jos äiti on lapsen kanssa kotona, neuvolako? En ymmärrä tätä nykymaailmaa enää. Noh, onneksi maanantaina pääsee töihin taas setvimään näitäkin asioita.
esim. tämän palstan kirjoituksissa, jos olisit seurannut vähän kauemmin. Eli nimenomaan lastensuojelun toimimattomuus, se ei pysty suojelemaan lasta.
Tehdään huostaanottoja siellä, missä aivan muu apu olisi lapselle parempi vaihtoehto ja toisaalla jätetään tekemättä mitään sellaisessa tilanteessa, että koko jonkun perheen X ympäristö olisi sitä mieltä, että lapset on saatava turvaan kyseisestä perheestä.
Päättäjiin tehdyillä yhteydenotoilla on saatu selitykseksi sekaisin olevaa kuntataloutta ym. vastaavaa... Se, että ls:ssa ei ole viime vuosina pystytty enää lakia kaikilta osin noudattamaan, myönnetään kyllä eduskunnassakin.
Mielestäni tähän johtanut kehitys alkoi jo 90-luvun lamasta, jolloin lapsiperheiden tuet minimoitiin ja loput sai viedä inflaatio. Kun perheiden tilanne alkoi kurjistumaan, samaan aikaan supistettiin last.suojelun ja koko sosiaalitoimen toimintaedellytyksiä. Ja totta kai budjettia piti karsia myös kouluista ja päivähoidosta.
Tässä kovien arvojen politiikassa ovat suurimpina kärsijöinä olleet vanhukset, lapset ja mielenterveyspotilaat.
- pitäisi kyllä
herätellä jo läänin sosiaalitarkastajiakin ihan jo oma aloitteeseen kuntien ja kaupunkien lastensuojeluviranomaisten tarkastamiseenkin!
Mutta myös oma yhteydenotto ja vaatimus kaupungin lastensuojelutilanteen tarkastamisesta ja tarkemmasta selvityksestä voisi olla paikallaan. Yhteydenottoa ei tarvitse tehdä itse, siihen voi pyytää vaikka sosiaaliasiamiestä välikädekseen.
Myös eduskunnan oikeusasiamies Paunio on erikseen ilmoittanut olevansa kiinnostunut
lastensuojeluun liittyvistä asioista,
hänellekin voi laittaa "vinkkiä" kyseisestä järkyttävän huimasta prosenttiluvusta.
Tiettyjen lastensuojelussa työskentelevien virkamiesten jäljiltä
on havaittavissa samanlaista "prosenttiliikehdintää" myös muualla Suomessa...... - syötti lasta liikaa
onko tämä mennyt minkään lastensuojelulain pykälän mukaan. Kysäise huvin vuoksi neuvoja lakimieheltä. On tainnut olla huostaanottokiintiössä sillä hetkellä vajetta kun lapsesi huostattiin, jos tuo on syy. Menisikö Euroopan ihmisoikeuskomissiossa läpi?
OHHOH, voimia sinulle taisteluun!- että oliko kaupungissa
kilpailutettu ja sitouduttu tiettyn määrään "huostaostoja" vuoden aikana.
Tälläisestakin kiintiömenettelystä huostaanotoissa on jo olemassa faktatietoa. - Näin tapahtui
että oliko kaupungissa kirjoitti:
kilpailutettu ja sitouduttu tiettyn määrään "huostaostoja" vuoden aikana.
Tälläisestakin kiintiömenettelystä huostaanotoissa on jo olemassa faktatietoa.Olen kokenut "helvetin", valitettavasti en voi puhua asiasta ennenkuin rakas lapseni kotona, minne kuuluu..
Eli tässä ei alkoholi mukana.
Vaippoja aina ollut, ruokaa, puhtaat vaatteet mutta nekin olisi pitänyt vaihtaa lapseltani 3 x pvässä ja toki yöpuku erikseen luonnollisesti.
Tosiaankin tämä mieletön rumpa on mennyt henkilökohtaiseksi eräälle naiselle (sossu), koska sanoin hänelle : Olet pahempi kuin moni "diktaattori".
Ja toki huhuja on tässä mukana, olen ulkopaikka kuntalaisena muuttanut tänne (tukijoukkoni helsingissä), yksi mustasukkainen nainen mukana.
Ja työtön? olin ihan töissä ennen raskautta, nyt työtön.
Lopuksi: Neuvola kortissa kasvanut ja kehittynyt ja erittäin hymyilevä lapsi, sekä olen rakastava ja lämmin äiti ?, outo yhtälö.
Mutta tosiaan oikeudenkäynti kokoajankäynnissä, odotan kuulemistani ensin ja sen jälkeen perättömien ihmisten juorujat oikeuteen.
Onhan lehdissä paljon ollut asioita mitä mustasukkaisuus voi tehdä, toisen elämän järkyttäväksi .. näin minulle kävi.
Eli paljon on tullut opittua "lakia" hieman, tosin last.suojelu virkailijoilla uskomaton valta selata toisen elämän "kulku", urkkimalla.
Ja tämä yleisin, he (sossu) väittävät asioita että ei pidä paikkansa jotkut heidän sanomisensa. Heitä aina 2 mukana joten heidän sana minua vastaan on aika taistelua.
Tämä on kuin paha uni....(tilanteeni)
Minulla on luki -ja kirjoitus häiriö jonka huomaatte, sekin kirjattu ylös :)
Osaanko sossu naisten mielestä olla siis äiti? EN. - asiakaspapereihin....
Näin tapahtui kirjoitti:
Olen kokenut "helvetin", valitettavasti en voi puhua asiasta ennenkuin rakas lapseni kotona, minne kuuluu..
Eli tässä ei alkoholi mukana.
Vaippoja aina ollut, ruokaa, puhtaat vaatteet mutta nekin olisi pitänyt vaihtaa lapseltani 3 x pvässä ja toki yöpuku erikseen luonnollisesti.
Tosiaankin tämä mieletön rumpa on mennyt henkilökohtaiseksi eräälle naiselle (sossu), koska sanoin hänelle : Olet pahempi kuin moni "diktaattori".
Ja toki huhuja on tässä mukana, olen ulkopaikka kuntalaisena muuttanut tänne (tukijoukkoni helsingissä), yksi mustasukkainen nainen mukana.
Ja työtön? olin ihan töissä ennen raskautta, nyt työtön.
Lopuksi: Neuvola kortissa kasvanut ja kehittynyt ja erittäin hymyilevä lapsi, sekä olen rakastava ja lämmin äiti ?, outo yhtälö.
Mutta tosiaan oikeudenkäynti kokoajankäynnissä, odotan kuulemistani ensin ja sen jälkeen perättömien ihmisten juorujat oikeuteen.
Onhan lehdissä paljon ollut asioita mitä mustasukkaisuus voi tehdä, toisen elämän järkyttäväksi .. näin minulle kävi.
Eli paljon on tullut opittua "lakia" hieman, tosin last.suojelu virkailijoilla uskomaton valta selata toisen elämän "kulku", urkkimalla.
Ja tämä yleisin, he (sossu) väittävät asioita että ei pidä paikkansa jotkut heidän sanomisensa. Heitä aina 2 mukana joten heidän sana minua vastaan on aika taistelua.
Tämä on kuin paha uni....(tilanteeni)
Minulla on luki -ja kirjoitus häiriö jonka huomaatte, sekin kirjattu ylös :)
Osaanko sossu naisten mielestä olla siis äiti? EN.varmaankaan ei minään positiivismerkkisenä asiana äidille ....
kyllä suomen sossuloissa osataan asiakkaan taustat ja menneisyys urkkia - etteivät vain entisen ddr:n ajatusmallisia urkkijakoulutuksen saaneita ....
Jos neuvolassa ollan oltu tyytyväisiä lapsen kasvuun ja kehitykseen
niin miten ja millä perusteella sossun täti on taas halunnut esiintyä laittomasti toisessa ammatissa (vauvan syötöt jne).
Eipä ole näköjään mitään rajaa niillä viranomaistoimilla mitä joudut kokemaan tai lapsesi joutuu, jos sossun hampaisiin joudut..
vaatteiden vaihdonkin voi vauvan kohdalla laittaa näyttämään laiminlyönniltä
jos sossu niin tahtoo ja päättää .... (vaihtomäärät per päivä...)
Yritä kestää kyllä oikeus ja oikeudenmukaisuuus jossain kohden aina voittaa. - tavallinen äiti
asiakaspapereihin.... kirjoitti:
varmaankaan ei minään positiivismerkkisenä asiana äidille ....
kyllä suomen sossuloissa osataan asiakkaan taustat ja menneisyys urkkia - etteivät vain entisen ddr:n ajatusmallisia urkkijakoulutuksen saaneita ....
Jos neuvolassa ollan oltu tyytyväisiä lapsen kasvuun ja kehitykseen
niin miten ja millä perusteella sossun täti on taas halunnut esiintyä laittomasti toisessa ammatissa (vauvan syötöt jne).
Eipä ole näköjään mitään rajaa niillä viranomaistoimilla mitä joudut kokemaan tai lapsesi joutuu, jos sossun hampaisiin joudut..
vaatteiden vaihdonkin voi vauvan kohdalla laittaa näyttämään laiminlyönniltä
jos sossu niin tahtoo ja päättää .... (vaihtomäärät per päivä...)
Yritä kestää kyllä oikeus ja oikeudenmukaisuuus jossain kohden aina voittaa.Minulla oli ihottumaa käsissä toista lastani odottaessani. Neuvolan täti kirjasi sen neuvolakorttiin ennen kuin lapsi oli edes syntynyt. Seurauksena oli, että yrittäessäni saada vauvalle samasta vakuutusyhtiöstä vakuutuksen kuin esikoisellekin, he eivät sitä tuon neuvolakortissa näkyneen äidin käsi-ihottumaa koskeneen maininnan takia myöntäneet. Otin sitten vakuutuksen hänelle toisesta vakuutusyhtiöstä. Huono diili sille kieltäytyneelle vakuutusyhtiölle sikäli, että molemmat lapset ovat olleet terveitä ja kalliit vakuutusmaksut sai nyt toinen yhtiö. Olisi hyvä painottaa neuvolatädeille heidän kirjaustensa pitkäaikaiset, ehkä hyvinkin merkittävät seuraukset perheen ja lapsen hyvinvoinnille. Meiltäkin jäi keskittämisalennukset saamatta.
Nim. kauniit kädet (ei enää ihottumaa äidillä, ja lapsella ei ole koskaan ollutaan).
- ei tuota kukaan usko
On jänniä nuo sossutantat kun tulevat noin vaan koteihin ja ottavat lapset huostaan..
- tuohon toiseen
ketjuun. Taitaa taas tuulitukka yrittää häiriköidä. Älkää vastatko kukaan hänelle mitään, keksiköön muun keinon ottaa "kicksejä".
- jaksat tuota
sontaas heitellä
- heittelyistä on
kuultu muualtakin päin Suomea.
On se kumma, että joku perhe saa elää rauhassa omaa elämäänsä riippuen siitä KETÄ satuu olemaan kunnassa sosiaalityöntekijänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855