Herrani ja minä

T + T

Heräsin ennen Herraani ja lähdin tekemään aamiaista. Oikeastaan hän on mieheni, mutta nyt hän on Herrani ja minä hänen orjattarensa. Katsoin itseäni peilistä, kaulapanta, ranne- ja nilkkahihnat eikä muuta. Tämä oli ollut jo kaksi päivää asunani, ilmat olivat olleet lämpimät ja illalla oli takkaan sytytetty tuli.

Olin odottanut tätä viikon yhteistä lomaa jo pitkään. Näinä päivinä tulisin saamaan kuritusta niin paljon kuin halusin tarvitsematta sitä itse ehdottaa. Minulla oli jo kiire. Herrani oli määrännyt, että hänet on herätettävä tasan kello yhdeksältä, jolloin aamiaisen oli oltava valmiina. Kahvi, paahtoleivät, juuri puristettu tuoremehu, neljän minuutin munat. Oliko siinä kaikki, muistinko varmasti oikein? Jos jotain unohtuisi, saisin rangaistuksen. Olimme sopineet jo ennen lomaa säännöt. Hän määräisi miten minun on oltava ja mitä teen. Minun, orjattaren, tulisi totella ja suostua kaikkeen, mitä herrani määräisi, ja jokaisesta virheestä tai tottelemattomuudesta minun tuli saada Hänen määräämä rangaistus.

Sain pöydän katettua ja haettua siihen vielä ulkoa muutaman luonnonkukan maljakkoon, kun kello tuli yhdeksän. Juoksin makuuhuoneeseen ja asetuin polvilleni, ei kuitenkaan polvet yhdessä vaan hieman harallaan, Herrani sängyn viereen. Ojensin pitkää kerällä olevaa ruoskaa häntä kohden ja nöyrästi maahan katsoen sanoin: ”Herrani, kello on yhdeksän”. Näin hän oli määrännyt herätyksen tehtäväksi. Hän heräsi, otti ruoskan, joka oli hänen valtansa merkki, ja myös väline, jolla pahimpien rikkeiden rangaistukset pantiin toimeen. Toisen kätensä hän laittoi muitta mutkitta haaroväliini. Olin tyytyväinen, että olin sieltä liukas. Kiitos edellisten päivien piiskaamisten ja koko orjattarena olon kiihottavuuden olin ollut jatkuvassa kiimassa ja siis valmiina ottamaan Herrani elimen sisääni.

Hän istuutui sängylle ja tiesin hänen katsovan minua. Huomaisiko hän virheeni ja saisinko rangaistuksen. Ei. Hän nousi pystyyn ja näytti olevan lähdössä aamu-uinnilleen, kun hän pysähtyi ja käski minun nousta jaloilleni ja tulla hänen eteensä.
”Miten käskin sinun koristautua aamuksi?” Hän sanoi.
Olin olevinani sen näköinen kuin nyt vasta muistaisin. ”Anteeksi Herrani, unohdin. Te käskitte kiinnittää rintoihin hopeiset nännikorut.” Minulla oli kauniit hopeiset renkaat, jotka puristettiin nänniin kiinni pienellä ruuvilla. Käytin niitä mielelläni, ne heiluivat minusta sievästi kävellessäni ja niiden tuottama puristus nänneissä tuntui hyvältä. Olin kyllä muistanut, että minulla olisi oltava ne tänä aamuna ylläni, mutta tieto rikkeestä saatavasta rangaistuksesta oli ollut liian houkutteleva. Näytin kuitenkin pelästyneeltä Herralleni ja lupasin kiinnittää ne välittömästi rintoihini.
”Sen teetkin, mutta rangaistukseksi tottelemattomuudesta määrään sinulle kaksikymmentä remminiskua sidottuna. Rangaistus pannaan toimeen heti aamiaisen jälkeen pihan suurella pöydällä. Hae välineet valmiiksi.” Hän määräsi.

En tälläkään kertaa voinut olla oikeasti pelästymättä. Rangaistuksen kuuleminen Herraltani oli aina myös pelottava kokemus, vaikka nytkin olin rangaistusta hakenut. Kaksikymmentä remminiskua, tunsin kiihottuvani lisää tästä ajatuksesta. Rangaistus oli kovempi kuin olin odottanut.

Hänen käydessä rannalla hain köydet ja ruskean jo pitkään palvelleen pehmeänahkaisen miesten vyön ja asetin ne pihan raskaan pöydän päälle odottamaan ruoskimistani. Herrani noustessa vedestä ojensin hänelle pyyhkeen ja ilmoitin aamiaisen ja rangaistuspaikan olevan valmiina. Hän vilkaisi köysiä ja remmiä sitten katseli minua. Nännikorut olivat paikallaan rinnoissani, ranteissani ja nilkoissani oli soljelliset nahkahihnat kaulassani panta. Olin omasta mielestäni kiihottavan näköinen ja tiesin niin olevan myös Herrani mielestä. Huomasin hänen kalunsa jäykistyvän.

”Tänne, nain sinua suuhun.” Herrani halusi käyttää suutani. Laskeuduin polvilleni hänen eteensä ja avasin suuni raolleen. Hän tarttui riuskasti hiuksistani kiinni ja työnsi kalunsa suuhuni ja alkoi naida sitä. Yritin imeä hänen työntöjensä tahdissa ja samalla kielelläni hyväillä hänen kyrpänsä alapuolta. Näin hänen nautintonsa olisi paras mahdollinen. Nostin käteni varovasti kiveksille. Hän ei käskenyt poistaa niitä, joten aloin hyväilemään hänen kiveksiään. Olin onnellinen, kun Herrani halusi käyttää minua jo heti aamusta nautintonsa lähteenä. Tunsin hänen elimensä paisuvan suussani, hänen siemennesteensä tulisi kohta suuhuni. En kuitenkaan saanut sitä suuhuni kuin vähän, hän ilmeisesti tahtoi nähdä sen tulevan kasvoilleni. Kun viimeisetkin sykähdykset olivat kasvoillani, nuolin, kuten minun oli aina määrä tehdä, hänen kauniin kalunsa puhtaaksi. Hänen pukeutuessaan kävin puhdistamassa kasvoni ja menin valmiiksi aamiaispöydän ääreen tarjoillakseni aamiaista.

Aamiaisen jälkeen minun oli aika saada rangaistukseni. Hän käski minun mennä valmiiksi rangaistusasentoon. Näin hänen vielä jäävän selailemaan sanomalehteä. Menin hirsipöydän luo ja siirsin köydet ja nahkavyön viereiselle penkille. Asetin itseni pöytää vasten niin, että käteni olivat kohden pöydän kulmia ja jalkani olivat maassa harallaan. Yläruumiini makasi nyt pöytälevyä vasten ja ranteet ja nilkat olivat lähellä pöytään ja pöydän jalkoihin kiinnitettyjä lujia rautarenkaita. Jäin tähän asentoon odottamaan kiinnittämistäni ja ruoskintaani. Häpyni, joka oli avoin Herrani katseille, ajoin kaiken karvoituksen häpyhuulien ympäriltä säännöllisesti pois, paisui ja kostui edelleen odottaessani rangaistukseni täytäntöönpanoa.

Viimein Herrani tuli. Hänellä oli pieni hymynkare huulillaan, katsoessaan minun nöyrää alistumistani. Herrani oli tyytyväinen minuun. Hän kiinnitti näppärästi minut jaloista ja käsistä pöytään niin, etten päässyt liikkumaan lainkaan. Olin tiukasti kiinni ja hänen armoillaan. Herrani on taitava naisen piiskaamisessa. Nahkavyöllä saa helposti tarkoittamattaan pahoja jälkiä selkään tai takamukseen, mutta hän osasi käyttämään sitä niin, ettei vyöllä ruoskinnasta tullut kuin hetkellisesti punainen jälki ja kuitenkin polte oli sellainen kuin vyöllä tuli ollakin. Tiesin kokemuksesta, että hän kyllä halutessaan osasi antaa myös muutamien viikkojen muistoksi selkään kauniit juomut.

Laskin lyöntejä ääneen kuten hän oli minut määrännyt tekemään sekä kiittämään jokaisesta lyönnistä erikseen. Lyönnit lähtivät yläselästä ja askel askeleelta siirtyivät kohden pakaroita. Tunsin kiihotukseni kasvavan kokoajan. Herrani ei pidä pahana sitä, jos saan rangaistuksen aikana orgasmin. Rangaistus on se mikä on, eikä sitä muuksi muuta orjattaren kärsimys tai mahdollinen nautinto. Viidestoista lyönti tuli jo pakaroille ja tunsin laukeamiseni olevan jo hyvin lähellä. ”Viisitoista, kiitos Herrani.” Seitsemännestätoista lyönnistä kiittäessäni tunsin laukeamisen aallon lähtevän liikkeelle. Seuraavista kolmesta lyönnistä kiittäminen onnistui vain yhä suuremmin tahdonponnistuksin koko ruumiini nytkähdellessä ja tajuntani sumentuessa voimakkaana jatkuvan orgasmin pyörteessä.

Maatessani tyydytettynä ja piestynä pöytää vasten ajattelin, että ihana lomapäivä oli vasta aluillaan.

7

12888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosi sairas

      kirjoittaja.....

      • nti sin

        Joo, mäkin oon lukenut ton jo viis kertaa ja joka kerta kiihottunu sairaan paljon.


    • korvaa tyynynaluskirjan

      Kiitos! Pitkästä aikaa täällä on joku tarina, joka kulkee hyvin, ei sisällä ainakaan hirvittävästi kirjoitusvirheitä ja kirjoittaja on osannut tehdä kappalejaot. Ja tarina... Voi, kun olisi päässyt tuohon pöydälle. Minulla ainakin kostui...

      • T + T

        Kiitosta on aina mukava saada. Palaute on osoitus, että teksti herätti meidän lisäksemme jossain muussakin tunteita.

        Eiköhän elämä tuo Sinunkin eteen noita pöytiä.


    • ........

      kyllä oli aivan mahtava juttu.. :) kumpa itsekkin pääsis tohon asemaan.. nam..

    • sin I

      ky-kyllä

    • Mr T

      Kissalle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe