Ajattelin tänne kirjoitella, kun eipä ole täällä tommoista seksipalstaa. Sehän kuitenkin liittyy aiheeseen aika isollakin osaa. ;)
Mistähän sitä aloittaisi... Meillä on miehen kanssa ollut vauva"projekti" käynnissä semmoiset puoli vuotta. Toivottua tulosta ei olla vielä saatu. Olemme molemmat huomanneet sen, että seksielämämme on kärsinyt tänä aikana huomattavasti. Tuntuu kuin seksistä olisi nyt tullut joku pakko, jota on vaan PAKKO harrastaa. Miltein aina, kun olemme sänkypuuhissa niin mielessäni on vaan, että "teemme vauvaa" vaikka pitäisi ajatella miten hyvältä tuntuu.
Välillä kuluu yli viikkokin ettei hommailla ollenkaan. Joskus harvoin sitten 3 kertaa viikolla, yleensä silloin kun oletan oviksen olevan. Silloinkin se tuntuu pakonomaiselta hommalta. Todella harvoin tämän puolen vuoden aikana olen tuntenut, että todella haluan miestäni ollessamme yhdynnässä. Uskoisin, että miehestäni tuntuu kutakuinkin samalta. Hänkään ei ole enää yhtään innokas harrastamaan seksiä. Sekin voi toki johtua siitä, että hän käy töissä ja on väsynyt. Ja yleensä hommailumme jää iltaan, juuri ennen kun ollaan menossa nukkumaan. Silloin monesti käy niin, että olemme liian väsyneitä eikä yksinkertaisesti vaan huvita tai jaksa!
En ole enää yhtään tyytyväinen seksielämäämme, jota ei enää kohta edes voi kutsua SEKSIELÄMÄKSI vaan satunnaisiksi yhdynnöiksi. Monesti myös käy niin, että itse en edes saa orgasmia yhdynnässä, kun ajattelen vaan seksiä vauvayrityksen kannalta. Saatan ajatella, että "tulipahan taas lastit sisään" eli siis vain mieheni laukeamista.
Tässä vaiheessa pyydän todellakin anteeksi, jos jotakuta ällöttää/suututtaa lukea vauvakuume palstalla seksistä. Seksihän kuitenkin liittyy isona osana vauvayritykseen ja koin paljon aiheellisemmaksi kirjoittaa tämän tänne, kuin tuonne suomi24:n oikealla seksipalstalle. Ei siellä kukaan ymmärtäisi.
Joskus kun viime yhdynnästämme sattuu olemaan vajaa viikko tai enemmänkin minä ehdotan miehelleni, että "eiköhän hommailtaisi". Tuskin koskaan ajatuksissani on se, että oikeasti haluan miestäni vaan se, että on pakko harrastaa seksiä koska ilman sitä ei tule vauvaa. Todella harvoin mieheni ehdottaa sitä.
Olen todella väsynyt tähän, kun seksielämämme on näin vaikeaa. Meiltä molemmilta on vain mennyt halut. En tiedä johtuuko se siitä, että yritämme lasta ja se pyörii niin useasti seksin aikana mielessä vaikka seksistä pitäisi vain nauttia.
Kaikesta huolimatta rakastamme toisiamme yli kaiken eikä tässä ole kyse siitä, että en enää haluaisi seksuaalisesti miestäni ja päinvastoin. Se piti vielä lisätä, että esikoistamme olemme yrittämässä, joten lapset eivät ole esteenä seksielämällemme.
Onko muita, jotka olisivat samassa/samantapaisessa tilanteessa?
Kertokaa joku, miten voisimme yrittää korjata seksielämämme taas kuntoon. Vinkkejä kaipaan todellakin!
Ja kertokaa vielä kuinka monta kertaa viikossa olisi hyvä harrastaa seksiä näin vauvayritystä ajatellen? :)
Nolona kiitän ja kumarran, jos joku viitsi lukea viestini kokonaan ja vielä vastata jotain asiallista. Tämä on todella arka aihe minulle ja myöskin miehelleni. Apua silti kaipaisimme.
Tulipa vuodatus.
Vauva"projekti" + SEKSIELÄMÄ
8
1406
Vastaukset
- meilläkin
Ikävä kuulla tilanteestasi. En tiedä onko neuvoista isoakaan apua sinulle. Meillä on yritystä takana vasta muutama kuukausi ja jos vauvaa ei ala pian kuulumaan voi meilläkin tilanne olla sama. Itselläni halut olivat todella vähissä koko kevään, mutta nyt on siis ollu parempi.
Itse oon huomannut, että väsymys vie multa halut lähes kokonaan. Nyt kun olen kesän lomaillut, meidän seksielämäkin on ollut huomattavasti vilkkaampaa. Lomamatkoilla ja viikonloppuisin tulee harrastettua seksiä enemmän. Nauttikaa siis yhteisistä vapaista ja viikonlopuista. Olkaa pitkään sängyssä ilman kiirettä.
Toinen juttu, mikä on auttanut mua, on se, että ollaan "hidastettu" seksiä huomattavasti. Siis iso osa ajasta ja alusta vain hyväillään toisia, suudellaan ja saatetaan jutellakin vähän. Vasta lopuksi kun kummatkin on tosi valmiita ollaan yhdynnässä. Siinä saa hellyyttä ja saa katsoa toisen kaunista vartaloa.
Ja kolmas juttu on se, että kun on oviksen aika ja on "pakko" harrastaa seksiä ja jos mua ei huvita. Hyväilemme toisiamme (siitä tykkään aina) ja sitten annan nopeasti miehen hoitaa homman (hän kun on paljon nopeammin aina valmis. Mieskin nauttii, kun saa vähän erilaisissa asennoissa, joissa mulla ei tunnu niin hyvältä.
Oletko hankkinut ovulaatiotikkuja, joilla saisit selvitettyä ovulaation tarkan ajankohdan? On kuitenkin niin pieni aika kuukaudesta, jolloin on edes mahdollista tulla raskaaksi, ettei sillä kannata koko seksielämää pilata.
Toivottavasti teillä tärppää pian! - evian
Älkää miettikö milloin olisi se "paras" hetki tärpille, vaan rakastelkaa ihan milloin tahansa mieli tekee. Tai vaikka kuukauden tai pari juuri silloin, kun on se "huonoin" aika. Tai jättäkää yhdyntä kokonaan pois hetkeksi. Eipähän ainakaan tule rakasteltua vain raskauden toivossa, ehkäpä ne halutkin sieltä nousee taas ;)
Täällä kun on paljon viestejä, joissa tulee ilmi että sänkyyn mennään vain ja ainoastaan oviksen aikaan niin en yhtään ihmettele että halut katoaa. Silloinhan "rakastelusta" tulee pelkkää lapsen alullesaamista, vaikka sen pitäisi olla ihanaa, rentouttavaa, hauskaa, hyvänolontunteen molemmille antavaa yhdessäoloa.
Jokakuukautinen pettymys varmasti vähentää halua edes yrittää enää ja jos seksiä ei muuten enää harrasteta lainkaan, tottakai se vähäinenkin määrä vielä vähenee. Ja pahimmassa tapauksessa katoaa kokonaan.
Onneksi meillä (ei ainakaan vielä:) olla jouduttu tuohon kierteeseen, vaan rakastellaan juuri silloin kun siltä tuntuu. Hyvänä esimerkkinä esim. kun edellisessä kierrossa ei oltu sängyssä lainkaan "parhaina" päivinä ja silti yhä vaan tekee mieli ;) Tottakai täälläkin odotetaan sitä, että testi näyttäisi plussaa (tai että edes pääsisi ostamaan sitä testiä:) mutta ei sitä tehdä (kaiken) muun elämän kustannuksella.
Meillä on aina ollut (ajoittaisia kausia lukuun ottamatta tietenkin) hyvä seksielämä ja sellaisena sen on tarkoituskin pysyä. Ei aina tarvitse rakastella kymmentä kertaa viikossa vaan kyllä se laatu ratkaisee. Välillä mennään tosiaan tuolla kymmenenkin kerran viikkovauhdila, kun taas toisinaan voidaan olla useampiakin viikkoja ilman (jonka jälkeen se tuntuu jos vaan mahdollista, vieläkin paremmalta;) - pukkaa
Vauva ajatukset vaan "jäähylle" ja alatte vaan olemaan toistenne kanssa siinä nautinto-mielessä.
Näin meillä, ja vajaa 1/2-vuotta, niin olinpa raskaanakin kaupan päälle. Nyt 1 kk pojan äiti. - ajatuksesi
ja juttele asiasta miehesi kanssa. Itsellä 8 vuoden lapsettomuushoidot takana. Nyt onnellinen 10kk ikäisen tytön äiti. Tiedän siis tasan miltä tuntuu joka kuukausi yrittäminen ja epäonnistuminen. Älä vain ala käyttämään ovulaatio testejä, ne lisäävät sinun paineitasi aivan kauheasti. Samalla miehesi paineet lisääntyvät. Erektio-ongelmat lisääntyvät paineen alla. Moni monta vuotta lasta yrittänyt pari kärsii miehen erektio-ongelmista juuri siksi että mies tietää että hänen on pakko saada/ yhdynnän on onnistuttava. Olette yrittäneet vasta 6kk. Yleensä raskaus alkaa 12 kk sisällä ehkäisyn lopetuksesta. Kannattaa puhua miehen kanssa mistä hän pitää. Seksi kaupoissa (esim netissä jos ei itse kauppaan kehtaa mennä) on monenlaisia virikkeitä. Samoin spontaania seksiä kannattaa harrastaa. Ei aina sängyssä, ihan missä vaan missä mieleen tulee. Miehesi voisi yllättyä rohkeasta ehdotuksesta esim paikassa jossa kiinnijäämisen mahdollisuus on suuri...
Onnea yritykseen ja laittakaa mielikuvituksenne lentämään. =) - Hiukan nolona.
Kiitos teille kaikille vastauksista. :) Niistä oli apua!
Ehkä tosiaan pitäisi nyt laittaa sekstailut vähän "jäähylle" ja keskittyä muihin asioihin. Olla miehen lähellä, jutella, hyväillä vaan. Eiköhän se siitä taas lähde. Ja toivotaan, että jatkuukin pitkään.
Olemme viikonloppuna lähdössä miehen kanssa lomailemaan kahdestaan. Toivottavasti olisi kiva loma tiedossa ja ehkä pikkuisen rakasteluakin siihen mukaan. ;)
Kiitos siitäkin, että kaikkien viestit olivat niin asiallisia. Pelkäsin hieman, että joku alkaa naljailemaan.
Aurinkoista loppukesää! :) - tämä käy :0)
Meillä tämä vauvayritys on tehnyt selkeän kuvion seksielämään. Ollaan kerätty voimia oviksen aikaan ja muuten harrastetaan työkiireiden lomassa toistemme hellimistä.
Itsellämme ei ole kylpyammetta, joten jos matkalle pääsemme, niin pompaamme ensimmäisenä hotellihuoneen ammeeseen rentoutumaan ja hellimään toisiamme. Käydään kesäisin telttaretkellä ja naku-uinnilla (hih!)
ja nakuillaan kotona joskus muutenkin. Leffat katotaan kotisohvalla nakuina toistemme kainaloon kääriytyneinä ja joskus annamme ihan normihierontaa toisillemme. Läheisyys ja luottamus vahvistuu ja etenkin oma halimistarve tyydyttyy.
Sitten kun ovis koittaa, niin ei muuta kuin hommiin vaan! Silloin kieltämättä vaan hurjastuneina harrastamme suorasukaista seksiä.
Tämä on ainakin (vielä) toiminut meillä, koska ei oo kovin pitkää yritysputkea takana. Itse ollaan aika huumori-ihmisiä rakastelun suhteen muutenkin, joten suosittelen vauvapuheiden poisjättämistä ja kokeilkaa vaikka jotain roolileikkiä. Itse en ole mikään missityyppi, mutta kyllä miehen työmurheet on jääny kotiovelle, kun on ollu kunnon "hoitsu" ovella vastassa. - tilanne...
paitsi että meidän yrityksemme on kestänyt jo reilun vuoden. :/ itsekään en tiedä mitä asialle tekisi,vauvaa kovasti tahdomme, mutta ei se kovasti tahtominenkaan tulosta tuo :/ tsemppiä teillekin :)
- Hiukan nolona
Tsemppiä teillekkin! :)
Jospa tämä tilanne tästä alkaisi korjaantua. Pidetään ainakin toiveet korkealla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867