Nuortenne nukkumaanmenoajat?

Kyselijä123

Saako murkkunne valvoa lomalla niin myöhään kun haluaa? Saavatko roikkua koneella tai ulkona mihin asti?

Kertokaa nuorenne ikä ja toimintatavat.

49

11012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitii

      Minun 15-vuotias tyttäreni valvoo tälläkin hetkellä (kello on hieman yli 2 yöllä nyt)

      Hän valittelee että haluaisi mennä nukkumaan, mutta kärsii vakavasta unihäiriöstä, eikä saa sen takia nukuttua..

      Uni tulee ehkä kello 04.00, ehkä kello 07.00..

      Minä olen nyt kesälomalla ja olen todellakin huomannut hänen unihäiriönsä..

      Ikävää kun hänen rytminsä on tälläinen ja koulu alkaa muutaman päivän päästä.

      • asdesa

        Meillä oli poika 17v luisumassa samanlaiseen häiriöön. Yöt olivat kuumia eikä saanut unta ennenkuin neljän maissa ja sitten nukkui iltapäivään. Yhtenä aamuna nousi ylös kuudelta, kun minä tein töihin lähtöä. Haki kaupasta energiajuoman ja sinnitteli koko päivän hereillä. Meni ajoissa nukkumaan ja vaikkei saanut heti unta, niin suht ajoissa kuitenkin. Seuraavana aamuna herätin ajoissa ja pakotin nousemaan ylös. Nukahtaminen on edelleen hankalaa, mutta nyt otettiin käyttöön luontaistuote Unisin, tuntuu hiukan helpottavan.


      • äitii
        asdesa kirjoitti:

        Meillä oli poika 17v luisumassa samanlaiseen häiriöön. Yöt olivat kuumia eikä saanut unta ennenkuin neljän maissa ja sitten nukkui iltapäivään. Yhtenä aamuna nousi ylös kuudelta, kun minä tein töihin lähtöä. Haki kaupasta energiajuoman ja sinnitteli koko päivän hereillä. Meni ajoissa nukkumaan ja vaikkei saanut heti unta, niin suht ajoissa kuitenkin. Seuraavana aamuna herätin ajoissa ja pakotin nousemaan ylös. Nukahtaminen on edelleen hankalaa, mutta nyt otettiin käyttöön luontaistuote Unisin, tuntuu hiukan helpottavan.

        Mekin olemme testanneet tuota luontaistuotetta, mutta siitä ei ole ollut mitään hyötyä.


    • satu40

      ovat 17 ja 14 vuotiaita.
      Ja kyllä he saavat olla hereillä niin kauan kuin tahtovat tai oikeammin niin kauan kuin jaksavat.
      Herätys on näin kesäisin kahdeksan maissa aamulla, talvella klo kuusi. Sen mukaan sovittavat unensa.

      • Ninja26

        Heräävät noin aikasin?


      • satu40
        Ninja26 kirjoitti:

        Heräävät noin aikasin?

        Heräämisen aikatulun taitaa pääasiallisesti määrittää perheen aamiaisaika. Meillä kun se useimmiten syödään porukalla.
        Kesäisin kello k ahdeksan on jo aika myöhään pikkuisille (talon nuorimmat ovat 2 v, 1 v ja kuopus 7 kk) - ja toisaalta talvella se on nimenomaan tuon 17-vuotiaan bussiaikataulut jotka määräävät milloin istutaan pöytään.


      • samaan kaavaan?
        satu40 kirjoitti:

        Heräämisen aikatulun taitaa pääasiallisesti määrittää perheen aamiaisaika. Meillä kun se useimmiten syödään porukalla.
        Kesäisin kello k ahdeksan on jo aika myöhään pikkuisille (talon nuorimmat ovat 2 v, 1 v ja kuopus 7 kk) - ja toisaalta talvella se on nimenomaan tuon 17-vuotiaan bussiaikataulut jotka määräävät milloin istutaan pöytään.

        Eikö teillä yhtään ajatella sitä että eri ikäisillä on erilainen perusrytmi? Tai erilaiset tarpeet?

        Että samaan putkeen vaan?

        Meillä kohdellaan yksilöinä. Sori, kunhan kysyin.


      • satu40
        samaan kaavaan? kirjoitti:

        Eikö teillä yhtään ajatella sitä että eri ikäisillä on erilainen perusrytmi? Tai erilaiset tarpeet?

        Että samaan putkeen vaan?

        Meillä kohdellaan yksilöinä. Sori, kunhan kysyin.

        Meillä perhettä ja perheen yhteisiä ruoka-aikoja pidetään tärkeämpinä kuin "individualismia" vailla tarkoitusta.
        Ja toisissa perheissä sitten toisin.
        Kukin tavallaan.


      • tinttikäs
        satu40 kirjoitti:

        Meillä perhettä ja perheen yhteisiä ruoka-aikoja pidetään tärkeämpinä kuin "individualismia" vailla tarkoitusta.
        Ja toisissa perheissä sitten toisin.
        Kukin tavallaan.

        jos pitäisi yhdessä syödä! Ja nuorempi tulee harkoista joinain iltoina vasta yhdeksän jälkeen... Tarpeeksi pitkät unet kyllä priorisoidaan meillä ohi yhteisten aamiaisten!


      • satu40
        tinttikäs kirjoitti:

        jos pitäisi yhdessä syödä! Ja nuorempi tulee harkoista joinain iltoina vasta yhdeksän jälkeen... Tarpeeksi pitkät unet kyllä priorisoidaan meillä ohi yhteisten aamiaisten!

        syödäänkin talvisin aamiainen kuuden maissa.
        (Vanhin kotona-asuvista lapsista lähtee 6.45 - bussilla kouluunsa)
        Mutta se että moinen malli sopii hyvin meille, ei suinkaan tarkoita sitä, että jokaisen perheen pitäisi elää samalla tavalla.

        Eivätkö ne tutkimuksetkin painota nimenomaan YHDEN koko perheen yhteisen päivittäisen aterian merkitystä lapsen ja nuoren hyvinvoinnille? Eli tavallaan tuo aamiainen on meillä pelkkää bonusta, joka johtuu siitä, että nykyinen elämäntilanne moisen sallii.
        Tavallisin yhteinen ateria taitaa kuitenkin perheissä olla päivällinen - ja meilläkin se on päivän pääateria, jolle useimmiten kokoontuu koko oma sakki ja aika usein myös lasten ystäviä ja/tai kotoamuuttaneitakin lapsia puolisoineen.


    • blondi-72hki

      13v ja 14v saavat valvoa lomilla niin kauan kuin haluavat mutta useimmiten menevät itse nukkumaan klo 23 tai jopa jo 21.

      Koneella oloa olen rajoittanut sillä etenkin vanhin likka ei muuta tekisikään kuin koneella istuisi.

      Ulkona saavat olla noin puolilleöin,joskus myöhempään joskus aikaisempi kotiintulo mutta se riippuu kenen kanssa ovat ja missä ja vapailla saavat nukkua niin kauan kuin haluavat.

      • Äiskä*

        Meidän 15-vuotias poika saa valvoa kesällä n. klo. 02.00 ja nukkuu sitten yleensä klo. 12-14 saakka. Ei juurikaan ole kesäisin koneella vaan ulkona ja mopoilemassa. Kotiin pitää tulla klo. 23-23.30. Kun koulut alkavat hän saa valvoa klo. 23.00 saakka ja herätys on n. klo. 7.30. Myös kotiintuloaika aikaistuu huomattavasti.


      • ...
        Äiskä* kirjoitti:

        Meidän 15-vuotias poika saa valvoa kesällä n. klo. 02.00 ja nukkuu sitten yleensä klo. 12-14 saakka. Ei juurikaan ole kesäisin koneella vaan ulkona ja mopoilemassa. Kotiin pitää tulla klo. 23-23.30. Kun koulut alkavat hän saa valvoa klo. 23.00 saakka ja herätys on n. klo. 7.30. Myös kotiintuloaika aikaistuu huomattavasti.

        Meidän 13, -11 ja- 15-vuotiaat tytöt saavat olla koneellaa 12 saakka lomilla.. Omasta huoneesta ei siis enää 12 jälkeen lomilla ole mitään asiaa pois (tai siis tietty vessassa saa käydä ja niin muttei mitään ylimäärästä). 12 jälkeenkin saavat valvoa omissa huoneissaan niin kauan kuin haluavat kunhan ovat hiljaa eivätkä häiritse muita.

        Kouluaamusin sitten tietokoneella ja yleisissä tiloissa ei saa olla enää 22:n jälkeen..


    • miepuska

      16-v on joskus koneella lähes puolelle öin, mutta useimmiten menee nukkumaan jo 23:n maissa. mitään "sääntöä" ei ole tarvinnut tehdä.

      13-v saa olla koneella noin klo 23:een jos haluaa ja nukkumaanmeno on viimeistään 24.00

    • janikaa

      "Eivätkö ne tutkimuksetkin painota nimenomaan YHDEN koko perheen yhteisen päivittäisen aterian merkitystä lapsen ja nuoren hyvinvoinnille?"

      Tutkimuksien mukaanhan sitä elämä järjestetään, joopajoo. Meillä syödään noin kaksi yhteistä ateriaa vuodessa, joulunpyhät. En todennäköisesti voisi yhtään sen paremmin vaikka söisimmekin 365 yhteistä ateriaa vuodessa. Kaikille perheille se ei sovi, meillä se olisi lähinnä kummallista, eikä sopisi kenenkään aikatauluihin.

      Ja mitä nukkumaanmenoaikoihin tulee, itse olen 15-vuotias, ja katsokaa viestin lähetysaikaa. Eli nukkumaanmenoaikoja ei ole, kone on omassa huoneessa ja dataan usein läpi yön. Nukkua ehtii vanhempanakin.

    • Äitöö

      MEillä 10v tyttö saa olla lomalla ulkona puoli 12, 14v 12 ja 7v 11.. Koulupäivinä 7v saa olla 9, 12v saa olla 10 ja 14v puoli 11. Koneella saavat olla lomalla 7v puoli 12, 12v kahteentoista ja 14v yhteen.. Koulupäivinä saavat olla koneella kaikki puoli kymmeneen.

    • Äitöö korjatut kohdat ovat ...

      MEillä 10v tyttö saa olla lomalla ulkona puoli 12, 14v 12 ja 7v 11.. Koulupäivinä 7v saa olla 9, (10v) saa olla 10 ja 14v puoli 11. Koneella saavat olla lomalla 7v puoli 12, (10v) kahteentoista ja 14v yhteen.. Koulupäivinä saavat olla koneella kaikki puoli kymmeneen.

      • valvonnan alla

        Mielestäni 13 vuotias on vielä sen ikäinen, että tarvitse ohjausta valvomiseensa ja nukkumaanmeno aikoihin. Tyttäreni menee kouluiltoina nukkumaan viimeistään klo 22 (usein jo 21.30 sänkyyn). Koneella on miten ehtii. 3x viikossa treenit ja pelikautena pelit viikonloppuisin aikatauluttavat elämän menoa. Kesälomalla aikataulut saavat lipsua.
        Kouluaikoina (pienkaupunki alue) ulkona saa olla valoisaan aikaan klo 20:een, talvisin klo 19 pitää olla kotona. Kesällä, lomalla kotiintuloaika on viimeistään klo 21.


        Näistä asioista ei tarvitse edes enää keskustella, ainakaan toistaiseksi. En missään tapauksessa sallisi tyttäreni olevan ulkona puolille öin.


    • 16-v poika

      Heips kaikki!

      Meillä ainankin on mielestäni hyvä käytäntö noiden nukkumaanmenoaikojen kanssa. Nukkumaanmenoaika on noin 22:30 arkisin, viikonloppuisin saa mennä kauemmin.

      Itse joudun heräämään puoli seitsemän, joten yleensä olen unessa jo yhdeksältä. Viikonloppuisin, etenkin perjantaisin, jolloin on seurakunnan päihteetön iltakahvila, nukkumaanmeno tahtoo venyä kello 00:30-01:00:n Se ei ole kuitenkaan paha, sillä lauantaiksi pistän herätyskellon soittamaan kahdeksaksi. Sitten lauantai-sunnuntai yönä tulee palattua normaaliin vuorokausirytmiin.

      Sisarukseni, molemmat kohta 15 (tyttö ja poika), jotka ovat ylä-asteella, noudattavat sitten ihan eri käytäntöä. Yleensä menevät juuri tuossa 22:30-23:00 nukkumaan ja arkisin heräävät seitsemältä, viikonloppuisin 10-11:00.

      Itse kuitenkin olen huomannut, että noilla yhdeksän tunnin yöunilla pärjää mainiosti. On todella hyväntuulinen koko päivän, ja kestää elämän pienet kolhut paremmin

      • ämyri40

        Arkisin poika 11v menee nukkumaan klo21 ja tyttö 16v klo22 ja arkisin olemme tarkkoja nukkumaanmenoajoista. Viikonloppuisin saavat sitten valvoa pidempään.
        Joku kirjoitti myös kotiintuloajoista, viikolla se pojalla klo 21 ja (talvisin jo klo 19 koska on pimeää)murkulla se on klo 21 kesällä ja talvella.


    • ellu.9

      Itte oon 12-vuotta ja meen arkisin nukkuu joskus 10,sillon menee myös kone kiinni viimeistään ja viikonloppusin/lomasin saan valvoo niin pitkään kun haluan,nyttenkin kello on 02.43

      • joo olipa kolmelta

        Viestin lähetysaika on 23:31 eikä 02:43. Niin varmaan, et ees jaksais valvoo kahteen. Puhuit pussiin itsesi, älä isottele yhtään


      • äksdeee

        Vitu iso fail toi kellon aika muka 02.43 hahha nauran sulle


    • tyttö 15v.

      Oon 15-vuotta ja ei oo mitää nukkumaan menoaikoja. meen ite nukkumaan arkipäivisin joskus 22-23 aikoihin ja oon koneella aina siihe 22.23 saakaa ;D. lomilla valvon joskus koko yönki ja nukun aamulla sit josku puolillepäiville asti. ulkona olemiseen ei oo mitää aikoja mut tuun aika aikasin jo kotiin :D en khyl tiiä miks (= nyt ku ajan mopokortin ni aijon olla joshku 02.00 asti ainaki ulkon :D

    • tyttö 14 wee!!!

      haha.. säälin niitä 13 VUOTIAITA jotka saa olla kesälläki ulkona vaan 21.. siis olin 21 asti ulkona ku olin joku 7-8 vee.. ei vitttttu.. joo sori.. en tarkota tietenkää pahal vaa iha realistisesti... mmm.. :D mut must on ainaki kivempi kesälki ku alkaa jo viiletä.. niii sitte mennä pihalle riehuu!!! :D näin... :D

      • throughteenage

        Jos sä olet oikeasti 14v, niin sun käytöksen ja kirjotustyylin perusteella sulta menee kohta neitsyys ellei ole mennyt jo. Omassa kaveripiirissä on ollu juttua että just tommosilta 13-17v tytöiltä lähtee neitsyys, sillon kun ne pyörii kaveriporukassa yö-myöhään, varsinkin jos jossain on bileet.
        Teille vanhemmille voin sanoo että nykynuoret ei ole yhtään niin viattomia kuin te nuoruudessanne. Jos tytöllänne on poikaystävä ja ne haluaa yöks, kannattaa miettiä tarkkaan mitä vastaa, toisaalta koti ei ole ainoa paikka jossa voi pelehtiä.


    • äiti...

      hei haloo mitä ideaa laittaa 'nukkumaan meno ajat' 13vuotiaalle ? no kone ajan ymmärrän meillä otetaan netti pois joskus yhdentoista aikoihin ,välillä toi teini valvoo läpi yön ,enkä mä sille voi mennä sanomaan nyt nyt nukkumaan .

    • 15v. tyttö

      Ite joudun menemään nukkumaan arkisin noin 21.30. Viikonloppuisin pitää mennä klo 22.00. 12 ja 6 vuotiailla sisaruksillani on suurin piirtein samat nukkumaanmeno ajat :/ Se ärsyttää suunnattomasti ja olen yrittänyt sanoa, etten saa unta vielä siihen aikaan, mutta kumpikaan vanhemmista ei kuuntele :/

      Kesälomalla saa valvoa pidempää ja ajoista sovitaan sitten erikseen.

    • kolmetoistwee

      En tykkää omista nukkumaan meno ajoistani arkena: 21:30 lomalla jotain 22 joka on perseestä mul ei oikee oo kotiin tulo aikoja mut viimeks mut käskettii klo 20 kotii mut mun ois pitäny tulla 19.30 mut en ollu nähny viestii mikä oli lähetetty

    • EläEpäterveellisesti

      Lanit ovat jokapäiväisiä. Eihän tässä meinaa unelle olla aikaa laisinkaan. ;D

    • bns

      Itte oon 13 ja mut laitetaa nukkuu yheksältä ja otetaan yöks puhelin pois arkisin ja viikonloppusin. Ulkona saan olla maksimissaan kaheksaan arkisin ja kerran oon saanu olla yheksään viikonloppuna. Parhaimmassa tapauksessa äiti unohtaa ottaa puhelimen jonka mä sitten käyn nappaamassa itelleni pöydältä ja puhun kavereiden kanssa whatsapissa arkisin yhteentoista tai kahteentoista asti ja viikonloppusin sitte vähän pitempään. Jos käy vähän huonompi tuuri niin äiti muistaa tunnin parin päästä unohtaneensa ottaa puhelimen ja tulee kääntämään paikat ympäri. On tää aika perseestä.

      • bns

        Anteeks korjaan arkisin pitää olla kuudelta kotona ja viikonloppusin vaihtelee


      • Anonyymi
        bns kirjoitti:

        Anteeks korjaan arkisin pitää olla kuudelta kotona ja viikonloppusin vaihtelee

        minusta 12-vuotias saa nukkua kesälomalla niin kauan kuin haluaa


    • 15vPoika02

      Minä meen klo 21:00 nukkumaan arkisin sekä lomillakin ja herään jossai about kuudelta-puol seitsemältä. Kotiintuloaika on aina viimestään 20:00. Hirveetä ku ne muut nuoret siel yötä myöte hilluuvat kylillä ja kaikkee.

    • ettiedä

      ite oon 13 ja en tarvitse nukkumaanmenoaikoja. Arkisin nukkumaan noin 21.30-22.00 se johtuu 6x treeneistä viikossa niin unta pitää tulla riittävästi. Lomilla ja viikonloppuisin päätän itse milloin menen nukkumaan. Mitä kello nytkin on joku 01.40.

      • MäOonCool

        Oon ite 13wee nainen ja, arkena meen viimeistää klo 23.30 nukkuu, ja sitte viikoloppusi ei oo välii vaika valvois koko yön.


    • Lissu29v

      Meillä miehen tyttö 18v kotiintuloaika 19.30 arkisin ja 20.30 viikonloppuisin ja heti nukkumaan. Ei pullikoi vastaan, koska tietää että siitä seuraa ruoka-annoksen pienennys ja puhelimen takavarikointi. Ruutuaikaa meillä on kerran viikossa kymmenen minuuttia.

      • 13wee

        Nii varmaa, sit kuiteski ku sä täält oot läksiny nii sama peli niinku ennenki, eli päinvastoin. Oikeesti siis


    • JokuRandom11wee

      Oon 11wee ja nukkumaanmenoaikoja ei ole, kunhan jaksan aamuisin pirteänä nousta ylös. Arkisin meen nukkumaan ehkä aikasintaan 23.30, viimeistään 01.30 . Herätys aina arkisin klo 6.45. Lomalla ei väliä laisinkaan kun saa nukkua yli kymmeneen. Silloin nukkumaan kahden ja neljän välissä.

      Välillä koulukaverit ihmettelee, kun ne menee nukkumaan tyylii yheksältä, mut minkä mä sille voin, etten halua herätä ennen aamuviittä...

      Sitten haluan vielä ilmaista ihmetykseni yhteen asiaan, MULLE ON SANOTTU ETTÄ MURROSIÄN ALKAESSA TARVITSEE ENEMMÄN UNTA?!?

      Kaks vuotta on ollu menkat, enkä oo kyllä väsyneeksi itteeni tuntenut, vaikka nukunkin lähes puolet vähemmän kuin ikäiseni :/

      Ihmettelen

      • JokuRandom11wee

        Onks tää normaalia?


      • JokuRandom11wee

        Herätykseen aikaa 4h 28min

        Ei tää vittu taida olla normaalii


    • Anonyymi

      Mä oon kohta 10v ja mun pitää mennä sänkyyn (lomalla/viikonloppusin) viim. 21.15 ja sit saan lukee jonku aikaa, silmät pitäs olla kiinni viim. 21.30, herään (lomalla/viikonloppusin) 7-9 aikoihi (vaihtelee).

      Arkisin klo 20.30 sänkyyn lukea saa 20.45 asti, herätys (riippuu millon koulu alkaa)
      6.30-7.00

    • Anonyymi

      Itse valvon klo 22-5 koska pelaan

    • Anonyymi

      Itse pelaan omassa huoneessani

    • Anonyymi

      ITSE SAAN VALVOA, KLO 6.00 ASTI JA MENEN KLO 6.00 NUKKUMAAN.

    • Anonyymi

      Ite oon 12v ja meen nukkumaan arkisin 1-2 aikaan yöllä koska en voi nukkua. Koulu alkaa 8 ja yöunta tulee se 4-5tuntia. Viikonloppuna oon vielä 4-5 aikaan hereillä ja sit saatan nukkua siihen kolmeen päivällä. Kaverit menee jo joskus 10 aikaan nukkumaan ja sitten aina puhuu siitä että miksi en vois vaa mennä aikasemmin nukkuu ja et se on tosi helppoo.

    • Anonyymi

      moikka! oon ihan pari kk pääst 13 ja mä meen arkena nukkuu klo 20.00 ja vklp ja kaikilla lomilla 21.15


      VITUN PERSEESTÄ

    • Anonyymi

      Itse oon 15v poika, arkisin meen 23-01 nukkumaan ja herään silloin seitsemän aikoihin. Harvoin olen väsynyt ja keskiarvo (8lk.) oli yli 9. Syön isäni kanssa aina yhdessä ja viikonloppuisin saatan valvoa koko yönkin. Kadun sitä toki aamulla. Nytkin näyttää herätys olevan yhdeksältä. Kotiintuloaikoja ei ole, mutta tulen arkisin 21-22 aikoihin tottumuksesta kotiin. Viikonloppuisin sama mutta harvemmin olen silloin ulkona myöhään. Viihdyn hyvin yksikseni ja isäni tietää aina missä olen. Parin hyvän kaverin kanssa vietän ulkona usein aikaa, tai pelaan heidän kanssaan.

    • Anonyymi

      ite oon 12 ja ei oo mitää nukkuma-aikoi tai kotiintuloaikoi, mut emmää ulkona yöllä saa olla paitsi koirankaa jos meen lenkille yöl. iskäl tulee hiljasuus koulupäivisin 23 ku hää ite menee töihin aina 8-9. viikonloppusin joskus 01-02 vois alkaa jo hiljentyy, mut valvoo voit aina vaikka koko yön. äitil meen yleensö johki 21 aikoihi jo omaa huoneesee(olkkaris tylsää), vaik voidin olla kyl olkkariski kokoyön. kouluaamusin herään 6.00-7.30 välisenä aikana, riippuu millon koulu alkaa ja pitääkö käyttää koira aamulenkillä(äitillä). sillonku vanhemmat ei ollu viel eronnu, nii kotiintuloaika oli 21-22 aina ja nukkumaanmeno arkisin 22.30 ja vklp 00-01. oon aina ollu tosi iltavirkku ja valvonu iha pienenä pitkää ja muutenkin uniongelmia on. ja kenekään kukkahattutädin turha tulla valittamaan;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe