Koiran koulutuksesta ja terveydestä

kertokaa

Heippa Kaikille.

Olen ostanut ihanan Saksanpaimenkoiran.
Nythaluaisin kysyä, että miten ja missä iässä tehdään luonnetesti ja lonkkien yms kuvaukset?
Koiralla ei ole papereita ja sen ei ole mitään väliä.

Haluaisin kuitenkin koirastani todella osaavan ja hyvinkoulutetun.
Miten toimin kun haluaisin jonkun ammatti- ihmisen kouluttavan, mietin jotain tottelevaisuuskoulutusta.Toki opettelisin itsekin samalla niitä juttuja.
Olen tosi toiveikas koirani suhteen.

Olen niin innoissani. Odotan vain asiallisia vastauksia.

Asun Vantaalla.

21

1693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnellinenomistajatar

      Niin, että minkä ikäisenä koiraa voi alkaa kouluttamaan?
      Kyseessä on Uroskoira.

      • namisuku

        "koulutus" alkaa heti pennun tultua kotiin!Tietysti (LEIKIN VARJOLLA).
        pisupaikka opetetaan(sanomalehti), eli aina kun pentu on herännyt, syönyt, juonut, se viedään pisupaikalle. Jos ulosvienti onnistuu nopeasti, mielummin sinne. Sisäsiisteys on yksilöllistä. jotkut oivaltavat heti ulos-pissa yhteyden, jotkut tekevät papruille vielä 7-8 kuisina (ei ole kivaa) eli sinusta riippuu paljon pennun pissayhteysulos)
        Luoksetulo ja irti paikalla ovat tärkeitä asioita.
        Luoksetulossa yrität saada pennun huomion itseesi, ja kutsua pentua nimeltä luoksesi, kutsulla TÄNNE. Pennun tullessa anna HETI pieni makupala. Pentu oppii nopeasti yhteyden "kun menen isäntäni luokse saan namia" Älä KOSKAAN toru pentua sen tultua luoksesi.
        Irti sanaa käytetään pennun napattua suuhunsa, vaikkaminkä esineen tai lelun. Otetaan kevyesti yläleuasta ja alaleuasta kiinni, avataan suu ja poistetaan esine sanoen samalla IRTI, kovalla mutta lempeällä äänellä, ja hyväillään hiukan koiraa. senkin koira oppii helposti.
        Paikalla olo tai pysähdy, vaatii kummaltakin hermoja. pieni pentu istuu usein ja ihmettelee, käytä tilanne hyväksesi, mene pennun luo ja nosta avoin käsi sen pään päälle ja sano kovanpehmeästi PAIKALLA. Pikkuhiljaa pentu yhdistää sanan paikalla ja istuu tai seisoo.
        Älä koskaan lyö pentua, jos haluat sanoa pennulle kovasti EI TAI HYI, mitä haluatkin, sen pitäisi olla pennulle pahin rangaistus.

      • gumma hebbu
        namisuku kirjoitti:

        Lonkat kannattaa kuvauttaa n. parin vuoden iässä, jos oireilee niin nuorempanakin.
        Luonnetestiin parin-kolmen vuoden iässä.
        Mitä vähemmillä kielloilla voit koirasi peruskouluttaa, sitä parempi.
        Kuitenkin ehdoton auktoriteetti pitää säilyä.
        Edellinen jo kertoi koiran omatoimisesta "työn" tarjoamisesta, siinä kun palkka onnistuu kohdalleen, tulos on taattu.
        Myös luoksetulossa voit käyttää käskytöntä koulutusta, esim. koira pissan jälkeen, jos se vahingossa tulee eteesi istumaan makupala sesselle, on luoksetulon opetus mennyt eteen päin. Vastakkainen esim. Joudut karjumaan koiralle TÄNNE TÄNNE, ja kun koira vihdoin tulee, vaikka palkitsetkin sen on asia aivan toinen kuin edellisessä esimerkissä.

    • opittua

      Saksanpaimenkoirilla on monenlaisia luonteenpiirteitä kuin meillä ihmisillä.
      Mutta voimme niihin vaikuttaa itse aika paljon.
      Itsellä taas uusi koulutettava ja näitä on ollut jo useampia. Ihan kotia tullessa pentu leimaantuu kouluttajaa todella nopeasti jos on tervepäinen normaali pentu.Kannattaa asettaa rajat heti mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä ,koska vanhemmiten ei välttämättä ymmärrä sitten jos ei haluakkaan koiran tekevän jotain tiettyä asiaa enään.Esim . sänkyt ja sohvalle menot. Mahdollisimman paljon alusta asti uusia kokemuksia ja viedä mukanaan joka mahdolliseen paikkaan mihin pystyy. Toisten koirien kanssa kokemuksia ja lapsia ym. Ihan sen mukaan kun pentu jaksaa.. Unet ovat kasvavassa iässä todella tärkeita ja mennään pennun jaksamisen perusteella. Monet paapoo pentua kuin omaa lasta ja ei tautien pelossa käytä pentua ekoina kuukausina missään. Rivit loppuu ..:)

    • tarjuuuu

      Kirjoitus on todennäköisesti taas yksi provo. Se pieni mahdollisuus, ettei näin olekaan, saa minut vastaamaan.

      Sinulla on paperiton koira, joten koirasi ei tule pääsemään yhteenkään luonnetestiin, palveluskoirakokeeseen tms.

      Sitä ei myöskään lonkkakuvata virallisesti, sitä ei voi käyttää rotukoirien jalostukseen, vaikka miten haluaisit siitä ihkun pennun, eikä hyvästä koulutustasosta ole mitään arkielämän toimivuutta suurempaa hyötyä, sillä sitä ei pysty hyödyntämään koetoiminnassa mitenkään.

      Lisäksi tulet kokemaan syrjintää monessa treeniporukassa koirasi taustan takia. Sinua tullaan leimaamaan ja arvostelemaan typeryytesi takia, sillä kukaan valistunut koiranhankkija ei ota itselleen paperitonta "saksanpaimenkoiraa". Koirasi sukutaustat ovat virallisesti määrittelemättömiä, eli sitä ei voi tulkita puhdasrotuiseksi saksanpaimenkoiraksi. Sillä ei voi tehdä tuloksia, eikä siitä ole informatiivista hyötyä jalostusasioita ajatellen.

      Monet eivät ota sinua koirinesi treenaamaan, sillä olette hukkaan heitettyä aikaa ja resursseja koirasi rekisteröimättömyyden takia. Myöskin moni mielenkiintoinen harrastuslaji on sinulta koirinesi täysin poissuljettu. Hankkimalla rekisteröimättömän koiran olet tehnyt valinnan, joka rajoittaa sinua.

      Eli ei siinä mitään, eihän niillä papereilla ole mitään merkitystä... Vai onko sittenkin?

      Toivottavasti olet tehnyt virallisen kauppasopimuksen koirasi hankinnasta, etkä ole maksanut siitä enempää kuin 100 euroa (Kennelliiton virallinen maksimisuositushinta sekarotuiselle tai rekisteröimättömälle koiralle). Toivottavasti koirasi myyjä korvaa sinulle, mikäli koirasi luustosta löytyy ongelmia, tai sen terveys pettää muuten.

      Toivottavasti sinä olet se poikkeus, joka on tukenut toimintaa, joka EI ole pentutehtailua... Valitettavasti en kylläkään usko sitä.

      Ihmisten pohjaton tyhmyys ei kyllä ikinä lakkaa ihmetyttämästä. Nykyisellä tietotulvalla luulisi olevan asiat edes hieman paremmin, mutta ei, yhä joka kivenkoloista ryömii ilmeisesti ihan aikuisia ihmisiä, joiden tieto- ja ymmärrystaso ovat matalampia kuin esim. itselläni oli 10-vuotiaana... 8-/

      • aloittelija.

        Kylläpä sinä olet erinomainen.
        Taitaa olla sinun kirjoituksesi täysi provo.
        Ei tollasia kun sinä oikeasti olekkaan.

        Ostin koiran jolla ei ole papereita, sillä oli kuitenkin todella kivat ja rakastavat kasvattajat.

      • paperitonsaku
        aloittelija. kirjoitti:

        Pitäisikö kaikki paperittomat koirat ampua ja hylkiä. Ne eivät siis ole koiria? Itselläni myös paperiton sakunarttu. Eläinlääkäri sanoi heti että on selvästikin puhdasrotuinen vaikkei ole papereita eikä kaikilla ole edes varaa rekisteröidä pentuja eikä rokottaa. Omani oli madotettu ja nyt on rokotukset kunnossa.

        Ei paperittomat ole yhtään huononpia kuin nämä paperilliset saatikka niitä ei muka huolittaisi koulutuksiin. Pötypuhetta!

        Ne, jotka tuota mieltä että koirilla pitää olla paperit ette näköjään välitä koirasta perheenjäsenenä vaan ihan ESINEENÄ!!!

      • taas tätä

        pitäisikö maksaa 1000e jostain koirasta minkä perse maata viistää en ikinä huolisi sellaista jalostusotusta. mulla normaali koiran muotoinen saku ja se on jotain se vaikkei papereita olekaan ja hintakin oli rutkasti halvempi. kelpaa mulle eikä tarvi muille kelvatakaan

      • paperillinen ja paperiton

        Noh, ei se nyt ihan näinkään ole. Itselläni on paperillinen 2 vuotias uros ja paperiton 5 vuotias narttu. Natun kanssa ollaan tehty bh yli kolme vuotta sitten. Pennusta asti ollaan ajettu pelastusjälkeä ja myös treenattu pelastusraunioita. Molemmissa kilpaillaan kohtalaisella menestyksellä. Tokossa mennään voittajaluokassa ja uutena harrastuksena meillä on myös agility, jossa toivottavasti saadaan kisamenestystä tänä syksynä. Koira on kuvattu ja kolmella ell arvioitettu terveeksi. Mitään muita sairauksia siinä ei ole koskaan ollut, ekojen juoksujen yhteydessä yksi virtsiitti. Luonnetestattukin se on.

        Jotta voisitko jotenkin perustella näitä ajatuksiasi? Koiran paperittomuus ei todellakaan ole mikään este harrastamiselle ja kilpailemiselle. Rohkenen jopa väittää, että tavalliselle riviharrastajalle jo yhdessäkin peko-puolen lajin kouluttamisessa, harratamisessa ja etenkin kisaamisessa on todella paljon haastetta. Monelle riittää se toko ja agilitykin.

        Jos haluaa harrastaa palveluskoiralajeja, ottaa sitten sen rekisteröidyn koiran. Näin minä olen tehnyt, eli en sortunut samaan virheeseen kahdesti ottamalla toista paperitonta koiraa.

        Paperittomuuden taustasyihin ja etiikkaan en ota tässä kirjoituksessa sen enempää kantaa. Joskus olisi syytä miettiä ihan niiden oikeidenkin rotukoirien jalostuksen ja kasvatuksen etiikkaa ja taustasyitä sen sijaan, että osoitellaan paperittomia sekarotuisia. Jokainen tehköön omat valintansa ja niiden kanssa eläköön.

        Aika rankkaa ajatella, että paperittoman koiran ottaminen tekee ihmisestä tyhmän. Suurin osa ihmisitä kuitenkin ottaa koiran, jopa sen rotupaperisakemanninsa, aivan vaan lenkkikaveriksi ja kotikoiraksi, halusit sinä sitä tai et. Tällaiset ihmiset eivät tällä tietotulvallakaan ymmärrä paperillisen / paperittoman eroa.

      • Ooooohhhah
        aloittelija. kirjoitti:

        Kylläpä sinä olet erinomainen.
        Taitaa olla sinun kirjoituksesi täysi provo.
        Ei tollasia kun sinä oikeasti olekkaan.

        Ostin koiran jolla ei ole papereita, sillä oli kuitenkin todella kivat ja rakastavat kasvattajat.

        "Kylläpä sinä olet erinomainen.
        Taitaa olla sinun kirjoituksesi täysi provo.
        Ei tollasia kun sinä oikeasti olekkaan."

        En ole aloittaja, mutta mitäs ihmeellistä hänen tekstissään oli? Ihan täys faktoja kirjotti, sinua ne vaan ei miellyttäneet, eihän kukaan tahdo kuulla olevansa jonkun mielestä tyhmä.

        "Ostin koiran jolla ei ole papereita, sillä oli kuitenkin todella kivat ja rakastavat kasvattajat.

      • Ooohhaah
        paperillinen ja paperiton kirjoitti:

        Noh, ei se nyt ihan näinkään ole. Itselläni on paperillinen 2 vuotias uros ja paperiton 5 vuotias narttu. Natun kanssa ollaan tehty bh yli kolme vuotta sitten. Pennusta asti ollaan ajettu pelastusjälkeä ja myös treenattu pelastusraunioita. Molemmissa kilpaillaan kohtalaisella menestyksellä. Tokossa mennään voittajaluokassa ja uutena harrastuksena meillä on myös agility, jossa toivottavasti saadaan kisamenestystä tänä syksynä. Koira on kuvattu ja kolmella ell arvioitettu terveeksi. Mitään muita sairauksia siinä ei ole koskaan ollut, ekojen juoksujen yhteydessä yksi virtsiitti. Luonnetestattukin se on.

        Jotta voisitko jotenkin perustella näitä ajatuksiasi? Koiran paperittomuus ei todellakaan ole mikään este harrastamiselle ja kilpailemiselle. Rohkenen jopa väittää, että tavalliselle riviharrastajalle jo yhdessäkin peko-puolen lajin kouluttamisessa, harratamisessa ja etenkin kisaamisessa on todella paljon haastetta. Monelle riittää se toko ja agilitykin.

        Jos haluaa harrastaa palveluskoiralajeja, ottaa sitten sen rekisteröidyn koiran. Näin minä olen tehnyt, eli en sortunut samaan virheeseen kahdesti ottamalla toista paperitonta koiraa.

        Paperittomuuden taustasyihin ja etiikkaan en ota tässä kirjoituksessa sen enempää kantaa. Joskus olisi syytä miettiä ihan niiden oikeidenkin rotukoirien jalostuksen ja kasvatuksen etiikkaa ja taustasyitä sen sijaan, että osoitellaan paperittomia sekarotuisia. Jokainen tehköön omat valintansa ja niiden kanssa eläköön.

        Aika rankkaa ajatella, että paperittoman koiran ottaminen tekee ihmisestä tyhmän. Suurin osa ihmisitä kuitenkin ottaa koiran, jopa sen rotupaperisakemanninsa, aivan vaan lenkkikaveriksi ja kotikoiraksi, halusit sinä sitä tai et. Tällaiset ihmiset eivät tällä tietotulvallakaan ymmärrä paperillisen / paperittoman eroa.

        "Luonnetestattukin se on. "

        Ei varmasti ole.sekarotuisia ei testata,vaikka ne näyttäisi saksanpaimenkoirilta. Virallisella luonnetestituomarilla ei ole oikeutta testata koiria epävirallisesti. Joten älä puhu luonnetestistä,annat virheellistä kuvaa asiasta.

      • tässä sinulle
        Ooohhaah kirjoitti:

        Luonnetestiin osallistuvan koiran tulee olla täyttänyt 2 vuotta, mutta se ei saa olla yli kuusivuotias. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty ja terve testaushetkellä. Mukana on oltava alkuperäinen rekisterikirja, pitkähkö, vahva talutin ja mieluusti ei-kuristava nahkapanta

        Lainaus suoraan dogsportilta. Missään ei sanota, että koiran tarvis olla puhdasrotuinen. Sekarotuisen saa testata aivan koska tahansa, jos saa paikan luonnetestiin. Testin järjestäjät päättävät, ketä testiin pääsee, ei tuomari.

      • ei ole sininen

        Se on Valkoinen. Ihana koira ja miten niin höynäytetty?
        Kyllä mä ostaessani ihan varmasti tiesin mitä olen ostamassa.
        Molemmat vanhemmat todella hienoja koiria.
        Ole sinä vaan hiljaa.
        Valkoinen saksanpaimenkoira, musta nenä mustat kynnet ja silmät kuin kultaa.
        Mitä sun rakillasi on muuta kuin Sikaomistaja?

      • saat
        tässä sinulle kirjoitti:

        sekarotuiselle alkuparäisen rekisterikirjan? Mielenkiintoista...

      • mielikuvituksen
        ei ole sininen kirjoitti:

        Se on Valkoinen. Ihana koira ja miten niin höynäytetty?
        Kyllä mä ostaessani ihan varmasti tiesin mitä olen ostamassa.
        Molemmat vanhemmat todella hienoja koiria.
        Ole sinä vaan hiljaa.
        Valkoinen saksanpaimenkoira, musta nenä mustat kynnet ja silmät kuin kultaa.
        Mitä sun rakillasi on muuta kuin Sikaomistaja?

        tuotetta koko koira. Toisessa ketjussa koira oli aivan toisen värinen. Kasva ensin aikuiseksi ja osta sitten ihan oikea koira. Ja ota asioista selvää ennen koiran hankkimista.

      • typerää
        mielikuvituksen kirjoitti:

        tuotetta koko koira. Toisessa ketjussa koira oli aivan toisen värinen. Kasva ensin aikuiseksi ja osta sitten ihan oikea koira. Ja ota asioista selvää ennen koiran hankkimista.

        Paperikoiraa en ostaisi koska ne on suoraan sanottuna jalostettu pilalle. Itselläni on paperiton saku ja kuka uskaltaa tulla väittään ettei koirani ole puhdas? Jos epäilyttää tulkaa katsomaan.

        Ärsyttää täällä nämä taistelut paperillisten ja paperittomien välillä. Itse hankin koirani perheenjäseneksi enkä siksi että saisin PAPERIT!!
        Ja tyhmää olisi jos vain paperi koirat saisivat harrastaa.

      • 1Tietäjä
        typerää kirjoitti:

        On olemassa rotukoiria joiden määritelmät ja nimet on tiedossa. Sitten on olemassa sekarotuisia.

        Ei ole olemassa paperitonta sakua, vaan se on virallisesti sekarotuinen jonka kanssa vakavammat harrastusmahdollisuudet ovat minimaaliset.

      • teidän kas
        1Tietäjä kirjoitti:

        On olemassa rotukoiria joiden määritelmät ja nimet on tiedossa. Sitten on olemassa sekarotuisia.

        Ei ole olemassa paperitonta sakua, vaan se on virallisesti sekarotuinen jonka kanssa vakavammat harrastusmahdollisuudet ovat minimaaliset.

        ELi nyt tein virheen kun ostin paperittoman ja se on oikea rikos taas niinkö. Painukaa ny vittuun niitten papereittenne kans!!!!!!!

      • vaan
        teidän kas kirjoitti:

        ELi nyt tein virheen kun ostin paperittoman ja se on oikea rikos taas niinkö. Painukaa ny vittuun niitten papereittenne kans!!!!!!!

        sinnekin. Typeryys ei valitettavasti ole rikos...

      • kun niitä
        typerää kirjoitti:

        Paperikoiraa en ostaisi koska ne on suoraan sanottuna jalostettu pilalle. Itselläni on paperiton saku ja kuka uskaltaa tulla väittään ettei koirani ole puhdas? Jos epäilyttää tulkaa katsomaan.

        Ärsyttää täällä nämä taistelut paperillisten ja paperittomien välillä. Itse hankin koirani perheenjäseneksi enkä siksi että saisin PAPERIT!!
        Ja tyhmää olisi jos vain paperi koirat saisivat harrastaa.

        ..koiria ei rekisteröidä.Monta yhdistelmää olisi voinut jättää tekemättä samoin kuin monen ihmisen olisi ollut syytä tutustua ehkäisyyn ja kondoomin käyttöön.

        Kyllä ne perinnölliset sairaudet periytyy niiden koirien kautta eikä papereiden,jos et satu tietämään.Tyhmyys pitäs olla sakotettava rikos...

      • lällykkä
        typerää kirjoitti:

        Paperikoiraa en ostaisi koska ne on suoraan sanottuna jalostettu pilalle. Itselläni on paperiton saku ja kuka uskaltaa tulla väittään ettei koirani ole puhdas? Jos epäilyttää tulkaa katsomaan.

        Ärsyttää täällä nämä taistelut paperillisten ja paperittomien välillä. Itse hankin koirani perheenjäseneksi enkä siksi että saisin PAPERIT!!
        Ja tyhmää olisi jos vain paperi koirat saisivat harrastaa.

        "Paperikoiraa en ostaisi koska ne on suoraan sanottuna jalostettu pilalle. Itselläni on paperiton saku "

        Joo, no niin. Eli miten selität sen, että paperikoirat on jalostettu pilalle, mutta paperiton saman rotuinen ei? Siis jos kasvattaja päättää,ettei rekisteröi pentuetta, ne on loistavia koiria. Jos hän muuttaakin mieltään ja rekisteröi samaisen pentueen, niin ne on heti pilalle jalostettuja, niinkö?? Ei ne paperit tee koirasta terveempää tai sairaampaa, ymmärrä jo. Paperiton on (jos on) yhtä paljon rasitettu rotunsa vioilla kuin paperillinenkin..
        Itselläni on paperiton, että älä suotta ala huutaa rotunatseista, mutta tuo sun ajattelutapa on vaan niin outo, että kiinnostais kuulla perustelut...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe