harmittaa ja suututtaa

serop1

Kerron ensin hiukan taustoja.

Muutama vuosi sitten tapasin henkilön jolla oli vastasyntynyt lapsi. Näki minut koriineen. Kertoi olevansa suuri koira fani, etenkin sakujen fani. Juteltiin niitä näitä ja rrapsutteli koiraani. KErtoi sitten, että on omsitanut itse rotikoita ja skuja, mutta joutunut luopumaan oman pahan allergian joka oli muuttunut astmaksi myöhemmin.

Meni vuosi eteenpäin. Näin kyseisen ihmisen monesti pienen koiranpennun kanssa (corgi) ja samalla huusi n. 1½ vuotiaalle lapselle kurkkusuorana ja valitti, että misket kävele nopeampaa (!) ja sattui olemaan talvi ja itelläkin oli vaikeata kävellä siinnä lumimäärässä. Samalla huusi koiralle ja valitti, että mikset sä osaa mitään. Pentu oli korkeintaan 4kk.. Muutamaa kuukautta myöhemmin tässä tapauksesta tämä henkilö itse kertoi, että piti luopua koirasta, kun lapsella todettiin paha astma ja koira-allergia. SAno, että omaa allergia ja astma ei kuulema haittaa..

Nooh, nyt näin pari kk aikaisemmin häntä. Älytön huuto, että älä päästä koiraa irti (tarkoittaen en minua), se käy päälle. se on aggressiivinen..käy ihmisten kimppuun!!! Mun lapsi pelkää sitä!! Aivan älytön mekkala ja oma koira sattui käveleen teinreunalla häntä pystössä eikä kiinnittänyt ollenkaan huomiota. Toiseksi en pidä koiraani irti muualla kuin koirapuistossa etenkin kun on rauhotusajat menossa...

Nyt tämä henkilö on hankkinut itselleen komean nuoren sakun. Nyt ei puhuta enää allergioista tms. NÄin viime viikolla kuika se nuori saku näytti hampaita ja oli hyökkäämässä 24 vk colleinpennun kimppuun ja tämä henkilö meinas nyt vain, että se on sakujen ominasiluonnepiiri (!) eikä sitä saa kieltää käyttäytymästä niin kuin vaistot sanoo.

Nooh, nyt se tuli tänä aamuna minua vastaan. MEnin itse metsänreunaan ja aloin pitää omalle koiralle tottelevaisuuskoulua, että ei kiinnittäisi siihen koiraa huomioita, kun tällä nyt sattuu olemaan hiukkasen saku vihaa, kun pari sakusekoitusta on käynyt päälle. Yhdistää kaikki sakut nykyään pahaksi :( No tilanne meni hetken hyvin. Sitten se henkilö alkoi huutaa omalle pojhalle, että varo tuota hullua koiraa se käy kiinni! Se puree!! Oma koira oli koko ajan hallinnassa. No sittenpä päättii saku näyttää hampaansa ja nostaa niskavillat pystyyn. Oma koirani huomasi sen ja vastasi haasteeseen ennen kuin sain sen rauhoitettua. Omani oli koko ajan kiinni ja totteli käskyjä, mutta näytti hmapita sille toiselle ja mursi. Luulen, että koira aistii mun vihani tuota naista kohtaa, että se on sen takia reagoi vahvasti. Nositten se nainen vaan kailotti, että saku käyttyäytyy ihan oikein ja rodunomiasesti. Mutta mun koira ei ja hänhän sanoi, että minun koriani on vihainen. Vielä huuteli perään, että terveysviranomaiset ovat kuulema tulossa kylääni, kun hän on ilmoittanut huonosta koiranpidosta...

Että mua ärsyttää tuo nainen. Nyt odottelen, että ulee niitä viranomaisia :) Olisipa kiva jutella, kun kaikki on ok :) Saako turhista "ilmiannoista" sakkoja..olsii ihan oikein tuolle, jos tänne nyt ketään edes tulee..

Koko tämän tapahtuma kuuli eräs toinen korianomistaja. sE sitten lähestyi mua ja kysyi, että uskaltaako tulla. Sanoin, että joo. Nooh koirat nuuhkasivat toisiaan ja rauhoittuvat paikalle. Meinas vähän ajan päästä se toinen henkilö, että eihän tää oo agressiivinen. Mukava leppoisa koira. Johon itse sanoin, että joo, mutta luonnetta löytyy.. Kukaan ei hypi nenille :)

4

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • serop1

      se collienpennun ikä meni hiukan väärin 12 viikkoinen piti kirjoittaa :)..

    • Sisu-haukku

      Ei mistään Riihimäeltä päin satu olemaan tämä nainen?? Tuli meinaan aika paljon mieleen eräs tapaus...........

      Jos viranomaiset todella tulevat paikalle, niin kerro ihmeessä asian toinen puoli, että sinne ilmoittajallekin päin vois mennä katsomaan sitä koiranpitoa. Sairasta tuollanen.

      • serop1

        Minun tietääkseni ei.. Asumme pohjoisemmassa, mutta sitä tiiä, mistä se tänne on tupsahtanut.. Luultavasti tämäntyyppisiä ihmisiä on siis joka puolella... Mua vaan hiukkasen epäilyttää, että se koira mikä heillä on lähtee kohta kiertoon, kun se allergia/astma pahenee. Ja luulen, että he ovat ottaneet koiran, joka on kierrosssa muutenkin, kun aika harva myy ½-1 ikäsitä pentua. Ja kukaan kasvattaja tuskin tuolle myy. Eiköhän se riitä syyksi, että allergiaa ja astmaa on-> ei koiraa. Olettaen että kertoo itse nämä tiedot taikka sitten pitää valehdella ja rankasti :(


    • ihmisiä kannata

      ees vilkaissta...sillä tuntuu heittävän omassa nupissaan pahemman kerran... ite en varmaan viitsis noteerata tommosia mitenkään.. kun on nääs tarpeeksi tyhmä ihminen niin ei semmottisten kanssa voi ees tapella...
      tsemppiä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe