voisiko joku kertoa onko lapissa yhtään kummitustaloa. olen kuullut tarinan sallassa olevasta sotasairaalasta mutta en tiedä onko sellaista siellä ollenkaan. meillä ois tarkoitus kavereiden kans ottaa kamerat mukaan ja tehdä "paniikki" yöpyminen jossain kummitustalossa. joten jos on tietoa niin kertokaa että päässään leikkiin ghostbustersseja :)
kummitustalot
lapissa
52222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
paljon, mutta useimmista ei tiedä kuin lähipiiri. Väittäisin, että joka viidennessä, etenkin vanhassa talossa, kummittelee. Myös kerrostaloissa. Itse muutin 50-l:n kerrostaloon ja parin ekan vuoden aikana tuntui monesti nukkumaan käytyä, että kissa kävelee peiton päällä jaloissa. Tämän kokivat pari muutakin ihmistä. Rukoilin sen kissan puolesta, niin ei ole enää pariin vuoteen ollut haamukissaa.
Meillä paukahtelee jääkaapin ovi ja lattia narahtelee. Ensin ajattelimme että se on vain parketti joka naksuu ja jääkaappi joka lauhduttaa hassusti, mutta kun sitä ei tapahdu silloin kun oleskelemme keittiössä. Jotain merkillistä siis.
En ole ajatellut rukousta, hyvä vinkki. En tiedä entisistä asukkaista mitään, onko sillä mitään merkitystä?
Ranualla on vanha sota ajan sairaala, meidän perhe tuttu on asunut siinä puolet elämästään, hänen lapsetkin ovat asuneet siinä talossa! Ja kaikki ovat kertoneet että siellä kummittelee.
Tämä talo on Ranuan terveyskeskuksen vieressä, sellainen vaaleahkon kerman/beigen/kellertävän värinen. Kävin joskus siellä kellarissa etsimässä ystäväni kanssa kerhon myyjäisiin tavaroita ja siellä on sota ajalta sairaala kamoja, vaatteita, sänkyjä, hoito tarvikkeita, jne ja löydettiin vanha verinen yöpuku joka oli aika paljolti koin syömä. Karua! Siinä vastapäätä on sellanen Ranuan järven ranta, ja siinä on sitte ollu muinoin ruumishuone, ja siinä on rauniot ja löydettiin pienenä tyttönä ruumis arkun kannen palasia mullista raunion vierestä, vietiin ne palat tieten äidille näytettäväksi ja totuus oli karmiva, "arkujn palasia" :D Ja toinen paikka on Rovaniemellä Vanha lasten sairaala, elikkäs ne pistetalot joissa on punainen, sininen ja keltainen katto. :D Jokaisessa näistä kummittelee, tiedän henk kohtasesti koska asuin opiskelu aikoinani 4 ystäväni kanssa näissä taloissa, minä keltakattoisessa, ystäväni punaisessa ja sinisessä. Ja siellä todella kummitteli. On vielä valokuviakin tallessa missä näkyy hahmoja..
menet sallasta kuusamoon päin ja tulee jokin kylä oliko hautajärvi? siellä on entinen ns. talo jossa kummittelee.
entinen niin sanottu talo?