vanhemmat kiusaavat opea

äitylippä

Tänään Hesarisa oli hieno mielipidekirjoitus. Siinä psykologi kertoi näkemyksensä opettajista, jotka ovat joutuneet vanhempien kiusan kohteeksi. Olen itse opettaja, joka saa valtavasti positiivista palutetta vanhemmilta. Viihdyn työssäni hyvin. Nautin opettamisesta.

Olen positiivisista kokemuksistani huolimatta kohdannut työssäni vuosittain erityisesti korkeasti koulutettuja vanhempia, jotka syyllistyvät "kiusaamiseen". Hesarin mielipidekirjoituksen lukiessani löysin heidät siitä tekstistä. Minullekin saattaa 1 - 2 oppilaan äiti/isä soitella illalla moittiakseni minua sellaisista asioista, joihin itse en voi vaikuttaa. Yleensä soittelurumba jatkuu yhden asian ympärillä 1-2 viikkoa ja sitten se laantuu. Rehtori puuttuu näihin tapauksiin ja tiedostaa "ongelman" sillä koulumme oppilaaksiottoalueella lähes kaikki vanhemmat ovat hyvin toimeentulevia ja nk "tiedostavia". Rehtorimme myös hoitaa suuren osan näistä asioista, sillä ainakin minun kohdalleni sattuneet "valitukset" koskevat sellaisia asioita, jotka vain määrätään opetuslaissa, eikä niitä voi yksittäinen opetaja muuttaa.

Onneksi hallitsen elämääni hyvin ja psyykeeni on terve. Saan voimaa luokkani "enemmistövanhemmista", jotka kannustavat minua työssäni. Lisäksi kokemus ja työssäni saavutetut tulokset auttavat minua suhtautumaan järkevästi tähän kiusaamiseen, jota osa vanhemmista harrastaa. Se tosin vie aikaa ja voimavaroja. Ikävää sinänsä, sillä muutaman kerran olen puhunut puhelimessa vanhempien kanssa ja suunnittelu on jäänyt aika pienelle.

Saan usein jo vinkin päiväkodista niistä vanhemmista, jotka osoittautuvat hankaliski. Välillä he kiusaavat myös opettajaa, toisinaan taas opettajan kanssa välit ovat erinomaiset. Päiväkoti siis vain "vinkkaa" ei leimaa perheitä.

Hyvät vanhemmat: älkää kiusatko opettajia. Kaikilla opettajilla ei ole niin ihana yksityiselämä kuin minulla on ja kaikki opettajat eivät nauti työstään samalla tavalla kuin minä nautin.

Asiasta saa kysyä ja kyseenalaistaa. Mieti, miten teet sen ja milloin!

Koulussa on kivaa!

11

1531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..................

      Itse toimin sairaanhoitajana. Ajoittain tulee omaisia, jotka soittelevat kesken aamutoimien kaiken aikaa. Omaiset viettävät aikaa puhelimessa jopa 30min. kysellen äitinsä / isänsä ym. kuulumisia ja vaatimassa sitä ja tätä hieronnasta hiusten laittoon. Kaikki tämä aika on pois juuri hänen omaisensa hoidosta / muiden hoidosta, jonka hoitaja roikkuu puhelimessa. Ensin ajattelin sitä kiusaamiseksi. Pidemmän päälle mietittynä kyse on usein kuitenkin huolesta. Ihmisillä on erilaiset sosiaaliset kyvyt, erilainen kyky luottaa toisiin ihmisiin, epäluottamusta organisaatioon jne. Sen sijaan että antaisin vastineeksi kyllääntyneisyyttä tai syyttäisin omaisia häiriköiksi, ajattelinkin miten toimia nyt. Koska velvoitteeni on hoitaa kaikkia potilaitani, en toki voi suostua passaamaan vain yhtä ja roikkumaan puhelimessa tunteja. Silti hätäisen ihmisen huoli vain pahenee, jos tilanteeseen ei vastaa. Niinpä sovinkin omaisen kanssa soittavani tälle joka päivä, kuinka päivä on mennyt ja mitä on tehty. Niin teinkin ja lopulta päivittäiset puhelut kestivät vain kymmenen minuuttia. Ihmettelen syvästi psykologia, joka syyttää lasten vanhempia häiriköiksi lehden palstalla vaikka todellisuudessa pitäisi miettiä syitä käytökseen ja ratkaisuja ongelmiin. Näin ajattelen minä. Ekaluokkaa aloittavien kaksosten äiti, toisella kaksosista lievä kehityksen viivästymä. Ajattelinpa olla häpeilemättä yhteydessä kouluun alussa, että ilkeävät sitten ilmoitella kotiinpäin, jos ongelmia siellä on ;-)

    • itselleen kohdistetun

      kritiikin kiusaamiseksi?
      Eikö kaikissa työpaikoissa tule palautetta aina. Ei se opettajan ammati ole sen kummempi, jota ei saisi arvostella.
      KYllä minä sanon suoraan jos tarvetta liikenee, ja on tullutkin tarvetta joskus. Ja asiat ovat korjaantuneet, mutta eivät varmaan olisi, jos asiat jätettäisiin kasvamaan.
      Kyllä se opettajakin helposti arvostelee muita, eikä monikaan sitä kiusaamiseksi miellä.
      Tosi outoa, jos opet pelkää moitteita.
      Jos ei hallitse työtä, niin silloin on ojennettava, että huomaa tehneensä väärin.

      • popepopepoe

        Minä en ainakaan koe kritiikkiä kiusaamisena. Alkuperäinen tarkoitti niitä vanhempia, jotka kritisoivat/ valittavat turhasta. Uskokaa pois, niitäkin on. Ainakin meilläpäin.

        Minua saa vanhemmat kritisoida niin paljon kuin haluaa. Palautetta otan mielellään vastaan ja jopa pyydän sitä vanhemmilta. Turhasta valittaminen tuntuu kiusaamiseltä täälläkin osoitteessa.

        Edellinen kirjoittaja ymmärsi mielestäni alkuperäisen väärin. Kritiikki ja kiusaaminen ovat kaksi eri asiaa.

        Kyllä opettajat joka paikassa ympäri Suomen maan vastaavat hätääntyneen vanhemman huutoon. Tosiasia vain on, että turhasta marisijat vievät sitä aikaa, jolloin pitäisi iltaisin ideoida vaikkapa tulevan vuoden liikuntatunteja. Sen tajuaa, vaikka ei olisikaan opettaja.

        Sairaanhoitajalle totean vielä, että ei kai kukaan vanhempi opettajalle soita, kun hän on luokassa. Iltasin ne soittelee. Soittavatko sun potilaiden omaiset sun kotiin sulle iltaisin??????

      • ja höps

        "Jos ei hallitse työtä, niin silloin on ojennettava, että huomaa tehneensä väärin"

        Hyvä vanhempi, luepa tekstini oikein tarkkaan.

        SINULLA ei ole mitään auktoriteettia OJENTAA yhtään ketään kunnan virkamiestä, ellet kaupunginjohdossa ole. Sinulla ei ole MITÄÄN valtuuksia, koulutusta tai osaamista myöskään arvioida, toimiiko opettaja väärin luokassa vai ei. Opettaja saa käyttää juuri niitä metodeja, joita hän kasvatustieteen maisterin tutkinnollaan hallitsee, oppilaantuntemuksensa perusteella valitsee ja kunnan opetussuunnitelman perusteella tahtoo. Sinulla, hyvä vanhempi, ei ole mitään nokan koputtamista.

        Jos lapsesi kertoo opettajasta hurjia juttuja, kuuntele niitä varmuuden vuoksi, mutta älä hyysää ja yllytä koulu-ja opettajavastaisuuteen. Ja tulepa viikoksi opettajan kenkiin, niin tiedät mitä juttuja lapset kertovat teistä vanhemmista. Ihan isien viinalauluista ja äidin ja isän riitelyistä kertovat. Erona on se, että me opettajat tuemme lasta emmekä mollaa kotiväkeä, ja jotkut viinalaulu-imitaatiot kuittaamme huumorilla sen enempää asiaan keskittymättä.

        Jos on valittamista, pyydä kohteliaasti lupa, ja mene istumaan luokan perällä tuntien ajaksi koko koulupäiväksi ja seuraa, mitä lapsellesi oikeasti puhutaan.
        Suurin osa opettajista tekee työtään sydämellä, ja te kiittämättömät "pomo-vanhemmat" (salli mun nauraa) syötte sen ilon työstämme.

      • kauhistus...
        ja höps kirjoitti:

        onko tosiaan jollain lapsella vanhemmat,jotka saattavat joskus jopa ihan riidellä ja kaiken huipuksi vielä opettaja saa tietää siitä.No jopas on vallan epänormaalia käytöstä vanhemmilta!Siis salli myös mun nauraa :)

    • opettajaa

      joka käyttää lainausmerkkejä tuolla tavoin. Miten tuollainen voi opettaa äidinkieltä?

      • ÄITI ja mummu

        vastaus edellisellä.
        Minulla on 8 lasta, eikä ole tarvinnut opettajille soitella. Ei ole ollut mitään asiaa. Vanhempain illoissa on juteltu, jos on ollut tarvetta.

        Toki lapseni on joskus arvostellut opettajaansa, mutta aikuisena ihmisenä olen voinut löytää asiasta kääntöpuolenkin, jonka lapseni on sitten myös hokannut.

        Liian herkästi nykyvanhemmat lähtevät mollaamaan opettajia, pelkästään lastensa puheen perusteella. Kaikki ei ole aina miltä näyttää. Kritisoivathan lapsemme meitä vanhempiammekin ja siinäkin täytyy ojentaa, jos kritiikki on aiheetonta.

        Asia erikseen ovat sitten opettajat, jotka eivät ole omalla alallaan, toki silloin täytyy asioihin puuttua, jos lapsi todella kärsii.

        Mutta ennenkaikkea asioista tulee keskustella asiallisesti ja rakentavasti, mutta turhat marinasoitot pois.

        Poikani opettaja kertoi erään toisen oppilaan äidin soittaneen ja moittineen että: "Kun sinä vaadit kertotaulu osattavaksi ulkoa ja se on lapselle liian rankkaa."

        No, miten ne kertotaulut opitaan, ellei päntätä ulkoa? Kerran opittuaan, ne tulee kuin vettä valaen, enkä usko että kukaan siitä traumoja saa, ellei se äitiparka, joka ei jaksa kuunnella lapsensa valitusta. :)

      • Näinhän se käy
        ÄITI ja mummu kirjoitti:

        tulee ainakinyksi samaa mieltä oleva, kun on itsensä kanssa samaa mieltä. Heh hee...

      • äitylippä
        Näinhän se käy kirjoitti:

        tulee ainakinyksi samaa mieltä oleva, kun on itsensä kanssa samaa mieltä. Heh hee...

        Saa olla eri mieltä. Kiva kuulla, että on näin paljon vanhempia, jotka haluavat oikoa opettajaa. Opettajakin voisi oikoa heitä ja heidän metodejaan... vai oliko liian provosoiva kommentti?

        Opetan paikkakunnalla, jossa ei sitä perinteistä suomea juuri puhuta, siksi minullakin on äidinkielenä ruotsi. Ehkä siksi käytin jotain näistä välimerkeistä väärin (vai mitä ne nyt olivat). Ymmärtäkää siis meitäkin! Ainakin yritämme suomeksi....

      • joka on samaa mieltä
        Näinhän se käy kirjoitti:

        tulee ainakinyksi samaa mieltä oleva, kun on itsensä kanssa samaa mieltä. Heh hee...

        vaan äiti jolla on useampi koululainen.

      • luvanvaraiset lapset
        joka on samaa mieltä kirjoitti:

        vaan äiti jolla on useampi koululainen.

        Huomioni:

        Opettajaksi kouluttautuminen on huomattavasti hankalampaa kuin lapsen tekeminen. Harmi, ettei ole olemassa lisääntymis-lisenssiä. Saataisiin sukupuuttoon tämänkin ketjun marisijat, jotka eivät vain voi myöntää epäonnistuneensa vanhempina. Koulu on elämää ja lasta, ei vanhempia varten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      905
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe