Uusi sedan

koeajettu

Auto tuntui muuten mukavalta ja hiljaiselta mutta jostain A-pilarin luota kuului yllättävän kovaa suhinaa. Onko samoja havaintoja? Oma Corolla (ed. korimalli) suhisee vaan kuskin oven tai ikkunan tiivisteistä, ei etunurkista. Koeajolenkin pituus oli jotain 60-80 km ja tuo ääni ihmetytti.

17

2424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hfgf

      moi, en ole omassani huomannut sellaista tai siis mitään vikaa.
      Vanhassa versiossa oli kylläkin samoja oireita kuin sinulla oli mutta ne poistuivat kun tiivisteet vaihdettiin.

      laatu peli, vie liikkeeseen ja vaadi selvitystä.

      • koeajettu

        Pieni täsmennys paikallaan. Suhinat kuuluivat esittelyautosta.

    • ...

      Olen myös havainnut samantyyppistä suhinaa ajoittain. Kuulunee A-pilarista tai peilistä. Lisäksi joskus kuuluu korkeaa vaimeaa vihellystä jostain kuskin ikkunasta/ovesta/tiivisteestä. Ongelmia nämä eivät ole, mutta jotenkin kiinnitti uutena huomiota edelliseen verrattuna. Mutta siis ihan suhinaton ei tämä malli ole vaikka muodot ovatkin sutjakat.

      Auto on muuten melko hiljainen joten tietysti kuuluu pienemmätkin äänet helpommin. Moottori kiihdytyksissä kuuluu hieman turhan paljon ja talvirenkaatkit rallattivat enemmän kuin edeltäjässä. Renkaatkin ovat toki leveämmät ja matalaprofiilisemmat.

      Miksei voisi saada Lexuksen meluttomuutta Corollaan :)

      • renkaat?

        Onko sulla talvikiekot nasta vai kitka? Minkä merkkiset?

      • ...
        renkaat? kirjoitti:

        Onko sulla talvikiekot nasta vai kitka? Minkä merkkiset?

        Continentalin Winter Viking 2 nastarenkaat. Edellisessä autossa olivat Goodyear 500:set jotka olivat kyllä hiljaiset mutta veltot ja uraherkät ajaa. Continentalit vaikuttivat hyviltä sen mitä helmikuun lopusta asti niillä ajelin. Kitkoja en Corollaan ottaisi syystä että ohjaus muutenkin on tahmea keskialueella eikä palauta itse 100%. Kitkat muutenkin ovat ajettavuudeltaan ja turvallisuudeltaan heikommat ääritilanteissa kuin nastarenkaat joten siihen suuntaan ei kompromissia mielestäni kannata tehdä.

        Continentaleissa tuntui olevan jonkin verran jurinaa kuvioinneista ja resonansseja joillakin nopeuksilla, muistaakseni n. 60-70 km/h tienoilla. Renkaiden ääni ilmeni myös kun vaihtoi kesärenkaat alle jolloin huomasti miten paljon auto hiljeni. Luulin esim. että tasaisessa ~100 km/h ajossa moottori huutaisi. Mutta ei, ääni kuuluikin renkaista. TM:n rengasvertailussa noita kuitenkin kehuttiin nastarenkaiksi hiljaisiksi. Mutta TM:n testeihin ei niin hirveästi ehkä voi luottaa ainakaan tässä suhteessa koska he testaavat renkaat vain yhdellä autolla jonka ominaisresonanssit ja alustan/renkaiden äänettömyys pätee vain siis ko. automalliin testatuilla renkailla. Ihme juttu että he eivät tee tuota melutestiä useammilla automalleilla.

        Corollan äänieristys on melko ok, mutta selvästi voisi vielä helposti parantaa paria juttua: Konepeiton alle pitäisi edeltäjän tapaan laittaa eristysmatto ja tavaratilaan paksumpi huopamatto. Lisäksi takapyöränkotelot voisi eristää paremmin. Takapyöristä ääntä kulkeutuu varmasti myös takakaiuttimien kautta sillä nyt ne ovat hattuhyllyllä kun vanhassa ne olivat takaovessa. Ja sitten se Toyotien perisynti: kiven ja hiekan hakkaaminen kynnyskoteloissa kuuluu selvästi ja kulkeutuu korvan juureen B-pilaria pitkin. Massaus varmasti auttaisi tähän ja ilman muuta kannattaa massauttaa auto jos hiekkateillä ajelee. Itselläni ei ole ollut tarvetta kun asfaltilla ajelen eikä mitään korroosio-ongelmaa ole näkynyt.

      • ...:lle
        ... kirjoitti:

        Kiitti tiedoista, itsellä tilauksessa uusi sedanmalli, ja valintana joko Continental kitka tai nasta, parissa autossa ollut kitkat ja ihan hyvin pk-seudulla pärjäsi, joskus harvoin toivoi nastapitoa. Toisaalta tuo velttous kitkoissa mietityttää Corollan ohjauksen osalta, lienee siinä tukevampi nastarengas parempi. Onko sinusta nastojen ääni sillä tavalla häiritsevä että estää takapenkkiläisten kanssa juttelun tai musiikin/puheohjelmien kuuntelua?

        Mitä mieltä stereoiden äänenlaadusta? Itsellä jäi paremmat säädöt tekemättä koeajoautossa joten ei varmuutta siitä.

      • eturoiskeläppiin

        laitat kumiset lisäpalat jatkeeksi siististi popniiteillä kiinni, kiinnitys onnistuu roiskeläpän takapuolelle melko siististi kun vähän muotoilee kumiläpän yläreunaa niin että lisäpala istuu sopivasti, ulkoreunaa taitat vähän läpän sivullekin ja reunasta niitillä kiinni, loppuu kivien rapina eikä kolhiinnu kynnykset, itte laitoin edelliseen autooni eihän ne niin komeat ole mutta ikävä katsella kun kivet hakkaa maalit puhki kynnyksistä ja ovien alaosista.

      • Corollassa
        ... kirjoitti:

        Continentalin Winter Viking 2 nastarenkaat. Edellisessä autossa olivat Goodyear 500:set jotka olivat kyllä hiljaiset mutta veltot ja uraherkät ajaa. Continentalit vaikuttivat hyviltä sen mitä helmikuun lopusta asti niillä ajelin. Kitkoja en Corollaan ottaisi syystä että ohjaus muutenkin on tahmea keskialueella eikä palauta itse 100%. Kitkat muutenkin ovat ajettavuudeltaan ja turvallisuudeltaan heikommat ääritilanteissa kuin nastarenkaat joten siihen suuntaan ei kompromissia mielestäni kannata tehdä.

        Continentaleissa tuntui olevan jonkin verran jurinaa kuvioinneista ja resonansseja joillakin nopeuksilla, muistaakseni n. 60-70 km/h tienoilla. Renkaiden ääni ilmeni myös kun vaihtoi kesärenkaat alle jolloin huomasti miten paljon auto hiljeni. Luulin esim. että tasaisessa ~100 km/h ajossa moottori huutaisi. Mutta ei, ääni kuuluikin renkaista. TM:n rengasvertailussa noita kuitenkin kehuttiin nastarenkaiksi hiljaisiksi. Mutta TM:n testeihin ei niin hirveästi ehkä voi luottaa ainakaan tässä suhteessa koska he testaavat renkaat vain yhdellä autolla jonka ominaisresonanssit ja alustan/renkaiden äänettömyys pätee vain siis ko. automalliin testatuilla renkailla. Ihme juttu että he eivät tee tuota melutestiä useammilla automalleilla.

        Corollan äänieristys on melko ok, mutta selvästi voisi vielä helposti parantaa paria juttua: Konepeiton alle pitäisi edeltäjän tapaan laittaa eristysmatto ja tavaratilaan paksumpi huopamatto. Lisäksi takapyöränkotelot voisi eristää paremmin. Takapyöristä ääntä kulkeutuu varmasti myös takakaiuttimien kautta sillä nyt ne ovat hattuhyllyllä kun vanhassa ne olivat takaovessa. Ja sitten se Toyotien perisynti: kiven ja hiekan hakkaaminen kynnyskoteloissa kuuluu selvästi ja kulkeutuu korvan juureen B-pilaria pitkin. Massaus varmasti auttaisi tähän ja ilman muuta kannattaa massauttaa auto jos hiekkateillä ajelee. Itselläni ei ole ollut tarvetta kun asfaltilla ajelen eikä mitään korroosio-ongelmaa ole näkynyt.

        Millaisia kokemuksia niistä on nastarenkaana?

      • ...
        ...:lle kirjoitti:

        Kiitti tiedoista, itsellä tilauksessa uusi sedanmalli, ja valintana joko Continental kitka tai nasta, parissa autossa ollut kitkat ja ihan hyvin pk-seudulla pärjäsi, joskus harvoin toivoi nastapitoa. Toisaalta tuo velttous kitkoissa mietityttää Corollan ohjauksen osalta, lienee siinä tukevampi nastarengas parempi. Onko sinusta nastojen ääni sillä tavalla häiritsevä että estää takapenkkiläisten kanssa juttelun tai musiikin/puheohjelmien kuuntelua?

        Mitä mieltä stereoiden äänenlaadusta? Itsellä jäi paremmat säädöt tekemättä koeajoautossa joten ei varmuutta siitä.

        Ei se melu niin voimakasta ole. Odotusarvoon nähden vain yllätti hieman että melua on enemmän kuin edeltäjässä (-02 sedan) talvirenkailla. Siis varsinainen ongelma ei rengasmelu nastoilla ole. Takapenkillä istuvat ovat kyllä huomanneet että jostain tulee rengasääniä, mutta ei se mitään huutamista vaadi että äänensä kuuluville saisi :) Etupenkille ei erityisesti huomaa että takaa suoraan ääni tulisi.

        Nykyrenkaissa ei oikein osaa sanoa mitä se melu on. Ennen vanhaan nastojen ääni kuului erillisenä äänenä, nykyään ei varsinaisesti. Se melu on enemmänkin jurinaa ja esim. omalla yhdistelmälläni huomiota kiinnitti resonanssiin tietyllä ajonopeudella. Renkaista tämä johtuu, sillä kesärenkailla mitään erityistä ei ilmene. Uudella asfaltilla ja kesärenkailla Corolla menee varsin hiljaisesti ja karkeakaan asfaltti ei nosta rengasmelua kovin korkealle.

        Stereot soivat ainakin Sol Plussassa ihan ok. Autohifisteille toki ei riitä. Matalin basso on melko vaimea vaikka ääni ei kuulosta kuitenkaan aneemiselta. Värittymiä ja säröäkin on kriittiselle korvalle. Itse olen jonkinlainen kotihifisti mutta minulle Corollan vakiostereot riittävät. Olen hieman korostanut sekä bassoa että diskanttia ja faderilla voi myös säätää äänenväriä kun etu ja takakaiuttimet soivat hieman eri tavoin. -02:ssa oli mielestäni hieman parempi äänentoisto.

        Takakaiuttimista näkee että ne ovat halvat. Magneetit ovat pienet. Helposti saisi varmasti parannettua äänenlaatua vaihtamalla ne.

      • sama mies

        Millainen polttoaineen kulutus sinulla on autossasi ollut? Kaupunki/maantieajo? Olihan sulla se 1,6 M-MT?

      • ...
        sama mies kirjoitti:

        Millainen polttoaineen kulutus sinulla on autossasi ollut? Kaupunki/maantieajo? Olihan sulla se 1,6 M-MT?

        1.6 M-MT on autoni.

        Maantieajossa on helppo päästä kuuden litran lukemilla. Taloudellisesti ajaen pääsee jopa 5.7 litralla.

        Kaupunkiajon kulutusta pelkästään en osaa sanoa kun en erikseen ole katsonut. Kun omista ajoistani yli 90% tapahtuu maantiellä ja kaupunkiajo on lyhyitä pyrähdyksiä ja auto startataan useita kertoja päivässä niin sen vaikutus on ollut se, että maantieajon kuuden litran keskikulutus nousee kaupunkiajoineen sitten yleensä 6.3-6.5 litraan. Keskikulutus nousisi varmasti reilusti jos enemmän kaupunkiajoa olisi.

        Aivan uutena keskikulutus oli reilusti yli seitsemän litraa samassa ajossa, mutta kuten edeltäjissäänkin, myös tässä kulutus laskee ainakin ensimmäiset 5000 km. Autossa on myös vakionopeussäädin joten sen kun säätää vaikka 110 vs. 102 km/h niin silläkin on vaikutusta.

        Kaiken kaikkiaan auto on siis hyvin samoissa lukemissa kuin edeltäjä 1.6 sedan. Eli kehitys on kehittynyt kun ottaa huomioon että auto on kasvanut kokoa ja painoa.

        Vaikka M-MT:lle ilmoitetaankin pari desiä pienempi keskikulutus, olen varma että manuaalilla pääsisin vielä pienempiin lukemiin. Tämä johtuu M-MT:n vaihtologiikasta joka laittaa silmään liian suuren vaihteen liian aikaisin. Sehän olisi tasaisella hyvä asia, mutta kaupunkiajossa tuo aiheuttaa turhaa kiihdyttelytarvetta jotta vauhtia kertyisi ennen vaihtoa isommalle, manuaalisia alasvaihtoja ja kickdowneja sekä jarrutuksia. M-MT muuten vaati ainakin itseltäni ainakin 5000 km ennen kuin se alkoi tuntua siltä että tiedän miten se käyttäytyy ja miten sen saa toimimaan omien ajatusten mukaisesti. Vaihteistona se on ok sinänsä ja voittaa manuaalin kun vaivattomuutta ajattelee. Jos saisin valita niin ottaisin kuitenkin CVT-vaihteiston tai perinteisen automaatin kulutuslisästä huolimatta tämän tilalle jos saisi valita. Ihan puhtaasti pehmeämmän mukavuuden takia.

      • ajettavuudesta?

        Mitä mieltä nimimerkki ... olet corollasi ajettavuudesta? Onko ollut rasittava ajaa matka-ajossa? Entä moottoritienopeuksissa; kiemurteleeko hermostuttavasti?

      • ...
        ajettavuudesta? kirjoitti:

        Mitä mieltä nimimerkki ... olet corollasi ajettavuudesta? Onko ollut rasittava ajaa matka-ajossa? Entä moottoritienopeuksissa; kiemurteleeko hermostuttavasti?

        Ei käytös ole hermostunutta, mutta muuten ainakin näillä kesärenkailla tuntuu siltä ettei juurikaan mennä suoraan itsestään. Kyse on siis hitaasta vaeltamisesta puolelta toiselle. Sitten kun ihan keskeltä tahmealla ohjauksella korjaa toiseen suuntaan niin liike toiseen suuntaan alkaa. Koska ohjaus ei taasen 100% itse keskitä takaisin, on taas tehtävä korjausliike. Eli kierre on valmis.

        Itselläni on aavistus alle suositus 2.2 barin paineet. Hieman isommilla paineilla käytös oli vakaampaa, mutta itselleni mukavuus on tärkeämpää.

        Sanoisin siis että jos vaatii mahdollisimman vaivatonta maantieajettavuutta, ei Corolla ole oikea valinta. Johtuen lähinnä ohjauksesta. Ainakin kannattaa vertailla josko jokin muu malli toimisi paremmin. Ei välttämättä toimi ja sitten joutuu taas tinkimään jostain muusta. Suurta virittämistä ei Corollan ohjaukseen tarvittaisi, kun se vain itse keskittäisi pikkuliikkeistä. Kilometrien myötä tuo voi hieman vetristyäkin.

      • alkukankeutta

        Edellisen mallin ohjaus parantui selvästi parin ensimmäisen tuhannen aikana. Alkukankeuden jälkeen siitä ei moitittavaa ole löytynyt ja suoraan se painaa kuin juna ilman että rattiin pitäisi koskea.

    • on outo!

      Oletteko omistaja/koeajajat huomanneet erään oudon piirteen uudessa Corollassa ja Auriksessa: tuulilasissa on joku outo tummenukseen tai heijastuksenpoistoon liittyvä rasterointi-kuvio (sellainen pienipisteinen) joka taas aiheuttaa sen että esim. edellä ajavan auton rekisterinumerosta ei meinaa saada selvää ja se "sotkee" muutenkin hitusen näkötarkkuutta. Mistä tuo johtuu? Onko tarkoituksellinen osa tuulilasin rakennetta vai laatuvirhe? Toisaalta se esiintyi sekä japsi-Corolla sedanissa että britti-Auriksessa.

      • Auriksessani

        en ole kyllä moista havaintoa tehnyt. Kyseessä Japanissa valmistettu 1.6 Sol Multimode.

      • ole......
        Auriksessani kirjoitti:

        en ole kyllä moista havaintoa tehnyt. Kyseessä Japanissa valmistettu 1.6 Sol Multimode.

        Hoh hoijaa, Aurikset tehdään Britissä/Turkissa mitä maahamme tuodaan, vain sedancorolla japsilandiassa.

        On se helkkari kun kysyy asiallista kysymystä niin ei saa oikeaa kunnon vastausta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe