Viime viikolla on kuulemma alkanut TV-lupien irtisanomisilmoituksia tulla oikein tulvimalla. Olisikohan osa porukasta rohkaistunut tekemään ratkaisuja, kun kuuli, että jo 8000 lupaa on irtisanottu digi-TV:n takia ?
Kunpa suurin osa digihurahtaneistakin miettisi vielä kertaalleen kannattaako TV-yhtiöille blankko rahastusvekseli. Mitään muuta perustetta koko hölmöilylle ei ole, vaikka valmiiksi vanhentunutta "modernia" tekniikkaa myydäänkin muka paremmalla kuvanlaadulla.
Mutta JOS nyt jossain syrjäseudulla parissa mökissä saataisiinkin jollain ihmeellä OIKEASTI parempi kuvanlaatu, niin:
- liikaa pakattu, nykivä ja pysähtelevä pikselilaatikkomössö on HUONOMPI kuin hyvä analoginen kuva
- tökkivä tekstitys YHÄ VIELÄKIN huonontaa katselukokemusta analogiseen verrattuna
TV-lupien irtisanominen kiihtynyt !
5
781
Vastaukset
- ReimaRa
Myös digiboxien myynti on räjähtämässä käsiin, kun mattimyöhäiset ovat lähteneet joukolla kauppoihin.
Itse olen katsonut digilähetyksiä jo kolmisen vuotta, ja paluuta vanhaan analogia-aikaan ei ole. Tallentava boxi on yksinkertaisesti osoittautunut välttämättömäksi taloudessamme! Se on saanut saman aseman kuin kännykkä tai laajakaista-yhteys.
Kuvanlaatu on erinomainen 37-tuumaisesta LCD-tv:stä katsottuna. Kyseistä tv:tä ei voi analogisesti edes katsoa, koska kuvanlaatu huononee niin paljon.
Myös kesämökin kuvanlaatu parani kerrasta kun sinne vietiin boxi pari vuotta sitten. Ja bonuksena tuli muutama uusi tv-kanava, joista parhaimpana loistava YLE Teema.
Teksitysongelmia en ole havainnut yhdessäkään digiboxissa, mitä olen käyttänyt (6-7 eri mallia).
On jo korkea aikakin siirtyä tv-tekniikassa tälle vuosituhannelle!- meillä
Meillä paikallis lehdessä juttua siitä kun Digi
ei näy.
Digitan mies siinä vastaili normaali jutut että,
uusikaa antennit ja jos ei vieläkään näy niin
pitäisi katvealuella asuvien kanssa rakentaa
jonkunlainen vahvistin hintakin oli 3500e.
Siis mitä!!!!
Asukkaiden pitäisi ruveta tekemään dikitan hommia
ja vielä omalla kusannuksella. - ReimaRA
meillä kirjoitti:
Meillä paikallis lehdessä juttua siitä kun Digi
ei näy.
Digitan mies siinä vastaili normaali jutut että,
uusikaa antennit ja jos ei vieläkään näy niin
pitäisi katvealuella asuvien kanssa rakentaa
jonkunlainen vahvistin hintakin oli 3500e.
Siis mitä!!!!
Asukkaiden pitäisi ruveta tekemään dikitan hommia
ja vielä omalla kusannuksella.Digita vahvistaa katvealueiden näkyvyyttä rakentamalla kymmeniä uusia lisälähettimiä eri puolille maata.
- vähentävänkin
ReimaRA kirjoitti:
Digita vahvistaa katvealueiden näkyvyyttä rakentamalla kymmeniä uusia lisälähettimiä eri puolille maata.
Näkyy se Digita vähentävänkin jollain alueilla kun käsketään suuntaan ja ostaan uusi parempi antenni!
- todella tyytyväinen
Olen todella tyytyväinen digitaaliseen aikakauteen. Ohjelmien tallennus digiboksiin jne. Jumalaista! En todellakaan kaipaa analogiaikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797